Jokainen meistä käyttää reittien muistamisessa ja liikkumisessa maamerkkejä. Kun näkö on poissa pelistä, maamerkeistä tulee ehkä vieläkin tärkeämpiä. Ainakin ne ovat hyvin erilaisia ja pienenkin asian muuttuminen saattaa merkitä paljon.
Liikkumistaidon tunneilla opetellaan reittejä, siitä olen taatusti puhunut paljonkin. Reittien varrelta etsitään hyviä maamerkkejä, joita voi sitten itsekseen liikkuessa käyttää. Minä olen nykyään aika hyvä bongailemaan tällaisia asioita myös silloin, jos kuljen jonkun muun kanssa, eikä pääasiallinen tarkoitukseni ole oppia reittiä. Saatan esimerkiksi kiinnittää huomioni siihen, että juuri ennen kaupan ovea on kadussa sadevesikouru, tai keskellä korttelia oleva suojatie on sähkökaapin kohdalla.
Maamerkkeinä toimii monenlaiset asiat. Nyrkkisääntönä se, että ne on pystyttävä havaitsemaan joko jaloilla (maaston muodot, alusta), kepillä (tolpat, kuopat, alusta...) tai korvin (äänimerkit, syvennykset, suuremmat objektit). Näkevä voi suunnata kohti tuttua kaupan kylttiä, minun pitää siitä reitin varrelta tietää paljon pieniä yksityiskohtia.
Reittien opettelemisessa voidaan käyttää myös laskemista. Esim oikea ovi on kolmas vasemmalta tai neljännestä risteyksestä pitää kääntyä oikealle. Koska olen liikkuessani taipuvainen uppoutumaan ajatuksiini, pyrin yleensä välttämään tällaista laskemista. Se kolmas ovi menee helposti ohi tai en olekaan enää varma, kuinka monta tietä olen ylittänyt. Siksi sellaiset maamerkit, joita on vaikea ohittaa, toimivat ainakin minulle paremmin. Toki esimerkiksi risteysten laskemisen korvaan hyvinkin sillä, että olen aina tietoinen siitä, minkä tien ylitän. On paljon helpompi pysyä kartalla, jos ensin ylittää Fleminginkanun ja Kaarlenkadun ja sitten kääntyy, kuin että kääntyy kolmannesta risteyksestä. Yli kolmen menevät laskemiset ohitan vähän liian helposti.
Maamerkkien pitää siis olla fyysisiä, kohtalaisen pysyviä asioita. Talvella on toisinaan vähän vaikea opetella uusia reittejä, kun lumikinokset saattaa vaihtaa paikkaa. Samoin erilaisten katutöiden ja muiden remonttien käyttö maamerkkinä on vähän riskaapelia touhua. Tänä syksynä opettelin reitin Topeliaan, yhteen yliopiston keskustakampuksen rakennukseen. Molemmilla kerroilla, kun liikkumistaidossa reittiä katsoimme, oli juuri ennen Topelian porttia naruin rajattu katutyö. "Haa, heti tämän jälkeen on portti", ajattelin. Kunnes sitten menin ensimmäiselle luennolle, eikä katutyöstä ollut enää jälkeäkään. Joka kerta Topeliaan mennessä mietin, mahdankohan löytää sitä porttia. Samoin Apteekki löytyy kahden julkisivuremontin takia olevan metalliaidan välistä. Sinä kauniina päivänä, kun remontti on valmis, en varmaan löydä Apteekkiin.
Nyt opaskoirajonossa olessani olen miettinyt, miten ihmeessä osaan liikkua koiran kanssa. Samanlaisia maamerkkejä ei voi käyttää (ei kai tarvitse). Mutta sitten taas, kun on tottunut paljon kulkemaan koiran kanssa, eipä olekaan enää ne kepittelijälle hyvin tarkeät maamerkit hallussa.
Voisin kuvata joskus viime marraskuisen kaupunkikierrksen kaltaisen videopätkän, jossa kerron, mihin asioihin kiinnitän liikkuessani huomiota ja mistä tiedän, milloin kääntyä mihinkin. Avaisi ehkä paljonkin tätä asiaa sellainen.
Kannatan maamerkkivideota!
VastaaPoistaKauan sitten Etu-Töölössä käveli päivittäin sokea mies, joka suun liikkeistä ja naaman ilmeistä päätellen laski askeliaan. Lisäksi hän tuntui kuuntelevan porttikongeista ym. tulevia kaikuja. Selvisi, että hän tuli rapusta, jonka kerroksissa oli fysioterapiaa tarjoava firma. Mies oli ilmeisesti siellä hierojana. Hän käveli vajaan kilometrin päässä olevalle bussipysäkille, joka oli muutaman kadunkulman ja muutaman kadunylityksen päässä. Hänellä oli valkoinen keppi, mutta hän ei juurikaan käyttänyt sitä. Piti vain näkyvillä, että muu liikenne tunnistaisi hänet sokoksi. Hyvin löytyi bussipysäkki.
VastaaPoistaIlkka, ehkä teenkin sellaisen! Muutenkin olen vähän ruvennut miettimään videopostausten hyötyä... Ehkä en jaksa enää kirjoittaa niin paljon. ;) Mutta oikeasti videolla saisi selitettyä monia asioita paljon paremmin kuin vain kirjoittamalla.
VastaaPoistaAnonyymi, voi myös hyvin olla, että se mies näki jonkin verran, jos ei keppiä kauheasti käyttänyt - tiedä häntä. Mutta minä en ainakaan ole koskaan ryhtynyt laskemaan askeleita tai portaita, sekaisin siinä vaan menisi. :D Porttikongeja sitten taas kuuntelen paljonkin.
Videopostauksia kannatetaan täälläkin, joskin myös sinun omakirjoittamia juttuja on ollut mielenkiintoista lukea, joten ethän niistäkään täysin luovu.
VastaaPoistaVau, eksyin blogiisi Nolliksen blogiin kirjoittamasi kommentin kautta ja päällimmäisenä reaktiona on vau.
VastaaPoistaOlen lukenut blogiasi nyt ihan alusta lähtien ja päässyt nyt vanhojentansseihin asti. Minulla on tapana tutustua perusteellisesti seuraamaani blogeihin, joten luen yleensä koko jutun läpi.
Kirjoitat paitsi hyvin ja hauskasti, myös avaat kirjoituksillasi näkövammaisten maailmaa hyvin silmiä avaavalla tavalla. Olipas vähän ehkä huono sanavalinta...
Olet rohkea tyyppi, pitäisin sinua rohkeana vaikket olisikaan näkkäri. Itse en ollut vielä 16 vuotiaana valmis muuttamaan omilleni. Olen käynyt -luultavasti- samaa ala- ja yläastetta kuin sinä. On mielenkiintoista lukea toisen tuusulalaisen elämästä ja elämästäsi ylipäätään.
Tiedätkös muuten, että näytät ihan Potter-elokuvien Hermionelta? Tai siis onko kukaan toinen sanonut samaa? Olet suloinen ja rohkea, kiitos, että kirjoitat.
Eikös olekin mukava eksymiskohde. ;)
VastaaPoistaKiva, että tykkäät! Silmiä tällä blogilla onkin tarkoitus avata.
Ei ole kukaan sanonut minun näyttävän Hermionelta, hauskaa. Ainakaan hiustyylini (etenkään nykyään) ei ole hermionemainen. :D Mutta kyllähän se nyt näin entisenä Potter-friikkinä on ihan hauskaa jonkun mielestä näyttää joltain Potter-hahmolta.