maanantaina, lokakuuta 18, 2010

päivän pieni seikkailu

Taksikuski jätti minut tänään väärään paikkaan.

Olin Iiriksessä ruotimassa vuoden kuluttua koittavaa tulevaisuuttani niin pitkään, että oli pakko lähteä kouluun taksilla, jotta varmasti ehdin ajoissa puoli kahdelta alkavalle tunnille. Kerroin kuljettajalle mielestäni aivan selkeästi koulumme osoitteen. Perille päästyämme kuljettaja varmisti vielä: "Olihan se 15? Joo, nyt ollaan ihan tässä edessä."

Maksoin kyydin ja jäin pois, mutta kappas: emme kyllä todellakaan olleet ihan siellä, missä olisi pitänyt. Taksikuski lähti vain suoraan pois paikalta, varmistamatta sen kummemmin, että pääsen perille saakka. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä olen. Talon numero oli ilmeisesti se 15, mutta tie vähän eri.

Kuljin hetken aikaa edes takaisin katua pitkin ajatellen, että jos me ollaan riittävän lähellä Kalliossa, saatan tunnistaa paikan ihan itsenäisesti. Ihmisiä vilisti kovin harvoin ohi ja kaikki taas niin kovaa vauhtia, että niiden pysäyttely olisi ollut vaikeaa. Minulla oli viisi minuuttia tunnin alkuun.

Sormi meni suuhun ja paniikki alkoi vähitellen hieman nostaa päätään. Minähän voisin olla käytännössä ihan missä vain! ennen kuin ehdin hätäpuheluita kenellekään soittaa ja ennen kuin paniikkini kasvoi liian suureksi, joku kadun varteen autonsa pysäköinyt ajoi muutaman metrin lähemmäksi minua ja nousi autosta kysymään, etsinkö jotain. "Öö, tota noin, mä vaan vähän tässä mietin, että missä ihmeessä mahdan olla."

Olin Pengerkadulla. Sain sanallisen opastuksen "sokeaintaloon", Pengerkatu 11:seen,josta pystyin paikallistamaan itseni. Taksikuski ei ollut ajanut kuin parin korttelin harhaan.´

Ehdin tunnille ajoissa, kävelin opettajan kanssa yhtä matkaa ykkösestä kolmoseen.

Kerran aikaisemminkin taksikuski on vienyt minut väärään paikkaan ja häipynyt maisemista. Silloin en todellakaan tiennyt, missä olen. Kalliossa olin, sen verran tiesin. Vaikka pysäytin ohikulkijan ja kysyin häneltä, en osannut paikallistaa itseäni. Kyselin vain sanallisia neuvoja riittävän pitkään, jotta löysin oikeaan paikkaan. Tai oikeastaan loppujen lopuksi minut opastettiin koulullle.

Ristiriitaista on, että molemmilla kerroilla kuljettajat ovat olleet täysin suomalaisia. Ristiriitaista se on siksi, että usein ulkomaalaisen kuskin sattuessa - erityisesti silloin, jos tulen kotiin joskus myöhään ja olen väsynyt - minua hieman pelottaa, mihin päädyn. En haluaisi olla ennakkoluuloinen ulkomaalaistaustaisia kohtaan, mutta jos emme puhu samaa kieltä, en voi sille mitään, että jännitän, ymmärsikö kuljettaja, mihin haluan mennä ja osasiko se kirjoittaa osoitteen oikein navigaattoriin. Kuitenkin olen aina ulkomaalaisten kuskien kanssa päätynyt oikeaan osoitteeseen, he usein vielä jäävät oikeasti varmistamaan, että pääsen perille saakka.

3 kommenttia:

Liiolii kirjoitti...

No huh, onneksi löysit taas itsesi...ei kun siis paikansit sijaintisi. Kaikkee sitä. Itse olisin varmaan ollut aika paniikissa.

Liiolii kirjoitti...

Ohoh, lehdessä oli, että Kallion lukiossa on tänään ollut ruokamyrkytysepidemia... :o

Ronja kirjoitti...

Joo, jotain sellaista siellä taisi olla. Minä söin Iiriksessä ja vaikka olisinkin ollut koululla syömässä, en olisi punajuureen, josta ruokamyrkytys on ilmeisesti aiheutunut, koskenut. Ei kuulu minun ruokavalliooni se juures. :)