lauantaina, marraskuuta 29, 2008

Taas on paljon tapahtunut

Tämä koeviikko on nyt ihan kokonaan takana. Meni ehkä paremmin kuin viimeksi; kaksi koetta sain opettajilta suoraan muistitikulla (varmaan kolmannenkin olisin saanut, jos se opettaja olisi ollut viimeisillä tunneilla paikalla tai saanut avustajani lähettämän sähköpostin), kolme koetta opettajat olivat muistaneet antaa avustajalleni ajoissa ja fysiikan kokeen avustaja kirjoitteli nopeasti kokeen alussa, kun opettaja ei tosiaan ollut vastaanottanut sähköposteja tai ollut paikalla koulussa niin, että sen kanssa olisi saanut kokeesta puhuttua. Kaikki kokeet tulivat siis ainakin tehtyä.

Minusta melkein tuntuu, että matikankokeeni meni tosi hyvin. Siis paremmin kuin edellinen. Englannista voin ehkä hyvällä tuurilla päästä jopa läpi, sillä koko kurssin ajan tulokset ovat olleet yllättävän hyviä. Siis yllättäneet todellakin minut itseni. Ehdin jo ajatella, että opettaja on sekoittanut minun tulokseni johonkin muuhun. Mutta ei se kai ole...

***

Kävin torstai-iltana Tampereella teatterissa katsomassa Amadeusta. Oli aivan mahtava nöäytelmä: riittävästi puhetta ja selkeää toimintaa niin, että sokkona pysyi hyvin mukana. Vieressä istuva kaveri kyllä tulkkasi alussa jotain, mutta kun oli kaikkien hahmojen äänet oppinut, esityksen seuraaminen oli helppoa. Ja aivan mahtava näytelmähän se oli. Mozart jyrää. Melkein kysyin näytelmän kuiskaajalta, voiko hän kuvailutulkata esitystä minulle... Jätin kysymättä, koska hän ei istunutkaan ihan viereeni, vaikka se oli merkitty hänelle varatuksi. En varmaan muutenkaan olisi oikeasti kysynyt.

Koska perjantaina oli vielä koe, piti Tampereelta tulla torstaina takaisinkin. Ehdimme vähän reilussa kymmenessä minuutissa työväenteatterilta rautatieasemalle. Ihan hyvin, sanoisin. Junassa oli sitten mielettömän hauska konnari.

"Hyvää iltaa. Olette varmaan jo löytäneet paikkanne ja istutte mukavasti. Toivotan teidät tervetulleeksi. Tämä junavuoro numerolla (XXX) vie teidät Helsinkiin asti. Seuraavat pysähdyspaikkamme ovat Lempäälä city, Toijala ja Hämeenlinna. Vieressä istuu myös sihteeri, joka kertoo teille matkan aikana, miten se etenee. Junassa on ravintolavaunu, myyntinumerolla neljä. Siellä Ville (jotain) on valmiina palvelemaan teitä. Hänellä on tuoretta kahvia ja jotain pientä suolaista ja makeaa, pieneen nälkään. Minä olen (joku nimi, unohdin jo) ja toimin matkaoppaananne aina Helsinkiin asti. Hyvää matkaa."

Tämä oli hieman varioituna konnarin pitämä kuulutus matkan aluksi. Olisi pitänyt kirjoittaa se siinä samalla muistiin, niin olisi tullut oikein kirjoitettua. Mutta tämä hauska konnari sitten saattoi minut Tikkurilassa taksiinkin. Oli hyvää palvelua ja pääsin kotiin asti. Vaikea käsittää, kuinka joku on niin pirteänä ja iloisena, vaikka hän oli aloittanut työvuoronsa 5:46 ja tuolloin kello oli jo 23:37. Kiitokset vain VR:n henkilökunnalle.

***

Kilttinä nuorisoaktiivina raahasin itseni tänään HUN:n (Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry) syyskokoukseen. Valitettavasti Keski-Uudenmaan vahvistus joutui poistumaan kokouksesta kesken, sillä meille oli kyyti tilattu neljäksi ja kokous jatkui vielä. Tiedä häntä, onko vieläkään päättynyt. Ihmisillä oli paljon sanottavaa. Enkä edes tiedä, mitä sanottavaa minulla aiheesta on. Ei kai mitään. Tulipahan sieläkin istuttua ja äänestettyä tyhjää, koska äänestettävä asia oli sellainen, joka ei koskenut minua lainkaan, eikä oikeastaan kiinnostanutkaan.

Huomenna olisi sitten vuorossa KUN:n (Keski-Uudenmaan näkövammaiset) pikkujoulut, johon näillä näkymin olen ehkä menossa. Eikös ollutkin varsin vakuuttavaa? Minusta on niin mukava olla joka paikassa ainoa nuori, jeah.

Ensi viikolla minä menen taas kertoilemaan, millaista on olla näkövammainen nuori. Onneksi on kolme tuntia hyppytuntia, sitä voi hyvin käyttää hyödykseen tällaisissa asioissa. Pitäisi pistepaperiakin ostaa, sillä pitkä matikka vaatii jotain, johon laskea.

***

Sekin vielä, että lumen sulaminen on helpottanut liikkumistani, vaikkei se muuten ehkä niin kiva juttu olekaan. Eilen tosin kun satoi vettä, ajattelin aluksi, että nyt on varmaan paljon helpompi liikkua, mutta kuinkas kävikään... Pelkkää loskalössöä joka paikassa, joten ei todellakaan enää mitään siistiä penkan reunaa, jota voisi seurata. Lumi oli joko sulanut kokonaan tai oli epämääräisinä köntsinä keskellä tietä niin, ettei oikein tiennyt, mihin suuntaan pitäisi mennä. Löysin kuitenkin pysäkille ja pääsin kouluun. Helsingissä tilanne oli aika paljon helpompi.

maanantaina, marraskuuta 24, 2008

Liikaa lunta

Tapahtuihan se vihdoin: maassa on niin paljon lunta, etten voi kulkea yksin. Pakko mennä taksilla kouluun ja vähentää itsenäinen liikkuminen minimiin. Rasittavaa. Kaikki tämä vain yhden mitättömän materiaalin takia. Lumi on ihan jees, mutta en pidä tästä sen varjopuolesta.

Minä en ihan oikeasti pysty liikkumaan tuolla lumihangessa enää yksin. En takuulla löytäisi bussipysäkille tai pysyisi missään tiellä. Taksimatkoja on jäljellä tällä hetkellä 5 ja niillä pitäisi muka pärjätä, pah. Sää tuli ja yllätti.

Kuljen bussilla mieluummin kuin taksilla, koska minua ärsyttää olla riippuvainen muista ja haluan liikkua itsenäisemmin. Lumen takia en liiku itsenäisesti, mutta minun on kohta kuljettava bussilla, koska taksimatkat eivät riitä. Se on tehtävä niin, että joku opastaa minut aamulla bussipysäkille, avustaja hakee asemalta, iltapäivälllä avustaja opastaa asemalle ja joku tulee hakemaan minut bussipysäkiltä. Mitä itsenäistä liikkumista se enää on? Tässä vaiheessa kulkisin mieluummin taksilla.

perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Lunta, lunta!

Eilen, kun lähdin ennen seitsemää kotiovesta ulos, vastaani tuli hieno ylläri: maassa oli muutama sentti lunta! Talvi on sittenkin tullut.

Lumi on vähän ristiriitainen juttu. Toisaalta on tosi kiva, kun on lunta, se kun kuuluu suomalaiseen talveen ja sillä lailla. Mutta lumi on silti aika hankalaa. Kun maa on roudassa, silloin on jo vähän vaikeampaa erottaa kepillä hiekan ja asvaltin raja, kun ne ovat melkein yhtä kovia. Mutta sitten, kun siinä on vielä lunta päällä... Vähän jänskätti, löydänkö bussipysäkkiä. Se onneksi löytyi.

Eilinen aamu oli todella traaginen: kun menin bussiin, oli kivasti lunta maassa ja pakkasta, mutta kun astuin Helsingissä bussista pois, tuli taivaalta vettä. On tämä Tuusula niin kamalan pohjoisessa. Tänäänkin aamulla lähtiessäni oli 8 astetta pakkasta, kun taas Helsingissä oli juuri ja juuri nollan alapuolella.

Tänä aamuna kävelin aika yhtäaikaisesti bussipysäkille yhden toisen kanssa, joka oli tulossa samaan bussiin. Hän sitten kivasti opasteli minut pysäkille kun oli jostain kuullut, että lumi hankaloittaa sokkona liikkumista. Kiitos siitä. Vaikka pidän lumesta ja pidän talvesta, odotan koko ajan jotenkin jännittyneenä, koska sitä lunta on niin paljon, etten enää oikeasti erota mitään tien reunaa kepillä.

Tänään oli terveystiedon koe ja kun kävin palauttamassa muistitikulla kokeen opettajalle luokan toiseen päähän, törmäsin kätevästi matkalla melkein kaikkiin pulpetteihin. Meinasin tipauttaa yhden konseptit lattialle ja melkein kompastuin meno- ja tulomatkalla yhteen reppuun. Luokasta poistuessani en tiennyt yhtään, mistä pääsisi parhaiten pois ja varmaan yritin tunkea niistä kaikkein pienimmistä väleistä, enkä meinannut osata avata luokan ovea. Kyllä osaan siis sählätä.

Sain eilen verkkopankkitunnukset ja kävin tänään ensimmäisen keran omilla tunnuksilla tutkimassa Nordean verkkopankkia. Sain samalla ihan oikeasti käyttää sitä ensimmäisen kerran, kun piti maksaa maalipalloturnauksen kisamaksu, joka olisi pitänyt olla maksettuna tänään, mutta tuskin se tämän päivän aikana vastaanottajan tilillä on näkynyt. Onneksi Nordealla on tekstiversio verkkopankistaan. En - vielä ainakaan - käynyt edes katsomassa sitä normiversiota. Parempi ottaa varman päälle.

Hei, minä en tiedä nyt yhtään, mitä kirjaa lukisin. Hyllyssäni on 51 lukemattoman kirjan pino, mutten silti jotenkin osaa nyt lukea mitään. Tässä on nyt vain luettu äikänkurssin pakollisia kirjoja tai sellaisia kirjoja, joita olen odottanut melkein vuosikaudet, joten on nyt vaikea tarttua tuon pinon kirjoihin. Ehkä vain nappaan sieltä päällimmäisen.

Koeluokassa sähläämiseni ei jäänyt päivän viimeiseksi. Onnistuin lahjakkaasti tyhjentämään koko Outlookin saapuneet-kansion. Ei ollut ensimmäinen kerta. Tällä kertaa minä jopa tiedän, miten tein sen. Painoin yhden viestin kohdalla ctrl+delete, mutta sormeni lipsahti samalla painamaan myös home-nappulaa. Siinä meni kaikki vajaat 300 viestiä bittitaivaaseen. Olen keksinyt jo ainakin kaksi suht tärkeää juttua, jotka olisi ollut kiva jo tänään tarkistaa jostain saapuneesta viestistä, mutta enpähän enää tarkista.

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008

Pimeää ja valoisaa, koulua ja vapaa-aikaa

Otsikon pilkulla erotellut osiot eivät ole verrainnollisia, siis pimeä ei ole sama kuin koulu ja valoisa ei ole sama kuin vapaa-aika, vaikka toisaalta se voisi ollakin niin... Mutta tarkoitukseni ei ollut se, piti vain saada paljon asiaa samaan otsikkoon. Melkein muuten kirjoitin, että pimeä on erisuuri kuin koulu, jep. Pitkä matikka.

Pimeä tuntuu erilaiselta kuin valoisa. Siis, jos ulkona on hämärää tai pimeää, se tuntuu ihan erilaiselta kuin valoisa. En tiedä yhtään, mikä siinä on. En kuitenkaan sano tai kirjoita ikinä, että "tuntuu pimeältä". Ihan sanon, että ulkona on pimeää. Kuulostaisi hölmöltä, jos selittäisin ulkona tuntuvan pimeältä, vaikka se siltä tuntuu. Yleensä minä kuitenkin paremmin käsitän kellosta, milloin on pimeää. Ja niin, tätä ei voi selittää sillä, että muka näkisin vähän valoa ja aistisin siten ulkona pimeän ja valoisan eron - minä en erota valoa.

En ole tullut kauheasti aikaisemmin ajatelleeksi sitä, miten oikeasti se tuntuu erilaiselta, mutta kun pohdin intensiivisesti koulun kirjoituskilpailua ja erilaisia ilmaisutapoja, tuli mieleen tällainenkin. Aikaisemmin kiinnitin huomiota siihen, kuinka pilvinen ja aurinkoinen päivä tuntuu erilaiselta, ehkä kuulostaakin.

Se on aivan selvästi niin, että pimeys laskeutuu oikeasti koko maan ylle, sillä sen voi sanoa jopa kuulostavan erilaiselta. Jotenkin ympäristö tuntuu ja kuulostaa tummemmalta ja pimeällä on jostain syyystä vaikeampi kuulla esteitä ympäristössä. Ainakin minusta se on vaikeampaa. Pimeän myssy (onko se se? Minulla tuntuu olevan tänään kaikki sanat hukassa) on varmaan se, joka tummentaa myös äänimaiseman.

Perjantaina alkaa toisen jakson koeviikko. Ei jotenkin uskoisi, että tämä syksy on mennyt näin nopeasti. Koeviikon jälkeen on enää kolme viikkoa koulua, kunnes alkaa jo joululoma. Tämä on ihan käsittämätöntä.

Minulla on sellainen pieni kutina, etten välttämättä pääse englannista läpi. Se on törkeää, että kokeiden palautuspäivä on vasta joululoman jälkeen. Jännitän koko joulun, pääsenkö läpi siitä kokeesta vai en. Veikkaisin, että välttämättä en. Englanti ei ole missään määrin paras alani. Tänäänkin ainekirjoituksessa mietin melkein viisi minuuttia, mikä on käyttää englanniksi.

Pitkä matikka on muuten edelleen kivaa. Eilen kuulin, että ainakin kaksi sokkoa on jo joskus kirjoittanut pitkän matikan. En tunne niistä - tietääkseni - kumpaakaan. Olin eilen kaverini matikantunnilla, hän on siis eri opettajan kurssilla kuin minä. Joidenkin mielestä minä en ole ehkä ihan terve, kun menen vapaaehtoisesti 75 minuutin matikantunnille. Pääsin vastaamaan kysymykseen, johon kukaan muu ei osannnut vastata. Ei puhuta mitään siitä, että meidän ryhmä oli pari kappaletta edellä... Mutta sain ainakin kertailla niitä asioita.

Koulussamme on kirjoituskilpailu, jonka aiheena on "auki". Tuosta saa oikeasti loppujen lopuksi revittyä vaikka mitä. Mietin, että jonkun hienon runonkin varmaan saisi aikaan, jos osaisi kirjoittaa runoja. Taidan tyytyä proosatekstiin. Teksti pitää palauttaa viimeistään 8.12, joten tässä on vielä ihan hyvin aikaa, vaikka minun pitääkin yksi kirjallisen ilmaisun tekstikin vielä kirjoittaa. Olen kerran aikaisemmin osallistunut yhteen kirjoituskilpailuun, mutta se oli nuorten lehden kilpailu, joten ehkä kirjoitukseni ei ollut sinne niin sopiva. En oikein tiedä, millä periaatteella ne valitsivat voittajat. Nyt minä kuitenkin aion siis oikeasti kirjoitella tuohon koulun kirjoituskilpailuun, koska kirjoittaminen on kuitenkin alue, jossa minä pärjään ihan vallan hyvin noille näkeville otuksille. Kirjoittaminen - kirjallisuus yleensä - on minun keinoni nähdä visuaalinen maailma, joten en siinäkään mitään oikeastaan häviä.

Minä olen saanut hajotettua itseni parin päivän sisällä ihan kokonaan. Meillä oli maanantaina Sporttiksessa judoa ja Jani Kallungin valmentaja oli sitä meille vetämässä, kun Kallunki itse oli vetämässä "ehjien" treenejä. Minut otettiin sitten melkein joka paikkaan malliksi, ja voin sanoa, että rankkaa oli. Sporttiksen jälkeen - ohjaaja kun olen - pääsin kantamaan niitä ihanan painavia tatami-mattoja takaisin varastoon. Kerran mattoa kiskoessani kolhin toisen kämmenselkäni yhteen tuoliin. Nyt kämmenselässäni on hieno mustelma ja kohta, joka on hieman turvoksissa. Vasemman käden käyttäminen sattuu hiukan ja kirjoittaessakin siihen vähän jomottaa. Enkä myöskään pysty nyt taittamaan rannetta ihan niin paljoa, mitä tavallisesti, koska se kipu tuntuu ihan ranteessa asti. Olen siis onnistunut kolhimaan jänteen oikein kunnolla.

Eilen olin pitkästä aikaa maalipalloharkoissa. Myönsin kaikille, ettei minulla ole aavistustakaan, milloin olen viimeksi pelannut maalipalloa. Eilisten harkkojen jäljiltä minulla on toisen jalan etureisi ihan mielettömän kipeä ja melkein onnun kävellessäni portaita. Siksi vain toinen on kipeä, kun sen toisen venytin kai paremmin eilen illalla. Sen lisäksi, että lihakset on kipeät, onnistuin polttamaan molemmat ranteeni liikuntasalin lattialla syöksyillessäni. Niiden lisäksi poltin myös polvien ihon, mikä minua ihmetyttää suuresti, sillä käytin kuitenkin polvisuojia ja housuja, jotka tulevat reilusti polvesta yli. Joka tapauksessa minulla on molemmissa polvissa upeat palaneet kohdat ja voin sanoa, että kun on istunut 75 minuuttia paikallaan ja yrittää siitä lähteä liikkeelle, polven liikuttaminen sattuu ihan mukavasti. Tuollaiset ihovammat eivät ole hauskoja. Olin kuitenkin jopa niin fiksu, että rasvasin eilen sekä ranteeni että polveni.

Niille, jotka eivät tiedä, mitä maalipallo on, kehotan vierailua Wikipediassa ja sen lisäksi maalipallo.net -sivustolla. Kaikesta huomaa, että olen selittänyt lajin liian usein, enkä enää jaksa.

lauantaina, marraskuuta 08, 2008

Muinainen Suomi -Nuorisofoorumi

Viime viikonloppuna oli nuorisofoorumi, eli viikonlopputapahtuma, jonka alkuperäinen päätarkoitus on valita Nutoriin (nuorisotoimijaryhmä) uudet jäsenet ja uusi puheenjohtaja. Nuorisofoorumilla on kuitenkin joka vuosi erilainen teema, jonka tiimoilla toimitaan ainakin lauantai päivä. Tämänvuotinen teemamme oli muinainen Suomi noin Kalevalan hengessä. Otettiin me siitä vähän omia vapauksia... Foorumipaikkana oli Rautilakeskus Vehmaalla.

Lauantai päivämme rullaili erilaisten toimintapajojen kautta. Ennen ku nnon pajatoiminnan alkua kyläläiset (Nutor) kertoivat, kuinka huonosti asiat olivat; on koko ajan kylmä, kauheasti sairauksia, sää on aina huono, sato on pilalla ("Tässä on meidän koko sato. Kaksi omenaa; toinen on läpi mätä ja toinen matojen kommuuni.")... Lemminkäinen ilmaantui paikalle lohduttelemaan tyttösiä ja sanoi, että nyt täytyy saada kaikki väki mukaan auttamaan, koska Väinämöinen on lähtenyt lätkimään ja se olisi kiva saada takaisin. Näillä eväillä siis porukka kierteli pajoissamme ja kasasivat siinä samalla loitsua Väinämöisen palauttamiseksi.

Minä itse vedin pajaa, jossa näpräsimme sielulintuja kipsistä. Kyllä siinä apuvälineenä käytettiin vähän muovailumassaakin, johon tehtiin linnun muotti ja kaadettiin sitten se kipsi siihen. Pidimme siis huolta siitä, ettei kenenkään sielut lähde liitelemään kesken unien.

Toisessa pajassa parantajaeukko ja hänen apurinsa juottivat porukoille erilaisia yrttiteitä. Oli koivua, voikukkaa, piparminttua ja nokkosta. En muista enää, mihin vaivaan mikäkin auttoi. Piparminttu oli ainakin hyvää.

Yhdellä rastilla ammuttiin hirveä pitkäjousella. Meillä oli hieno hirvi viritettynä kahden puun väliin ja sitten sitä metsästettiin. Minä olisin halunnut päästä ampumaan jousella, mutta kun olin töissä...

Toinen paja, johon olisin erityisesti halunnut päästä, oli sellainen, jossa tehtiin hiilloslusikka. Puupalalle iskettiin hiili, jota puhalleltiin jonkin aikaa. Hiili heivattiin pois ja palanutta puuta koverrettiin kivellä, kunnes laitettiin uudestaan hiili, jota puhalleltiin ja heivattiin pois... Samaa rataa jatkettiin niin kauan, kun itse oikeastaan halusi. Sen jälkeen piti puusta muotoilla vähän enemmän lusikan mallinen, käsittääkseni ainakin.

Ja vielä oli paja, jossa lauleltiin kansanlauluja. Tästä pajasta en kauheasti sen enempää tiedä. Jotain äänirentoutuksia ne olivat siellä tehneet ensin ja porukka oli tuntenut itsensä tyhmäksi.

Illalla ihmiset saivat itselleen eläinhoroskooppeja (minä olen ilves, ilves, ilves), haastaa toisiaan köydenvetoon, kokeilla neidonkosintaa ja kilpailla onnenamuletin etsinnässä. Onnenamulettina toimi sokeripala, joka piilotettiin lautaselliseen jauhoa. Sokeripala piti etsiä ilman käsiä, kokonaan suulla sieltä jauhojen joukosta. Oli suhteellisen sotkuista puuhaa.

Niin. Sunnuntaina valittiin Nutoriin kaksi jäsentä kaksivuotiskaudeksi ja vielä yksi jäsen yhdeksi vuodeksi. Sen lisäksi se uusi pj.

Minä jäin kolmen äänen päähän pj:ksi uudelleen valitusta Kaisusta. Hyvä niin, sillä en ollutkaan vielä ihan varma, haluanko olla puheenjohtaja. Tulevaisuudessa uudestaan.

Nutoriin ehdolla oli ihan mielettömän paljon porukkaa, oli hyviäkin ehdokkaita oikeasti ihan todella paljon. 31 äänioikeutetusta (samalla niistä, jotka voivat olla ehdokkaina) 14 oli ehdolla. Kuitenkin vain kolme voitiin valita. Siinä kävi niin, ettei Nutorin kokoonpano kauheasti muuuttunut. Me kaksi erovuoroista pääsimme uudestaan kaksivuotiskaudeksi ja yksi uusi jäsen tuli yhdeksi vuodeksi.

Kokouksen jälkeen käväisimme Laitilassa Kirkkelissä. Kirkkeli oli sellainen muinaislinnan rauniopaikka, joka oli varsin mielenkiintoinen. Heikkarikaverini taas ryntäsivät omille teilleen heti, kun bussi pysähtyi, joten jäin heilumaan muiden kanssa ja samalla kokemukseni Kirkkelistä ei ollut sellainen, mitä odotin ja millaisen olisin saanut juostessani niiden parin kaverin kanssa ympäriinsä. Toisaalta siinä tuli samalla oltua myös muiden kavereiden kanssa, että ihan hyvä näinkin.