Taas on paljon tapahtunut

Tämä koeviikko on nyt ihan kokonaan takana. Meni ehkä paremmin kuin viimeksi; kaksi koetta sain opettajilta suoraan muistitikulla (varmaan kolmannenkin olisin saanut, jos se opettaja olisi ollut viimeisillä tunneilla paikalla tai saanut avustajani lähettämän sähköpostin), kolme koetta opettajat olivat muistaneet antaa avustajalleni ajoissa ja fysiikan kokeen avustaja kirjoitteli nopeasti kokeen alussa, kun opettaja ei tosiaan ollut vastaanottanut sähköposteja tai ollut paikalla koulussa niin, että sen kanssa olisi saanut kokeesta puhuttua. Kaikki kokeet tulivat siis ainakin tehtyä.

Minusta melkein tuntuu, että matikankokeeni meni tosi hyvin. Siis paremmin kuin edellinen. Englannista voin ehkä hyvällä tuurilla päästä jopa läpi, sillä koko kurssin ajan tulokset ovat olleet yllättävän hyviä. Siis yllättäneet todellakin minut itseni. Ehdin jo ajatella, että opettaja on sekoittanut minun tulokseni johonkin muuhun. Mutta ei se kai ole...

***

Kävin torstai-iltana Tampereella teatterissa katsomassa Amadeusta. Oli aivan mahtava nöäytelmä: riittävästi puhetta ja selkeää toimintaa niin, että sokkona pysyi hyvin mukana. Vieressä istuva kaveri kyllä tulkkasi alussa jotain, mutta kun oli kaikkien hahmojen äänet oppinut, esityksen seuraaminen oli helppoa. Ja aivan mahtava näytelmähän se oli. Mozart jyrää. Melkein kysyin näytelmän kuiskaajalta, voiko hän kuvailutulkata esitystä minulle... Jätin kysymättä, koska hän ei istunutkaan ihan viereeni, vaikka se oli merkitty hänelle varatuksi. En varmaan muutenkaan olisi oikeasti kysynyt.

Koska perjantaina oli vielä koe, piti Tampereelta tulla torstaina takaisinkin. Ehdimme vähän reilussa kymmenessä minuutissa työväenteatterilta rautatieasemalle. Ihan hyvin, sanoisin. Junassa oli sitten mielettömän hauska konnari.

"Hyvää iltaa. Olette varmaan jo löytäneet paikkanne ja istutte mukavasti. Toivotan teidät tervetulleeksi. Tämä junavuoro numerolla (XXX) vie teidät Helsinkiin asti. Seuraavat pysähdyspaikkamme ovat Lempäälä city, Toijala ja Hämeenlinna. Vieressä istuu myös sihteeri, joka kertoo teille matkan aikana, miten se etenee. Junassa on ravintolavaunu, myyntinumerolla neljä. Siellä Ville (jotain) on valmiina palvelemaan teitä. Hänellä on tuoretta kahvia ja jotain pientä suolaista ja makeaa, pieneen nälkään. Minä olen (joku nimi, unohdin jo) ja toimin matkaoppaananne aina Helsinkiin asti. Hyvää matkaa."

Tämä oli hieman varioituna konnarin pitämä kuulutus matkan aluksi. Olisi pitänyt kirjoittaa se siinä samalla muistiin, niin olisi tullut oikein kirjoitettua. Mutta tämä hauska konnari sitten saattoi minut Tikkurilassa taksiinkin. Oli hyvää palvelua ja pääsin kotiin asti. Vaikea käsittää, kuinka joku on niin pirteänä ja iloisena, vaikka hän oli aloittanut työvuoronsa 5:46 ja tuolloin kello oli jo 23:37. Kiitokset vain VR:n henkilökunnalle.

***

Kilttinä nuorisoaktiivina raahasin itseni tänään HUN:n (Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry) syyskokoukseen. Valitettavasti Keski-Uudenmaan vahvistus joutui poistumaan kokouksesta kesken, sillä meille oli kyyti tilattu neljäksi ja kokous jatkui vielä. Tiedä häntä, onko vieläkään päättynyt. Ihmisillä oli paljon sanottavaa. Enkä edes tiedä, mitä sanottavaa minulla aiheesta on. Ei kai mitään. Tulipahan sieläkin istuttua ja äänestettyä tyhjää, koska äänestettävä asia oli sellainen, joka ei koskenut minua lainkaan, eikä oikeastaan kiinnostanutkaan.

Huomenna olisi sitten vuorossa KUN:n (Keski-Uudenmaan näkövammaiset) pikkujoulut, johon näillä näkymin olen ehkä menossa. Eikös ollutkin varsin vakuuttavaa? Minusta on niin mukava olla joka paikassa ainoa nuori, jeah.

Ensi viikolla minä menen taas kertoilemaan, millaista on olla näkövammainen nuori. Onneksi on kolme tuntia hyppytuntia, sitä voi hyvin käyttää hyödykseen tällaisissa asioissa. Pitäisi pistepaperiakin ostaa, sillä pitkä matikka vaatii jotain, johon laskea.

***

Sekin vielä, että lumen sulaminen on helpottanut liikkumistani, vaikkei se muuten ehkä niin kiva juttu olekaan. Eilen tosin kun satoi vettä, ajattelin aluksi, että nyt on varmaan paljon helpompi liikkua, mutta kuinkas kävikään... Pelkkää loskalössöä joka paikassa, joten ei todellakaan enää mitään siistiä penkan reunaa, jota voisi seurata. Lumi oli joko sulanut kokonaan tai oli epämääräisinä köntsinä keskellä tietä niin, ettei oikein tiennyt, mihin suuntaan pitäisi mennä. Löysin kuitenkin pysäkille ja pääsin kouluun. Helsingissä tilanne oli aika paljon helpompi.