Terveisiä Hollannista

EM-kisareissu Hollannin Stadskanaalissa on nyt takana. Toin sieltä Suomelle f11-luokan pituushypystä pronssia. Tulos jäi sentin päähän ennätyksestäni, hyppäsin 383 cm. Meitä oli huimat neljä hyppääjää. Kisa oli minulta hyvä suoritus ottaen huomioon kaksi viikkoa aiemmin nyrjähtäneen nilkan, joka oli teipattuna.

Reissu oli aikas mukava. Koska lähdin Hollantiin ajoissa luokittelua varten, jäi minulle ja oppaalleni melko paljon aikaa ihan vain turistinakin olemiseen. Näin etenkin siksi, että luokitteluni olikin heti tulopäivänämme eikä seuraavana, kuten aikataulussa sanottiin. Mukana ollut kyynärsauva tosin hämäsi ihmisiä ja minun luultiin menevän liikuntavammaisten luokitukseen.

Luokitus oli jännä tilanne. Kaksi silmälääkäriä kävi lampun kanssa tuijottamassa silmiäni ja kysyivät, näenkö valoa. No en nähnyt. Olin ihan sekaisin, kun en edes kunnolla tajunnut, että minua osoitetaan koko ajan lampulla silmiin. Onneksi oli yleisurheiluavustaja mukana, sillä vähän oli tuon kielitaidon kanssa vaikeuksia. Sokean paperit sieltä aika helposti tuli, mutta kahden vuoden päästä pitää mennä uudestaan.

Kävimme pyöräilemässä tandemilla (ilman kypärää, koska sellaisen hankkiminen Hollannista oli vaikeaa), hämmästyimme vajaan 20000 asukkaan pikkukaupungin tarjonnasta, söimme Milka-suklaata ja minä sinistä Smurffi-jäätelöä… Muutoin ruokavalio oli melko leipäpainotteista.

Kontaktit muunmaalaisiin jäivät suhteellisen vähäisiksi, mutta muuhun Suomen joukkueeseen tutustuin kyllä paremmin. En ole ehtinyt vielä käymään kuin yhdellä maajoukkueleirillä, joten porukka oli minulle vielä melko vierasta. YU-avustajani kanssa olimme yhdessä miltei 24/7, mutta hermot eivät tainneet mennä kummallakaan, ihme kyllä.

Viimeisen illan partyissä pöydissä kierteli close-up-taikuri, ja minäkin vähän innostuin esittämään korttitaikuutta pöytäseurueelleni. Edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt aikaa… Pääsin myös tanssimaan pyörätuolitanssia suomalaisten ratakelaajien lajivalmentajan sylissä. Oli ehkä tähänastisen elämäni mieleenpainuvin tanssikokemus. Kävin myös tutustumassa heittotuoliin, joka on varsin jännittävän näköinen kapistus.

Ensimmäiseltä kansainväliseltä yleisurheilukisareissulta jäi paljon hyviä muistoja. Kannatti käydä. Suomi sai myös aika paljon enemmän mitaleja vammaisyleisurheilun Euroopan mestaruuskisoista kuin ”terveiden” vastaavista mittelöistä. Hollannin saalis oli 9 mitalia.