perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Beautiful blogger

Lilithea heitti minulle tällaisen haasteen. En taas tiedä, liittyikö tähän joku kuva vai ei - jos liittyi, liittänen sen jälkikäteen.

Ideana on kertoa itsestään seitsemän (7) asiaa ja sen jälkeen haastaa seitsemän (7) ihmistä. Katsotaan, mitä tästä tulee.

1. Olin käytännössä koko peruskoulun ajan syrjitty ja koulukiusattu. Ei se koskaan mitään kovin suurta kiusaamista ollut - lähinnä nimittelyä silloin tällöin ja porukasta ulkopuolelle jättämistä - mutta huomaan edelleen aika-ajoin itsessäni jälkiä koulukiusaamisesta, enimmäkseen hassuina ajatusmalleina sosiaalisissa tilanteissa. Uudessa porukassa olen usein ujo ja minun saattaa olla vaikea käsittää, että ihmiset oikeasti haluavat olla kanssani. Lukio on tehnyt kuitenkin tässä mielessä kovin paljon hyvää. Olen muuttunut aika paljon peruskouluajoista, onneksi.

2. Lisää lukion aikaansaamia muutoksia: vannoin ennen itselleni, jopa ääneen, etten ikinä tule kirjoittamaan runoja, koska runojen kirjoittaminen on tyhmää ja vaikeaa, enkä minä osaa. Kirjallisen ilmaisun 2. kurssi, lyriikkakurssi, käänsi kelkkani. Opin kurssin aikana, että minäkin osaan kirjoittaa runoja. Tulin vahingossa myöhemmilläkin kursseilla kirjoittaneeksi niitä ja tänä syksynä en ole kirjoittanut juuri mitään muuta kuin runoja. Tämän syksyiseen hurahdukseen on tosin syynä muukin kuin killin kurssi puolitoista vuotta sitten. Nyt olen sitten tekemässä kirjallisen ilmaisun lopputyönä ääniteoksen, johon tekstiksi tulee kasa runoja.

3.Minulla on jokseenkin huono ryhti.Seisominen ryhdikkäästi onnistuu vielä, mutta istuminen - ei tule mitään. Lysähdän aina jossain vaiheessa, vaikka kuinka yrittäisin muistuttaa itseäni asiasta. Ala-asteella, kun sokeuduin, ryhtini lysähti oikeasti tosi huonoksi ja kävin pari kertaa fysioterapeutilla, jolta sain kivoja ryhtiliikkeitä. Nyt olen taas alkanut kiinnittää asiaan huomiota, koska huonoryhtisyys saa lihakset jumiutumaan eikä edes tunnu mukavalta. Toisaalta ryhdikkäästi istuminenkaan ei tunnu mukavalta, kun lihakset eivät oikein ole tottuneet siihen. Yhtenä päivänä ryhtiharjoituksia tehdessäni huomasin, että tässä on loputon kierre: lihakset ovat jumissa huonon ryhdin takia ja koska lihakset ovat jumissa, ryhdin suoristaminen ei onnistu. Niinpä aloitin ryhtiharjoitukseni pitkällä ja makoisalla venyttelyllä. En edes muista, milloin olisin venytellyt edellisen kerran.

4. Musiikin lukiodiplomissa on käsittääkseni vähän niin kuin ideana, että opiskelija voi sen avulla näyttää harrastuneisuuttaan ja taitojaan musiikin saralla. Yleensä siis ihmiset tekevät diplomissaan asioita, joita osaa. Olen ehkä hitusen hullu, kun aion tehdä killin lopputyönä tekemääni äänitaideteokseen musiikit itse, eli teen siitä samalla musadiplomin. Hullua se on siksi, etten ole koskaan tehnyt itse musiikkia, ellei joskus 8-vuotiaana säveltämääni ja sanoittamaani Kuka täällä tiskaa -rallatusta lasketa. Lähden siis tekemään lukiodiplomia tekemällä jotain sellaista, jota en ole koskaan ennen tehnyt enkä uskalla luvata osaavani. Ehkä tämä kertoo jotain minusta noin muutenkin.

5. Kun tulin jo suorassa radiolähetyksessä viikko sitten sanoneeksi, niin kai se pitää täälläkin sanoa. Seurustelen.

6. Olen usein kovin laiska ja saamaton - erityisesti verrattuna siihen aktiivisen nuoren kuvaan, joka ihmisillä yleensä minusta on. Ajankäytössäni on suuria puutteita ja siksi monet asiat vain siirtyvät ja siirtyvät. Olen vihdoin tajunnut, että ehkä minulla on hitusen liikaa vapaa-ajan toimintaa ottaen huomioon, että pitäisi käydä koulussa, lukea koulujuttuja myös koulupäivien jälkeen, hoitaa kotia ja käydä niissä harrastuksissa. Joku jää aina tekemättä ja valitettavan usein se joku on kotityöt, kaupassakäynti tai ruuanlaitto.

7. Ja niin, ne harrastukset... Minulla on ollut vähän aina tapana kahmia paljon harrastuksia ja sitten niistä osa aina putoilee matkanvarrella, toiset nopeammin, toiset hitaammin. Tänä syksynä harrastuksiini on kuulunut kitara, viulu, musiikin teoria ja teatteri. Taikuus on jäänyt vähän vähemmälle, valitettavasti. Ensin se jäi, kun luin hissan kirjoituksiin ja sittemmin se on tainnut vaihtua lähinnä parisuhteeseen. En kuitenkaan aio luopua siitä täysin, en tosiaan. Ehkä vielä joskus keskityn siihenkin paremmin. Nyt nuo musiikkijutut ovat vähän vallanneet suuren osan ajankäytöstäni.

Edit: Niin, ne haastettavat ihmiset... Ihan pääsi unohtumaan.

En jaksa haastaa seitsemää, mutta kaksi ajattelin. Kaksi vanhaa tuttua, mutta blogituttuina uusia. Haastaisin siis tähän Miiimun sekä Supernaiivin.

perjantaina, marraskuuta 19, 2010

Tänään olen taas julkkis

Hämmentävää. Jännittää, vähän.

Viikko sitten olin kymmenisen minuuttia radiossa, opastin toimittajaa Pimé Caféssa. Tänään olen radiossa, studiovieraana. "Sä vaikutit niin mukavalta ja hyvin puhuvalta tyypiltä", sanoi tiina von Martens, joka kutsui minut vieraakseen Pimé Café -jutun perusteella. Hassua.

Maanantaina kaveri kysyi minulta, jännittääkö. ei minua silloin jännittänyt ollenkaan, enkä uskonut, että alkaisi edes jännittää. Tänä aamuna herätessäni myönsin itselleni, että ehkä nyt vähän jännittää. Minulla ei ole hajuakaan, mitä tulen reilun parin tunnin päästä puhumaan radiossa. Todennäköisesti puhun läpiä päähäni ja saan hävetä lopun ikääni, hehee. No joo.

En minä nyt oikeasti ole niin hyvä tyyppi, että minut pitäisi ihan muuten vaan kutsua studiovieraaksi. Aion tosin käyttää tilaisuuden hyväksi ja kysyä, miten minusta voi tulla radiotoimittaja.

Tätä menoa tämä julkisuus voi nousta päähän. ehkä tulevaisuutenani on olla turha tyhjäpääjulkkis, josta kirjoitetaan Seiskassa. Hyi. Julkisuus on hassua.

Minulla on sellainen olo, että olisin tulossa kipeäksi. Toivottavasti tämä on vain väsymystä eikä alkusoittoa kuumeelle. Voin tulla kipeäksi vasta 11.12. jälkeen.

torstaina, marraskuuta 18, 2010

Vastuullinen aikuisuus, plääh

Eilen niskaani rysähti "maailma kaatuu päälle" -ahdistus. Minun pitäisi maksaa laskuja, skannata kirjeitä, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, siivota, opiskella, olla hyvä ja vastuullinen työnantaja, hakea postista matikankirjoja, joita en edes tarvitse mutta jotka olen tilannut, sopia opettajien kanssa koejärjestelyistä ja ensi jakson materiaaleista... En minä vaan jaksa. Mieluummin nukun, syön, soitan ja kirjoitan - teen kaikkea kivaa.

Mietin, miten helppoa oli asua vanhempien kanssa. Minun ei tarvinnut huolehtia kuin oman huoneen siivouksesta. Ruoka tuli valmiina pöytään, laskut maksettiin puolestani. Kirjeitä ei tarvinnut skannata, kun äiti luki ne ja kertoi, jos oli jotain kerrottavaa. Pistekirjapaketit haettiin postista ja tuotiin huoneeseeni. Minä vain opiskelin ja tein kaikkea kivaa, kun työnantajan velvollisuudetkin hoiti äiti.

Kai se on pakko myöntää, että sokkona arjen pyörittäminen vie energiaa. Vähitellen pitäisi oppia pyytämään apua ja käyttämään avustajaa niissä asioissa, joissa se oikeasti helpottaisi elämääni ja saisi minut paremmin jaksamaan tätä tyhmää aikuisuutta. Minä haluaisin mieluummin tehdä asiat itse ja pärjätä itse. On kuitenkin aika typerää hakata päätä seinään, jos apu on kerta lähellä. En osaa olla työnantaja, enkä osaa aikatauluttaa elämäääni edes sen vertaa, että osaisin kertoa avustajalleni riittävän ajoissa, milloin tarvitsen häntä. Tänään päätin, etten skannaa kirjeitäni vaan pyydän avustajani avuksi postin lukuun. Yksi taakka pois harteilta.

Yön yli nukkuminen helpotti ahdistusta eikä tänään tunnu enää niin vaikealta. Siivosin jo aamulla vessan. Käyn viulutunnilla, Iiriksessä yhdessä kokouksessa ja tulen kotiin siivoamaan huoneeni ja keittiön. Voisin ottaa ystävästäni mallia ja laatia itselleni aikataulun siitä, minä päivänä teen mitäkin. Ehkä silloin osaisin paremmin myös avun pyytämisen.

Luin Facebookista, että ulkona on lunta. Täytyy siis varata paikasta toiseen liikkumiseen varmuuden vuoksi enemmän aikaa kuin tavallisesti, koska en tiedä, miten paljon sitä lunta on ja kuinka paljon se tänään vaikeuttaa liikkumista. niinpä lähden nyt kohti Kalliota ja viulutuntia.

torstaina, marraskuuta 11, 2010

Pimeyttä tarjolla

"Moi Ronja, oletko sä menossa huomenna aamulla kouluun? voisitko tulla sitä ennen puoli kahdeksaksi Iirikseen suoraan radiohaastatteluun?"

Katsotaan, heräänkö.

Huominen radiohaastattelu koskee Pimé Caféa, joka järjestetään lauantaina Iiriksessä klo 10-15, tervetuloa sinne kahvittelemaan. Samasta aiheesta olin viime viikolla haastateltavana jo Helsingin uutisissa, jossa minusta on kuulemma todella söpö kuva.

Käyn suurta kamppailua flunssaa vastaan. Eilen aamulla herätessä oli vähän flunssainen olo, tänään hitusen enemmän. Tällä hetkellä minä olen silti enemmän voitolla kuin flunssa, ehkä suuret unimäärät ovat auttaneet kamppailussa. tänäänkin herätyskello soi ensin 7.15, pistin torkulle. Torkun sammuttamisen jälkeen heräsin 8.45 ja totesin, etten ilmeisesti olekaan menossa uimaan. Nousin vasta kymmeneltä, joten tuli nukuttua miltei 10 tuntia taas viime yönä.

Yksi kommentteihin tullut kysymys koski kaamosmasennusta. kyllä: kaamos vaikuttaa minuunkin, vaikken valoa erota. Jonain vuosina enemmän, toisina vähemmän. tämä vuosi on lievempi. Rasittavaa on, kun mieliala ei ole maassa, mutta kroppa on.

Helsingin sanomissa viime viikolla oli juttua nukkumisesta ja kaamosmasennuksesta. Siellä sanottiin, että joillain se ilmenee hyvin lievänä, lähinnä vain suurempana unentarpeena ja makean syöntinä. Minä kuulun siihen joukkoon. Pari viikkoa sitten ihmettelin ääneen, mistä kummasta minulle on ilmestynyt kahden ihmisen unentarve, siltä se ainakin tuntui. Nukuin kymmenen tunnin yöunia ja sen lisäksi päikkäreitä. Karkkia meni luvattoman paljon, tavalliseen tahtiin verrattuna. Viime viikolla taas en parina yönä juurikaan nukkunut. tällä viikolla nukkumiseni taitaa liittyä tuohon flunssataisteluun.

Kaamoksesta on nyt se hyöty, ettei minun tarvitse syödä melatoniinia, kun väsyttää aivan riittävästi ilmankin. Hyvä näin, koska pimeys vaikuttaa välillä minuun ja erityisesti siihen melatoniinituotantooni niin, etten nuku – ainakaan silloin, kun pitäisi. Menee sisäinen kello sekaisin, kun valoisan ajan istun koulussa, enkä saa yhtään luonnonvaloa aktivoimaan käpylisäkettä. Nyt on hyvä, että nukun, olen nimittäin syönyt melatoniinipurkkini loppuun ja resepti, jolla saisin vielä toisen purkin hankittua, on paikassa x. En ole vielä ratkaissut yhtälöä, jolla olisin muuttujan selvittänyt. Parempi siis olisi nukkua ilman lisähormoneja.

Väsyttää. Tiedän, etten tänään saa missään tapauksessa nukkua päikkäreitä, vaan minun on mentävä ajoissa nukkumaan, jotta huomenna herään radiohaastateltavaksi. Jänskää. En ole koskaan ennen ollut suorassa lähetyksessä haastateltavana. Sielllä kai pitäisi osata puhua jotain fiksua. Kahdelksata voisi olla hyvä aika mennä nukkumaan... Sitä ennen pitää vain keksiä itselleni kovasti puuhailtavaa, etten nukahtele.


*******

Pimé Caféhan on siis pilkko pimeä kahvila, jossa tarjoilijoina toimivat näkövammaiset. Minulle se antaa mahdollisuuden kerrankin olla "paremmassa asemassa", näkevälle kävijälle se antaa mahdollisesti valaisevan kokemuksen näkövammaisen elämästä, ainakin mahdollisuuden katsoa maailmaa eri tavalla. Tulkaahan valaistumaan pimeään!


Edit: Nyt pitäisi näkyä ihan koko teksti. En tiedä, mitä tämä Blogger oikein hassuttelee kanssani.

Edit 2: Yleisön pyynnöstä korjasin kirjoitusvirheen.

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

Kirjoitan

Humanistilöysäilyjaksossani minulla on ollut suuri ajankäytöllinen ongelma: aikaa on, mutta mitään en saa aikaan. Koko ajan vaan siirrän tekemisiä myöhempään, kun "ehtii ne silloinkin" ja ajattelen vain, että pitäisi tehdä tätä ja pitäisi tehdä tuota. Hengailu ja yleinen haahuilu ei johda mihinkään, eikä ole hyödyllistä. Alkaa vain pänniä sellainen toimettonuus. Keksin ratkaisun tekemättömyyteeni.

Olen ehkä hitusen hullu, mutta lähdin mukaan Nanowrimoon, jossa tarkoituksena on kirjoittaa marraskuun aikana 50000 sanaa, yhtä ja samaa tarinaa. Olisihan se helppoa, jos kaikki kuukauden aikana kirjoittamat sanat laskettaisiin mukaan, mutta niiden täytyy valitettavasti olla samaa tarinaa. Taidan siis kirjoittaa kaiken vapaa-aikani.

en usko, että pystyn tuohon 50000 sanaan, mutta jos vaikka 25000 saisi kasaan, olisin jo kovin tyytyväinen. Koska aloitin kirjoittamisen päivän myöhässä, vasta tänä aamuna, päivittäinen saldo pitäisi olla 1725 kirjoitettua sanaa. Tänään on vasta 760 sanaa kasassa.

en aio ottaa Nanowrimosta mitään stressiä. Otan tämän harjoituksen kannalta ja testaan, miten hyvin saan luotua tekstiä ilman itsekritiikkiä ja sensuuria. "Muokkaaminen jätetään joulukuulle", kuten nettisivutkin jossain sanoivat. Jos saan luotua toimivaa juonta ja hyviä henkilöhahmoja, on se kaikki hyvin suurta plussaa. Tavoite on vain kirjoittaa.

Nanowrimo ei ole suinkaan ainut, mitä minun pitää tässä kirjoittaa. Työn alla on runoja kaverin synttärilahjaa varten ja kaksi kuunnelmaa, joista toinen on kirjallisen ilmaisun lopputyöteksti. Kirjoittaa siis saan, siistiä! Ehkä opin samalla kirjoittamaan.

*******

Minulla on ollut viime aikoina suuri ongelma keksiä, mistä ihmeestä kirjoitan blogiini. Tämän blogin ideana on ollut - on toivottavasti edelleen - valottaa näkövammaisena elämistä, ihan arkisiakin asioita. Ongelma minulle on syntynyt, koska olen pitänyt itseäni ja elämääni vaan niin normaalina, etten ole enää oikein keksinyt, mistä voin muka kirjoittaa ja mikä muka ketään kiinnostaisi, kun ei tässä mitään kummallista ole. Niinpä ajattelin nyt heittää pallon teille, lukijakuntani: mistä haluat minun kirjoittavan? Mitä sellaista näkövammaisuudessa, sokean arjessa tai muuten vain elämässä on, josta haluaisit kuulla minun versioni?