Pienenä, kun näin jonkin verran (ks. edellinen kirjoitus), uusilla caravan-alueilla taisi aina joku ensin minulle näyttää, mistä löytyy vessat ja mistä leikkipaikka yms. tärkeät kohteet. Liikuin myös toki aika paljon veljieni kanssa, mutta itsenäisesti alueella kulkeminen ainakin oman muistini mukaan onnistui ihan hyvin. Tutuilla alueilla, joilla olimme käyneet ennenkin, ei ainakaan ollut mitään vaikeuksia.
Sen jälkeen, kun sokeuduin, itsenäinen liikkuminen jäikin sitten melkein tyystin. Piti pyytää aina jotakuta saattamaan minut vessaan ja toivoa, että se odottaa myös sen aikaa, kun tulen sieltä pois. Vanhempien eron jälkeen olin usein vaunulla niin, että mukana oli isäni ja veljeni, joten naisten wc- ja saunatiloissa minun piti pärjätä itse. Se oli jokseenkin stressaavaa. Muistan kyllä, että eräällä erityisen tutulla alueella kävin ihan ongelmitta saunomassakin yksin, enkä mitään keppiä siellä käyttänyt.
No, nyt lähdin siis pitkästä aikaa oleilemaan caravan-alueelle. Tälllä kertaa mukana oli myös opaskoira. Ensimmäisen illan se oli vaan koira, sai lomailla sekin. Seuraavana aamuna totesin, että olisi kyllä kiva, jos tuo eläin voisi opastaa minut huoltorakennukselle, josta siis löytyi esimerkiksi se vessa. Ei tarvitsisi aina pyytää jotakuta muuta mukaan ja kun se kerta opas on…
Näin tehtiin. Parilla ensimmäisellä kerralla mukana oli tietysti vielä ihminenkin katsomassa, mihin mennään. Sen jälkeen kuljin ensimmäisen kerran varmaan kymmeneen vuoteen itsenäisesti vaunualueella. Toki itsenäinen kulkemiseni oli suht vähäistä, kun se oli vaan se muutama sata metriä vaunusta huoltorakennukseen – vai mikä se nyt on. Silti se oli aika hienoa. Alueella oli myös aika paljon muita koiria ja erityisesti yksi koira haukkui jokseenkin aina, kun kuljin siitä ohi. Se toimi suorastaan hyvänä maamerkkinä: kun tuon vaunun koira haukkuu, voin pyytää omaa koiraani etsimään portaat.
Toki tuollaisen reitin olisi nyt kepinkin kanssa voinut opetella. Kepin kanssa olisi pitänyt miettiä paljon jotain, mistä löytyisi riittävän hyvä maamerkki, että vaunurivistöstä osaan valita juuri oikean vaunun ja kuinkahan monta astetta tässä kohtaa pitääkään kääntyä, että löydän seuraaville portaille. Nyt koira etsi pyynnöstä seuraavat portaat helposti ja oikealle vaunulle se toi aina, koska olihan siellä sen ruuat. Paljon pienemmällä energialla sain reitin haltuuni.
Jonkun viidennen vessareissun jälkeen tuo oppaani, jolla on vähän tapana kyllästyä tuttuihin reitteihin, alkoi sitten yrittää viedä minua vähän vääriin paikkoihin. Onneksi viimeistään siinä vaiheessa jokseenkin kaikki alueella olevat tiesivät jo, kuka minä olen ja mihin olen mahdollisesti matkalla, niin apua ja opastusta kyllä sain.
Ja juu, ne kerrat, kun koira oli ilman valjaita alueella, se selvästi oli kaikkien kaveri. Sen verran leppoisa otus se on. Se sai myös olla varsin paljon vapaana, koska pysyi hyvin nätisti vaunun lähellä, eikä yrittänyt ensimmäisen kerran jälkeen lähteä mihinkään kauemmas seikkailemaan. Taisi olla ihan rentouttava viikonloppu sillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti