Kävelin ratikkapysäkille. Vanhempi nainen tarttui käsivarteeni:
- Ootko sä menossa ratikkaan?
- Joo.
- Aha. Kasiin?
- Joo.
- Aha. Pitää hetki sitä odottaa.
Mietin, miksi muuten olisn tullut ratikkapysäkille, jos en olisi menossa ratikkaan. Eikä siltä pysäkiltä edes mene muita kuin 8.
Toisinaan hämmentää nämä kanssakulkijat.
3 kommenttia:
Mä en nyt tiedä että oonks mä jotenkn vähän tyhmä, mutta en oikein tajunnu tän postauksen ideaa. Tai ett onko nyt todella niin kamalaa jos joku ystävällisesti haluaa varmistaa että oot menossa siihen ratikkaan? Ihan näin näkevänäkin oon välillä väärällä pysäkillä, enkä välttämättä sitä ees tajua. Niin tuntuu jotenkin vähän hassulle että nyt sä täällä vähän julkisesti mollaat jotain ihmistä, joka ainakin mun tulkinnan mukaan ihan hyvää hyvyyttään halus varmistaa että oot menossa oikeeseen ratikkaan.
No vähä samaa mäki mietin, ehk täs ei nii hirveesti ollu järkee täs postauksessa, ettei näkeville ihmisille tuu sellasta kuvaa, et ei jatkossa enää auteta, jos noin suhtaudutaan... :/
Myönnetään, postaus ei ehkä aukea helposti kaikille. Mutta kokeillaan vielä selittää:
- Ei ole kovin kiva, että randomisti joku tarttuu käsivarteen kysymättä lupaa. Minulla on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, mutta sitä rikotaan toisnaan hyvin herkästi. On myös vähän pelottavaa, että yhtäkkiä joku, jonka olemassaolosta en tiennyt aiemmin, tarttuu minuun kiinni.
- Kävelin varsin reippaasti pysäkille ja pysähdyin siihen. En ymmärrä, miten tilanteen olisi voinut tulkita niin, etten tiedä, minne olen menossa. Jos olisin ollut epävarman oloinen, tilanne olisi ollut toinen.
Apua saa tarjota, tottakai! Avun tarjoamisen nyrkkisääntönä minusta voisi kuitenkin pitää sitä, että kysyy, tarvitseeko apua. Tästä jäi myös puuttumaan naisen äänensävy, joka oli hieman kyllästynyt, ikään kuin hän jatkuvasti arjessaan ohjaisi eksineitä sokkoja oikeaan paikaan ja mietti jo valmiiksi, että ei taas näitä.
Lähetä kommentti