Syksy ja arki

Kesä vierähti, syksy alkoi ja jonkin sortin arkikin siinä samalla. Minun syksyyni kuuluu paljon kaikkea uutta ja mielenkiintoista: uusia reittejä, uusia oppiaineita… No, siinä ene sitten kai olivatkin.

Sen lisäksi, että tosiaan kesällä muutin (taas) ja pääsin opettelemaan uuden kotini lähialueita, aloitin tänä syksynä kahden eri aineen sivuaineopinnot. Vaikka yliopiston keskustakampukselta tunsinkin jo muutaman rakennuksen, sivuaineena olevan musiikkitieteen myötä pääsin opettelemaan vielä pari lisää, eikä kumpikaan edes ole mitään helppoja paikkoja. Tosin on myös harhaanjohtavaa sanoa, että opettelin uusia rakennuksia, sillä en minä niistä löydä oikeastaan muuta kuin tarvitsemani luentosalit. Ehkä vessatkin (ja limuautomaatin), jos hyvä tuuri käy.

Laajensin opiskelureviiriäni myös keskustan ja humanistisen tiedekunnan ulkopuolelle, sillä toisena sivuaineena aloitin tietojenkäsittelytieteen, jota opetetaan Kumpulan kampuksella. Kun kävin ensimmäisen kerran Kumpulassa harjoittelemassa reittejä, tuntuivat yliopiston rakennukset aaaivan liian uusilta ja moderneilta keskustan museokohteisiin verrattuna – eihän tämä voi olla yliopisto!

Sekä Kumpulaan että keskustaan pääsen jokseenkin kätevästi bussilla. Siitä olikin taas aikaa, kun olen säännöllisesti käyttänyt busseja. Viimeksi kuljin säännöllisesti bussilla Myllypurossa asuessani, missä se olikin melko yksinkertaista, kun bussipysäkiltä meni tasan se yksi bussi. Nyt pitäisi taas onnistua pysäkiltä nousemaan siihen oikeaan bussiin. Tässä apuvälineenä on kierrevihko, josta voi valita bussin numeoron ja jonka kanssa täytyy sitten töröttää siinä pysäkillä ja toivoa, että kuljettaja huomaa. En ollut käyttänyt ainakaan pariin vuoteen (arvelisin, että viimeksi vuonna 2010) tuota pysäytysvihkostani, joten tuntui hieman kummalliselta pitkästä aikaa seistä se kädessä pysäkillä. Tähän asti olen ainakin päätynyt oikeaan bussiin.

*******

Näin ensimmäisen opiskeluviikon jälkeen tietojenkäsittelytiede tuntuu paljon kiinnostavammalta kuin musiikkitiede. Tosin, musiikkitieteessä minulla on lähinnä johdantokursseja, kun tietojenkäsittelytieteessä pääsen opiskelemaan java-ohjelmointikieltä. Koodaaminen on hyvin koukuttavaa, enkä ole tällä viikolla ehtinytkään tehdä sitten paljoa muuta… Eilen illalla julkaistiin ensi viikon ohjelmointitehtävät, ja tein niistä jo yli puolet (hups). On melkoisen palkitseva tunne, kun saa kirjoittamansa ohjelmanpätkän toimimaan – vaikka se vaan tulostaisi pari riviä tekstiä.

En tiedä, onko oppiminen tuntunut minusta ikinä näin hauskalta kuin nyt ohjelmoinnin opiskeleminen. Yksi kaverinikin, joka on käynyt saman kurssin, sanoi, että niiden tehtävien tekeminen tuntuu ”kuin pelaisi jotain peliä”. Todellakin! Koukuttavaa, kiinnostavaa ja inspiroivaa. Eilen olin neljä tuntia harjoitusryhmässä vääntämässä parin tehtävän kanssa. En ollut syönyt aamupalaa ennen sinne lähtöäni ja kun poistuin sieltä, ei minulla vieläkään ollut nälkä, koska olin työskennellyt niin keskittyneesti ja flow-tilan vallassa.

Koodaaminen on kivaa.