"Liikuntavamma" kaveriksi

Kävin nyrjähtäneen nilkkani takia hakemassa maanantaina kyynärsauvan, kun sellaisen hakemiseen ei edes lähetettä tarvita. Kahtakin sauvaa minulle tarjottiin, mutta yhdessä sairaanhoitajan (ainakin oletan, että ne apuvälineiden lainausta hoitavat tyypit ovat sairaanhoitajia) kanssa totesimme, etten ehkä pysty kahta keppiä missään tilanteessa käyttämään. Yhden siis sain ja onneksi sen hain.

Pystyn mainiosti astumaan tuolla nyrjähtäneellä nilkalla, sille pystyy varaamaankin – jo lauantaina pystyi – mutta käveleminen ei ole kovinkaan mukavaa ja jos pidempään kävelee, nilkka kipeytyy. Sauvasta on siis tosissaan apua, kun painoa voi vähän jakaa. Pientä opettelua vaati kyynärsauvan ja valkoisen kepin kanssa kulkeminen, nyt se alkaa jo sujua ihan mallikkaaasti.

Maanantaina oli pakko kävellä hitaammin, koska kyynärsauvan käyttörytmi ei ollut vielä ihan hallinnassa. Piti jokaisella askelella ajatella, milloin sen sauvan pitääkään olla maassa. Onneksi aloitin opastuksessa, sillä jos olisi samaan syssyyn pitänyt miettiä myös valkoisen kepin rytmiä, olisin ollut ihan sekaisin.

Portaiden alaspäin käveleminen oli ensimmäisenä päivänä ongelma. En meinannut millään osata tähdätä kyynärsauvaa oikealle portaalle, vaan se luiskahteli yhden liian alas. En sentään lentänyt Hakaniemen metroaseman portaissa, vaan hidastin tahtia ja vähitellen tähtäys parani.

Myllypuron metroasemalla tuli vaaratilannekin, joka todennäköisesti olisi sattunut, vaikkei minulla olisikaan kyynärsauvaa ollut. Olen aina pelännyt kyseisellä metroasemalla laiturialueella liikkumista, mutta maanantaina oli oikeasti jo lähellä, etten pudonnut raiteille. Joku mies ehti huutaa ”seis” juuri ajoissa – jos olisin ollut vähänkään lähempänä reunaa, olisi kyynärsauva ollut jo tyhjän päällä.

Viimeistään tiistaina alkoi kyynärsauvan kanssa liikkumisesta tulla sujuvampaa, sillä olin kaksi tuntia liikkumistaidontunnilla opettelemassa reittiä Olympiastadionille. Kahden tunnin kävelemisen tuloksena vasen ranne kipeytyi ja kämmenen iho punersi. Ei se nilkkakaan ehkä ihan mielissään ollut kävelyreissusta, mutta onneksi oli sauva.

Tänään on vauhtiakin liikkumisessa ollut miltei normaalisti, eli kyynärsauvan käytöstä on tullut jo aika luontevaa. Olen myös tajunnut vihdoin laittaa sauvakäteen pyöräilyhanskan, ettei iho ihan täysin hajoa (olisin voinut tajuta sen suoraan, sillä esim. kepeillä kävellyt veljeni käytti pyöräilyhanskoja).

Yhdistelmällä kyynärsauva ja valkoinen keppi saa katseita, ihmiset availevat ovia, autot pysähtyvät suojatien eteen, vaikka itse on vielä melko kaukana, ja pohjalaiset mummot tulevat juttelemaan bussipysäkillä. Kukaan ei ole kehdannut kysyä, miksi kävelen kepin kanssa; mummokin kysyi vaan, kuinka kauan olen ollut sokea.

Sen tapaturmavakuutuksen voisi hankkia…

*******

Vilkaiskaa, mitä YLE uutisoi minusta.