keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Aamut ovat kivoja

Olen jostain varsin omituisesta syystä herännyt puolitoista viikkoa vähintään puolitoista tuntia ennen herätyskellon soittoa. Viikonloppuna nukuin pitkään ja valvoin melkein vuorokauden ja nukuin taas pitkään, mutta silti heräsin maanantaiaamuna joskus puoli kuuden aikaan, viimeistään. En enää muista.

Tänään minulla alkaa koulu kahdeltatoista, sitä ennen on liikkumistaitoa. Olisin voinut nukkua vaikka puoli kymmeneen niin halutessani, mutta menin eilen nukkumaan ennen puolta yhdeksää ja heräsin tänään aivan liian aikaisin. Nousin sängystä puoli seitsemän aikaan ja menin syömään aamupalan. Ajattelin, että kohta voin sitten mennä kauppaan, kunhan se ensin aukeaa. Kunnes sitten katsoin kelloa tarkemmin ja totesin, että se oli vasta vähän vaille kuusi... Olin siis ollut hereillä viidestä asti, vaikka kuvittelin heränneeni kuudelta. Oli aika ärsyttävää, koska nyt saan edelleen odottaa, että se kauppa aukeaisi. Enkä viitsi ihan heti sinne rynnätä, koska aamulla niillä on varmasti siellä enemmän tekemistä tavaroiden hyllyynlaittamisen kanssa ja minä kuitenkin tarvitsen yhden myyjän ihan kokonaan itselleni, muahahaa.

Näin viime yönä unta jostain ihmeen salamurhaajista. Siitä unesta ei ollut kiva herätä oven avaamiseen, kun veli meni keittiöön syömään. Pelästyin ihan kunnolla. Onneksi tajusin sen nopeasti olevan ihan vaan veljeni. Kello oli vähän vaille kaksi. Sitäkin pelästyin, että olisin nukkunut pommiin. Seuraavan kerran veljen kolisteluihin heräsin jotain puoli tuntia myöhemmin. On se mukava, että iltalukiota käyvä veli on muuttunut yöeläjäksi...

Liian aikaisin aamulla heräämisessä on se hyvä puoli, että ehtii tehdä aamusta paljon kaikkea hyödyllistä, kuten viikko sitten tein. Tänä aamuna ajattelin tosiaan käydä kaupassa ja sen lisäksi tehdä ruotsin läksyt, joita en jaksanut eilen tehdä... Kuunnelman käsikirjoitustakin pitäisi hioa ja kirjoittaa vähän lisää.

*******

Opparissa, verkkokaupassa, josta kirjatilaukseni teen, on jo ainakin puoli vuotta kanpanjoitu: 1000 ensimmäistä *)daisy-kirjan tilaajaa saa tilaajalahjaksi Easy reader -daisynkuunteluohjelman. Ilmeisesti heillä ei ole kauheasti daisy-kirjojen tilaajia, kun se kanpanja on edelleen voimassa... No, minä jossain mielenhäiriössä tilasin psykologian kakkoskurssin kirjan daisynä. En pidä daisy-kirjoista oikeasti yhtään oppikirjoina, E-kirjat ovat paljon mukavempia. Olen sitten pari viikkoa tuskastellut sen äänikirjan kanssa, koska en ole saanut tietokoneella nopeutettua puhetta yhtään ja lukijalla on varsin hidas puhetapa. Vihdoin sitten tajusin, että hei, minäkin varmaan saan tuon EasyReaderin, kun se kanpanja on edelleen Opparin sivuilla näkyvillä. Kävin täyttämässä lomakkeen, kaivoin jostain poistetut-kansiosta tilauksen numeron, ja sain eilen postissa EasyReaderin asennus CD:n. Outoa on se, että voin vaikka vannoa täyttäneeni sen lomakkeen maanantai-iltana ja tiistaina ohjelma oli minulla kotona. Olen alkanut epäillä itseäni... Jos olisin sittenkin täyttänyt lomakkeen jo sunnuntaina?

EasyReaderilla pystyy nopeuttamaan kirjan puhetta, sinne voi laittaa kirjanmerkkejä, kirjaa voi selata sivuittain ja siirtyä suoraan haluamalleen sivulle ja sieltä voi jopa etsiä tekstistä sanoja. Paitsi että koska tuo kirja on pelkkä äänikirja, ei yhdistelmäkirja, jossa olisi sekä teksti että puhe, sanahaku toimii vain otsikoista.

Vaikka nyt sain hienon kuunteluohjelman Daisyille, haluaisin silti vielä "pikku Victorin", eli Victor Streamin. Minulla oleva Victor - se daisyjen kuuntelulaite - on hyvin isokokoinen ja sen akku toimii mitättömän vähän aikaa, joten Vicke ei ole kovin liikuteltavissa, koska sitä on pidettävä koko ajan latauksessa. Victor Stream olisi taskukokoinen, sen muistiin mahtuu paljon tavaraa ja siinä on paljon pidempi akku. Siihen voi tehdä myös äänimuistiinpanoja ja sinne voi ladata tekstitiedostoja. Taskukokoisesta daisy-laitteesta löytyy toinenkin malli, Plextalk Pocket. Siinä on samat ominaisuudet kuin serkussaan, mutta äänimuistiinpanojen laatu on käsittääkseni parempi. Minulle sanottiin Plextalkin olevan parempi vaihtoehto, mutta kyllä silti sen pikku Victorin mieluummin ottaisin... En osaa sanoa, miksi. Hinta eroa näillä kavereilla on noin 30 euroa. Ehkä sen Victor Streamin puolesta puhuu suomenkielinen käyttöliittymä. Kyllä tietysti englantia puhuvaa Plextalkia pystyisi ihan yhtä hyvin käyttämään, mutta on se suomen kielitaito silti aina plussaa.

Nyt pitäisi enää vaan yrittää hakea laitetta Kelalta. En vaan millään jaksaisi täytellä mitään apuvälinehakemusta ja yrittää kinua joltain suositusta siihen.

*******

Reputin englannin kokeen, mikä oli tietenkin aika odotettavissa oleva asia - etenkin sillä opettajalla. Eniten minua nyt harmittaa kuitenkin se, että uusintakokeen takia minun on jätettävä yhdet teatteriharkat välistä, koska ne ovat samana päivänä ja samaan aikaan. Yritän korvata asian opettelemalla vuorosanojani mahdollisimman hyvin. Näin kuitenkin viime yönä unta seuraavista teatteriharkoista.

Olin opetellut vuorosanojani koko viikon juuri siksi, että sitäseuraavat harkat jäävät välistä ja minun on pakko jotenkin korvata se. Kuitenkin meillä oli yhtäkkiä joku kohtaus, jota ei minun plarissani alunperin lukenut ja sitten yritin tuskaisesti näytellä sitä ja lukea samaan aikaan vuorosanoja plaristani, kun ensin kesti kauan, ennen kuin löysin edes sitä oikeaa kohtaa. Yritin tosissani saada selvää siitä, mitä plarissa luki, muta minuun iski joku omituinen lukihäiriö, enkä tajunnut yhtään, mitä luin. Tankkasin yhtä sanaa varmaan minuutin ajan - koko lausekin oli minulle ihan hepreaa - kunnes ohjaaja tuli oman plarinsa kanssa lavalle tuskastelemaan sitä, miten minulla voi menä viisi minuuttia yhden replan lukemiseen. Kaipa hän jotain muutakin sanoi, sillä minä heitin plarini toiselle puolelle lavaa ja marssin itku kurkussa pois lavalta. Ohjaaja laittoi muut jatkamaan toisesta kohtauksesta, kävi hakemassa plarini ja toi sen takaisin minulle. En olisi halunnut koskea siihen enää, mutta pakko oli ottaa. Ohjaaja pyysi minua etsimään kohdan, jonka osaisin ja sanoi, että jatkettaisiin siitä. Selitin kyllä opetelleeni vuorosanoja, mutta että nyt iski vaan joku osaamatttomuus. Selailin plariani, enkä keksinyt, mitä kohtausta haluaisin tehdä. Toiset jatkoivat lavalla ihan innoissaan ja ohjaaja päästi minut piinasta. Hetken päästä hän kuitenkin tuli kettuilemaan minulle siitä, että meillä meni 22 minuuttia yhden kohtauksen kanssa, emmekä päässeet oikeastaan edes esittämään sitä. Olin hiljaa. Ohjaaja syytti minua siitä, että harjoitukset venyivät 50 minuuttia liian pitkiksi. Vihdoin ne harjoitukset opetettiin - kun ensin muutkin näyttelijät saatiin hiljenemään (sammuttamalla valot, koska kukaan ei kuullut mitään) - ja sain kuunnella vielä koko loppu ajan kettuilua epäonnistumisestani. En olisi millään halunnut kertoa, etten tule seuraaviin harjoituksiin, mutta olihan se nyt pakko."Mä pyydän teiltä kaikilta nyt valmiiksi anteeksi. Mä en tule ensi viikolla, koska reputin englannin kokeen." Ja taas minulle irvailtiin siitä, että piti mennä reputtamaan englannin koe, jotta voisi olla pois harkoista. Onneksi se oli vain unta.

Joo, meidän ohjaajamme ei todellakaan ole niin julma ihminen, että syyttäisi näyttelijöitä noin paljon heidän epäonnistumisestaan - myös julkisesti. Ja kyllä minä ajattelin ne vuorosanat oikeasti opetella, ettei tulisi tuollaista tilannetta. Plarini on kärsinyt jo niin paljon, etten oikein viitsisi heitellä sitä lavan toiselle puolelle.

Teemme näkövammaisteatterissa siis Shakespearen komediaa Mitta mitasta. Sitä ei ole esitetty hirveästi missään. Minusta näytelmä on ihan älyttömän hauska. Lisää komediallisuutta tekee se, että olemme vaihtaneet näyttelijöiden sukupuolet; miehiä esittää naiset ja naisia miehet. Tämä johtuu lähinnä siitä, että näytelmässä on paljon enemmän miesrooleja, mutta meillä oli paljon enemmän naisnäyttelijöitä. Minä esitän huikentelevaista nuorta miestä.

Pari viikkoa sitten harjoituksissa en osannut hirveästi vuorosanoja, joten ihan oikeasti näyttelin plarin kanssa. On aika mielenkiintoista lukea pistetekstiä yhdellä kädellä ja samaan aikaan näytellä - en ollut koskaan aikaisemmin kokeillut. En ole muutenkaan kovin nopea lukemaan, saati sitten yhdellä kädellä ääneen ja monen ihmisen kuunnellessa. Tästä seurasi sitten se, että yhtäkkiä änkytinkin lukiessani sitä. En oikeasti änkytä ikinä, mutta se vaan tuli jotenkin hyvin luontevasti, enkä voinut sille mitään. Ensin ohjaaja nauroi änkytykselleni, mutta sitten hän käski minun tehdä roolia änkyttämällä. Tein työtä käskettyä ja änkyttäminen sujui hyvin luontevasti. Viime harkoissa sitten taas, kun osasin vuorosanani paremmin, en osannutkaan yhtäkkiä änkyttää tippaakaan, vaikka kuinka yritin. Saas nähdä, miten huomenna käy.

----

*) Daisy-kirja: äänikirja, joka on pakattu tiiviisti daisy-muotoon. Se on vähän kuin mp3-muoto, mutta monipuolisempi. Daisyjä pystyy kuuntelemaan myös mp3-muotoisia levyjä soittavilla CD-soittimilla, mutta niissä ei sitten ole samoja selausmahdollisuuksia. Daisyt mahdollistavat sen, että pitkätkin kirjat ovat yhdellä CD:llä. Esimerkiksi Taru sormusten herrasta on kaupallisena äänikirjana 60 levyä, kun taas daisynä se mahtuu yhdelle levylle. Sama on Raamatun kanssa, vaikka siitä en tiedäkään, montako levyä se on kaupallisena kirjana, jotka eivät ole daisy-muodossa.

torstaina, lokakuuta 22, 2009

Ihmetyksen aiheita

Olen ihmetellyt ja kummastellut aika kauan, minkä ihmeen takia naisten ja miesten vaatteissa on napit eri puolella. Sama ilmiö on niin takeissa kuin kauluspaidoissakin. Naisten paidoissa ja takeissa napit ovat vasemmalla puolella niin, että vaatteen oikean puoleinen miehusta tulee päälle - samoin takeissa, joissa on nepparikiinnitys, oikea puoli tulee päälle. Miehillä homma on täysin päinvastainen.

Ostin viikko sitten itselleni uuden talvitakin, kun äiti pakotti. Kuulemma farkkutakilla ei pärjää talvella (ja pah). Tässä takissa on vetoketjun päällä sellainen neppareilla kiinnitettävä suojalärpäke, joka siis on siinä yllä kuvailemallani tavalla. Viikonloppuna laitoin banaanin povariin, koska kaikki maalipalloleirillä mukana olleet laukkuni olivat niin täysiä, ettei sinne oikein banaanikaan mahtunut. Tällöin huomasin, että naisten vaatteita ei todellakaan ole suunniteltu siihen, että käden saisi helposti sujautettua povitaskuun. Olen siis hyvin kateellinen kaikille miehille.

Ei riitä, että napitus on vaatteissa väärin päin niin, että jos haluaa laittaa kätensä vasemmalla puolella olevaan povariin, on napitettava käytännössä koko takki auki (paitsi jos on riittävän pitkä takki). Sen lisäksi vielä vetoketjun alla oleva lärpäke on vasemmalla puolella - siis estämässä sitä kättä pääsemästä taskuun. Miesten takeissa tämäkin on toisella puolella! Käytännössä siis miehen ei tarvitse avata takistaan enempää nappeja, kuin mitä käden sujauttamiseen tarvitsee, kun takin lärpäkkeet ovat ihan antamassa tietä kädelle oikeaan suuntaan. Useissa kirjoissa - ja varmaan myös elokuvissa - tapahtuvaa tilannetta, jossa käsi sujautetaan povariin (usein käsiaseen ympärille) ei siis voi kovin yksinkertaisesti ja sulavasti suorittaa naisten takilla.

Mitään muuta selitystä tälle ilmiölle en ole keksinyt. Ilmeisesti ajatellaan, ettei naisten tarvitse päästä niin kätevästi povitaskuunsa käsiksi. Harva kun siellä taitaa säilyttää eväsbanaaniaan. Mutta on se kännykkäkin kiva saada nopeasti käsille, ettei aina tarvitse napittaa koko takkia auki... Mistähän syystä en pidä kännykkää povarissa? Olisi pitänyt ostaa miesten takki. Voisin sulavasti esittää tarttuvani käsiaseeseen, vaikka oikeasti se onkin banaani.

Joo.

Minulla alkoi tällä viikolla ruotsin kolmas kurssi opettajalla, joka ei ole opettanut minua koskaan aikaisemmin. Jo ensimmäisellä tunnilla hän tuli pahoittelemaan sitä, ettei ollut vienyt monistetta etukäteen kansliassa olevaan lokeroon, josta avustajani sen saisi käännettäväksi. En muista, että kukaan muu olisi tuossa vaiheessa vielä tiennyt, että ne monisteet pitää viedä sinne. Tai ehkä on periaatteessa tiennyt, mutta ymmärtäminen käytännön tasolla on jo sitten eri juttu.

Tänään tunnilla muilla oli karttatehtävä, jossa piti Kristiinankaupungin kartasta kertoa, missä sijaitsee mitäkin. Opettaja oli itse, ilman mitään erityishuomioita, tajunnut, etten minä voi tehdä tehtävää näin ja tehnyt minulle ihan oman tehtävän, oikein kolmin kappalein. Edellinen ruotsin (ja englannin) opettaja olisi vaan tullut sen monisteen kanssa viereeni huokailemaan ja miettimään, että mitenköhän sinä nyt voisit tehdä tämän ja lopputuloksena olisi suurin piirtein ollut, että lue kirjasta sanoja. Nyt minulla oli siis oikeasti saavutettava tehtävä, jonka vielä kaiken lisäksi saan (joudun) lähettää opettajalle tarkastettavaksi ja korjattavaksi.

Mistä näin fiksuja opettaja oikein tulee?

Opettajan tahti tunneilla on kyllä sen verran ripeä, että olen melkein koko ajan hukassa ja jäljessä ja joudun oikeasti keskittymään, jotta pysyisin edes jotenkin vauhdissa mukana. Ehkä osa putoilustani johtuu myös kielitaidon puutteesta, joten tässä on melko suuri motivaattori ruotsin opiskeluun. Pakko lukea, jotta pysyisi edes melkein kärryillä tunnilla. En kyllä varmaan ehdi ikinä tehdä tehtäviä siinä ajassa, missä ne pitäisi ehtiä, mutta saanpahan sitten tehdä niitä loppuun kotona kaikessa rauhassa.

Hämmästyin tänään sitäkin, että koulumme vahtimestari osasi opastaa. Usein ihmiset hämmentyvät ja kysyvät hyvin epävarmoina, että mitä ihmettä kanssani pitäisi tehdä. Pahimmassa tapauksessa lähtevät enempiä kyselemättä kiskomaan johonkin suuntaan. Koulumme vahtimestari - tai kouluisäntä, kuten se virallinen nimeke taitaa mennä - osasi kuitenkin ojentaa minulle suoraa käsivartensa. Pointsit hälle!

Koulun läheinen Siwa on mennyt - minulta lupaa kysymättä - muuttamaan asioiden järjestystä. Onneksi en siellä ihan yksin asioi, mutta myös myyjän kanssa pyöriessä minä olen ihan kateissa, kun vanha sisäinen mallini ei pidäkään enää kaikilta osin paikkansa. Ainakin karkkihylly oli vaihtanut paikkaa... Ja jotkut kylmätuotteet.

Tänään Siwassa asioidessani sain avukseni kaupan epävarmimman myyjän. Kaupassa oli - harvinaista kyllä - aika monta muutakin asiakasta kerralla. Perässäni kauppaan tuli pari meidän koululaista. Menin suoraan kassalle, josta myyjä tulikin heti kysymään, tarvitsenko apua. Hetkellisen alkuselvittelyn jälkeen lähdimme hakemaan minulle evästä. Banaanien jälkeen myyjä palasi hetkeksi kassalle palvelemaan paria asiakasta, sillä hän taisi olla yksin paikalla - tai ei hoksannut hälyttää varaston puolelta lisäapua. Kun vihdoin olimme saaneet kaikki ostokseni hoidettua, myyjä kävelytti minut suoraan muutaman ihmisen jonon ohi ja latoi ostokseni hihnalle. Toisaalta ihan kiva joo, mutta olisin minäkin voinut siinä nätisti jonottaa... Kun ensin ne ihmiset saivat siinä odotella hetken, että minä olin saanut ostokseni hoidettua, ja vielä sen jälkeen minut laitetaan törkeästi ohittelemaan. En ollut kovin ylpeä tästä erikoiskohtelusta.

Kaupan ulkopuolella ne pari koululaistamme ottivat minut kiinni ja kommentoin heille jotain siitä, etten kovin usein "pääse" tuolla tavoin ohittelemaan. "Hyöty toikin", totesi toinen. Minut ymmärrettiin siis väärin.

Kaikkien ihmetysten ja kummastelujen lopuksi voin vielä kummastella sitä, minkä ihmeen takia kuljen nykyään niin paljon taksilla. Voisin ihan yhtä hyvin mennä julkisilla, mutta ei: aina minä otan puhelimen käteen ja soitan taksin. Rasittavaa, jopa omasta mielestäni. Joka kerta on muka hyviä syitä. Tai ainakin hyviä tekosyitä.

*******

Allekirjoittaneesta tuli tänään täti pienelle pojalle. Huomenna menen katsomaan tätä veljenpoikaa, joka sai lempinimekseen Junnu. Kyllä veli kuulosti väsyneeltä, kun hänelle soitin. Ei ollut edes muistanut siskoaan informoida aiheesta, vaan äidiltä sen kuulin. Poika oli syntynyt aamulla, minä kuulin siitä vasta illalla. Mutta kai se pitää ymmärtää, että on niillä tuoreilla vanhemmilla ehkä muutakin ajateltavaa kuin se, keille kaikille pitää ilmoittaa.

keskiviikkona, lokakuuta 21, 2009

Arkeen takaisin

Syysloman jälkeen oli yllättävän helppo palata takaisin koulun penkille, joskus kun viikon tauko katkaisee inhottavasti koulurytmin. Nyt ei niin käynyt, vaan opiskelun jatkaminen oli oikein kivaakin.

Loppu loma oli... Hmm, mielenkiintoinen.

Torstaina kävin tosiaan vanhalla yläasteella ja olin siellä neljä tuntia. Nopea pyörähdys, eikös vaan? En ajatellut olevani siellä ihan niin kauaa, mutta kun oli paljon opettajia, joita halusin tavata, ja oli vanha historian ja yhteiskuntaopin opettaja, joka kutsui minut luokkaansa. Pitihän sinne sitten mennä ja piti siellä sitten istua kaksi tuntia. Ensimmäiselle seiskaluokkalaisten ryhmälle opettaja esitteli minut opetushallituksen ylitarkastajana, joka tekee tutkimusta opetusmetodeista uutta opetussuunnitelmaa varten, tai jotain sinnepäin. Kauheasti hän selitti siitä, kuinka kirjoitan tunnista raportin, joka menee niin luokanvalvojille kuin sitten sinne opetushallitukseen. Minusta melkein tuntuu, että ainakin aluksi seiskaluokkalaiset nielivät tämän mukisematta... Seuraavalle ryhmälle, joka oli sitten kahdeksasluokka, minut esiteltiin myös opetushallituksen ylitarkastajana, jonka lisäksi opettaja kertoi minun tekevän väitöskirjaa yläasteen opiskelijoiden psykologisesta ryhmäkäyttäytymisestä luokkatilanteessa. Oikein mielenkiintoista, oikein mielenkiintoista. "Sutkin, Xxx, mainitaan sitten siinä väitöskirjassa, mutta ei tietenkään omalla nimellä." "En mä halua olla mikään Toni." "No, käviskö Elvis?"

Seiskaluokkalaiset puhuivat Afrikan orjakaupasta ja olin oikein hämmentynyt siitä, miten muistin niinkin hyvin, kuinka opettaja oli meillekin asian opettanut. Samat metodit ja sama moniste (intiaanireservaateista) oli vielä käytössä. Kuitenkaan en osannut kovin usein vastata, kun opettaja reilusti minulta asioita kysyi. "Öö... Jos sä kysyisit noilta muilta." Kasiluokkalaiset taas pelasivat "jääkäripeliä", johon minutkin otettiin mukaan. Jouduin vaan valitettavasti poistumaan heti ensimmäisen ryhmälleni esitetyn kysymyksen jälkeen, kun kyyti odotti pihalla. Siihenkin kysymykseen vastasimme väärin. "Minkä venäjän keisarin patsas seisoo Senaatintorilla? Ylitarkastajan pitäisi tietää, kun eikös se teidän opetushallituskin ole siinä vieressä."

Perjantaina palauduin sitten Tuusulasta Helsinkiin ja olin kotona ensin vartin, sitten lähdin liikkumistaidontunnille opettelemaan Mäkelänrinteen uimahallia, olin jälleen kotona vartin ja lähdin näkövammaisteatterin tuotantoryhmän kokoukseen ja sen jälkeen teatteriharkkoihin. Harkkojen jälkeen menin kotiin ja lähes suoraan nukkumaan, kun lauantaiaamuna oli seitsemän aikoihin lähtö maalipalloleirille. Pakkasin vasta aamulla.

Maalipalloleirillä olin hyvin, hyvin jumissa jo ensimmäisen päivän iltana. Portaiden käveleminen oli melko tuskaa ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heräsin aina, kun käänsin kylkeä - se oli niin äärimmäisen kivulias toimenpide. Sunnuntaiaamuna en päässyt ollenkaan kyykkyyn ja lämmittely oli aika... Öh, 'mukavaa'. Pelatessa sitten taas paikat vähän vetreytyivät, mutta ruokailun aikana ne jämähtivät uudestaan. Etureidet olivat niin jumissa, että portaita alaspäin kävellessä ne eivät juurikaan enää edes pitäneet. Kerran vedin nätisti polvilleni portaissa, kun lihakset yksinkertaisesti pettivät alta. Illalla oli melko hankalaa kavuta parvisänkyyn ylös... Ja kun sieltä piti tulla välillä alas vastaamaan puhelimeen. Ei ollut helppoa, ei.

Kaikesta lihaskivusta huolimatta opiskelun jatkaminen on oikeasti ollut ihan mukavaa. Ainut ongelma onkin ollut ne kipeät lihakset... Meidän koulussa on aivan liikaa portaita. Onneksi maanantaina portaiden kävely jo onnistui ja onneksi se on päivä päivältä helpompaa.

Tein eilen historiantunnilla oikein hienot muistiinpanot, mutta... Kun sammutin Wordin ja se kysyi, haluanko tallentaa muutokset, minun piti painaa 'peruuta', koska halusin lisätä sinne vielä yhden pienen jutun. Painoinkin vahingossa 'ei' ja sinne menivät sitten kaikki 75 minuutin aikana tekemäni muistiinpanot aiheesta. Otti melkoisesti päähän. Onneksi opettaja lähettää minulle Powerpointtinsa, että ehkä pärjään ilman tuon tunnin muistiinpanoja. Powerpointeissa on vaan se huono puoli, ettei puhesyntikkani lue niitä. Täytyy siis lähettää niitä aina avustajalle, joka voi sieltä poimia minulle ne tekstit erikseen.

Tänään minulla alkaa koulu vasta kahdeltatoista. Aikaisemmin ajattelin tyytyväisenä, että voin rauhassa nukkua piiiiiiiiiitkään. Mitä turhaa sellainen, nousin joskus ennen kahdeksaa ja yhdeksään mennessä olin täyttänyt tiskikoneen, putsannut keittiön työtasot, syönyt aamupalan ja siivonnut vessan. Melko hyvin, vaikka itse sanonkin. Tämä seuraava tunti onkin sitten mennyt paljon vähemmän aktiivisissa merkeissä.

keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Syysloma

Aluksi aivan pakollinen mainostus (onneksi tämä on oma blogini, niin voin rauhassa mainostaa itseäni =) ):

Suomen ainut sokea taikuri Serafia saa aikuisyleisön viihtymään niin syntymäpäivillä, pikkujouluissa, ravintoloissa kuin illanistujaisissakin. Ohjelmistossa lähitaikuutta pelikorteilla ja muilla tavanomaisilla esineillä. Taikuutta ilmassa, tunnetko?

Ota yhteyttä:
sähköpostilla taikuriserafia(at)gmail.com,
tai puhelimitse 050 5231704

*******

Olen ollut tämän viikon syyslomalla ja olen oikein innoissani siitä. Takaisin kouluun palaaminen voi tietysti olla taas haastavaa... Tai toisaalta en usko niin. Ihan rentouttava loma on ollut tähän asti.

Viikonloppu meni Nuorisofoorumissa elokuvateemalla; saimme kuulla luentoa puvustuksesta (Arja Oja) ja elokuvan ohjaamisesta (Hanna Pergholm) ja sen lisäksi pääsimme tutustumaan Starwars-elokuvan pukuihin ja oheistuotteisiin, kun niitä meille esitteli Legiona 501, aiheeseen perehtynyt harrastajajoukkio.

Alkuviikon vietin kaverini mökillä, jossain Karjaan lähistöllä. Söimme niin paljon pullaa, että parista mökkipäivästä on päällimmäisenä mielessä vain se tajuton pullan määrä. Toisena päivänä piti oikein pakottaa itsensä (ja muut) syömään vielä pullaa... Kaverit luottivat siihen, että minä tuon viihdykkeitä mukanani. Kuinka niin minulla on symbioosi sekä kitaran että pelikorttien kanssa? Eihän minulla koskaan ole yhtään pakkaa mukanani missään...

Muusta mökkireissun aikana tapahtuneesta ei sitten puhutakaan.

Tänään päätin olla oikein kovin radikaali ja tulla äidin luokse Tuusulaan. Siitä on hyvin kauan, kun olin täällä viimeksi ja pikkuveljen ja -siskojen tapaamisestakin on vierähtänyt jo pari kuukautta. Nyt vietän pari päivää perheen parissa, huomenna käyn pyörähtämässä vanhalla yläasteellani ja ehkä jopa esittämässä taikatemppuja pienluokalle, jonka avustajana yläasteen aikainen avustajani nykyään on, ja viikonlopun olen Pajulahdessa maalipallomaajoukkueleirillä. Jotenkin nyt ei yhtään innostaisi maajoukkueleiri, tiedän olevani siellä niiiiiiin kuollut... Ei minulla suinkaan ole yhtään huono kunto, ei suinkaan.

Loma on mennyt ihan hirveän nopeasti, nyt ollaan jo viikon puolivälissä! Käsittämätöntä. Toivottavsti tulevat kouluviikotkin menevät näin nopeasti, niin ollaankin pian jo joululomassa... Joka meillä alkaa vasta 23. päivä.

*******

Yksi vessapaperirulla kestää keskimäärin 4,75 päivää, kun 8 rullan paketti kestää noin 38 päivää. Näin ollen vuodessa kuluu noin 77 vessapaperirullaa ja vain vajaat 10 -pakettia. Jos yksi 8 rullan paketti maksaa noin 3 euroa, rahaa vessapaperiin vuoden aikana menee 30 euroa. Täytynee tarkistaa vessapaperipaketin hinta.

Seuraavaksi voisin ostaa Hyvää makumaasta Mulle&sulle -karkkipussin, jossa on vain viittä erilaista karkkia. Voisin laskea, kuinka monta kappaletta siinä on mitäkin karkkia ja laskea todennäköisyyden, minkä karkin saa, kun kätensä pussiin laittaa. Ja tietysti vielä se, minkä karkin sinä saat, kun minä saan jonkun muun... Minulla oli viikonloppuna tällainen pussi ja junassa oli oikein hauskaa jakaa siitä karkkia seuraavalla tavalla: "Mulle, sulle, mulle, sulle, mulle, sulle, mulle..." kun 'sulle' oli aina eri ihminen. Oli oikein makoisaa.

torstaina, lokakuuta 08, 2009

Ostin joskus ennen koulun alkua Gina tricosta vihreän tunikan, koska ajattelin tunikoiden olevan kivoja ja että haluan niitä lisää. Kotiin päästyäni ja pari kertaa tunikaa paremmin kokeiltuani tulin tosin siihen tulokseen, etten pitänyt sen mallista yhtään. Muutama viikko sitten päätin lopulta tehdä tunikastani ihan vain trikoopaidan ja saksin helman lyhemmäksi - ompelen sen heti, kun saan Singeriini neulan ja vähän rasvaa kitisiviin paikkoihin.

Pari päivää sitten muistin, että OSA-larpin seuraava peli on muutaman viikon päästä ja haluaisin saada hahmolleni jonkun huivin/hiuspannan, ettei ihan kaikki hiukset ole naamalla koko aikaa, kun en varmaan niitä lyhyemmiksi leikkaa ennen sitä. Tämän huivi/pantasysteemin pitäisi olla sininen tai vihreä. Tänään tajusin, että minulla on se tunikan helmapala vielä tuolla kaapissa. Otin sen esiin ja hetken mietin, miten siitä saisi helpoiten sellaisen hiusvärkin, jota ajattelin. Hain sakset ja leikkelin.

Nyt minulla on juuri oikean värinen (vihreä), melko tarkalleen ajattelemani mallinen juttu, jolla saa hiukset pois naamalta. Ex-tunikan helmapala tuunautui täten jonkin sortin hiuspannaksi. Sitä helmapalaa on vielä kymmenisen senttiä jäljellä...

*******

Minulla oli tänään teatteriharkat. Edelliset harjoitukset jätin sujuvasti väliin, koska piti lukea sellaiset 200 sivua historiaa. Tänään kuitenkin paikalle menin, ihan juu.

Ensin ehdin bussipysäkille niin, että taisin kävellä oman bussini perässä. Bussi ehti siis pysäkille ennen minua ja ehti myös lähteä ennen minua. Seisoin kylttini kanssa aika pitkään... Ja luulen, että siitä meni kyllä yksi oikea bussi ohi, mutta ei kuljettaja - tai kukaan muukaan - viitsinyt ilmoittaa sitä. Pääsin siis noin 13 minuuttia myöhemmin lähteneeseen bussiin kuin se, mihin alunperin tähtäsin.

Olin Itäkeskuksessa tasan viideltä, siis silloin, kun harkkojen piti alkaa. Metroasemalta kestää vielä muutama minuutti Iirikseen. Tiesin siis olevani myöhssä, mutta yritin mennä edes melkein ripeästi.

Itäkeskuksen metroaseman toisella puolella on pari sellaista tietä, josta menee vain busseja ja takseja. Totesin, ettei sieltä bussia tule ja lähdin ylittämään suojatietä. Okei, tarkka ajatusmuotoni oli: "Sovitaan, ettei sieltä tule bussia." Astuin ehkä jopa kaksi askelta ja hups - siinä se bussi olikin. Kukaan ei ilmeisesti halunnut sopia kanssani, ettei sieltä pysäkiltä tule bussia.

Keppi jäi bussin renkaan alle ja sinkoutui kädestäni pois. Puhelimessa puhunut nainen kauhisteli pariin kertaan "hui kauheeta, hui kauheeta", lopetti puhelunsa ja riensi hakemaan keppiäni samalla, kun itse hypähtelin pari askelta taaksepäin. Nainen toi minulle kepin ja lähti vielä hakemaan siitä irronnutta kärkeä, tai tarkemmin pyörivän kärjen sitä pyörivää osaa. Bussikuski tuli viereeni kysymään, kävikö minulle kuinkaan. Vakuutin hänelle hymyillen "ei, ei tässä mitään käynyt", kun nainen antoi irronneen kärjen käteeni. Kuljettaja vielä halusi varmistaa, ettei minulle varmasti käynyt mitään. "Ei tässä tän pahemmin", sanoin ja koputin kärjen takaisin paikalleen.

Jos keppini olisi ollut edes pari kymmentä se nttiä pidemmällä, se olisi mitä todennäköisemmin katkennut, jonka jälkeen en olisi kyllä lähtenyt enää itsekseni metroasemalta mihinkään. Nyt sain vain vähän uudestaan muotoutuneen kärjen.

Taidan seuraavalla kerralla kuunnella pikkuisen tarkemmin, tuleeko sieltä oikeasti bussia vai ei. Ja ehkä muissakin tien ylityksissä, joissa ei ole liikennevaloja, ylitän -- ainakin lähiaikoina - tien vain silloin, kun olen oikeasti varma, ettei sieltä tule autoja. Sen verran siis minäkin pelästyin.

*******

Pitkä matematiikka saa minut kyllä aivan sekaisin.

Teen tutkimusta siitä, kuinka monta päivää yksi 8 vessapaperirullan pakkaus kestää (enää yksi rulla jäljellä). Siitä voin laskea keskiarvon, kuinka monta päivää yksi rulla kestää. Sitten voinkin laskea hyvin, montako rullaa ja montako pakettia tarvitsen vuodessa ja vaikka senkin, kuinka paljon niihin menee rahaa. Harkitsin myös laskevani tämän kaavan mukaan vuodessa kulutettujen vessapaperiarkkien määrän, mutten valitettavasti tiedä, montako arkkia yhdessä rullassa on. Löytyisikö se tieto jostain?

Suunnittelin myös, että voin tehdä tilastollisen tutkimuksen bussimatkasta koululle tilastoitavana asiana se, kuinka monta ihmistä tulee miltäkin pysäkiltä. Sitten voin laskea keskiarvon siitä, kuinka monta ihmistä yleensä pysäkiltä tulee. Ja jos toistan tilastoimiseni useampaan kertaan (esim. aamulla ja iltapäivällä), saan laajemman tilaston ja tarkemmat tulokset. Sitten voinkin laskea siitä kaikkea mukavaa, kuten odotusarvon ja keskihajonnan ja kaikkea.

Kyllä, minulla loppui juuri tilastot ja todennäköisyys -kurssi. Se siis oikeasti loppui... Ja minä tosissani harkitsen tällaisen tekemistä. Ainakin sen vessapaperirullan toteutan. Bussiin nousevien ihmisten määrä voi jäädä tekemättä, sillä aina, kun yritän niitä laskea, unohdan jo seuraavalla pysäkillä, mitä olin oikein tekemässä.

*******

Huomenna alkaa toinen jakso. Minulla on oikeastaan puolikas kurssi vähemmän kuin tässä jaksossa - kuusi kokonaista kurssia ja kaksi puolikasta, mutta olen silti aika paljon vähemmän koululla. Minulla on jopa hyppytunti ja keskiviikkoisin menen vasta kahteentoista, perjantaisin kymmeneen. Ja torstaina pääsen jo kolmelta, perjantaina kahdelta. Ja perjantaina olen oikeasti vaan kaksi tuntia koulussa. Aika nannaa.

*******

Ensiviikolla on syysloma! Tavallaan minusta tuntuu, ettei sille nyt niin kovin suurta tarvettakaan ole - vaikka oikeastihan viikon paussi koulunkäynnistä on enemmän kuin tarpeeseen. Olen ensin viikonlopun Nuorisofoorumissa elokuva-teeman ympärillä ja alkuviikosta lähden pariksi päiväksi kaverin mökille. Vanhempien luona Tuusulassakin ajattelin yrittää piipahtaa... Ja toisen viikonlopun vietänkin sitten maalipalloa pelaten maajoukkueleirillä. Olen siis takuulla oikein virkistynyt loman jälkeen, kaikki lihakset jumissa ja muutenkin puolikuolleena.

*******

Ostin tänään kitaraan sen katkenneen D-kielen. Hiukan helpottaa taas soittamista. Uusien kielten virittäminen vaan on kovin rasittavaa, kun ne eivät meinaa millään pysyä vireessä. Ehkä se vielä siitä.

Musiikkifazerille kun käveli sisään, vastaan tuli ensin aika hienoa pianomusiikkia. Pianosta ohi käveltyä (ja sen soittajan lopetettua, mur) alkoi kuulua kitaran soittoa. Ja kun meni liukuportaat ylös, oli toinen heppu soittamassa yläkerrassa kitaraa. Tuntui oikein mukavalta, kun sitä musiikkia tulvi niin paljon. Edellisellä kerralla siellä käydessäni oli ihan hiljaista.

*******

Ostin Musafazerille mennessä Kaisaniemen metroasemalla sijaitsevasta Aprillista 12 Bicyclen pokerikorttipakan laatikon, kun Markku Purho KY:n nettikauppa ei oikein pidä puheohjelmastani (tai puheohjelmani siitä nettikaupasta) ja tarvitsen lisää kortteja. Tulivat kortit nyt 25 senttiä kalliimmaksi kuin olisivat tulleet netitse tilattuna. Paitsi että nyt en joutunut maksamaan postimaksuja. Oli muuten Aprillin viimeinen kokonainen laatikko, muahahaa.

Laatikossa on tasapuolisesti 6 sinistä pakkaa ja 6 punaista pakkaa. Se on kiva, että molempia saa kerralla, mutta mutta... Sokkona sen selvittäminen, mitkä pakoista on minkäkin värisiä, ei ole niin helppoa. Ja minä tahdon tietää, onko minulla sininen vai punainen pakka käytössä. Laatikossa pakat olivat niinkin kovin helpossa värijärjestyksessä, että päällimmäiset pakat olivat sininen, punainen ja sininen. Hetken aikaa mietin, onko tässä joku virhe, kunnes tajusin kurkata alle: punainen, sininen ja punainen. A-haa, logiikkahan siinä oli. Ja sain poimittua itselleni siniset ja punaiset pakat erikseen.

En ole varma, voiko noita laatikoita tilata pelkästään yhden värisillä pakoilla. Se olisi kiva, niin minun ei tarvitsisi aina miettiä, kumpaa väriä pakkani on vaan voisin rauhassa käyttää pelkästään jomman kumman värisiä pakkoja. Täytynee selvittää asiaa.

(Jos joku sattuu tarvitsemaan taikuria jossain, yksi innokas ilmoittautuu.)

maanantaina, lokakuuta 05, 2009

"On syksy niin ihmeellinen..."

Olen löytänyt jälleen kitaran ja kitaramusiikin, parin vuoden tauon jälkeen. Vuosi sitten saatoin olla hyvinkin melkein pari kuukautta koskematta kitaraan, nyt otan sen esiin aina, kun suinkin pystyn. Omia kitaraläksyjäni Youtubesta hakiessani olen löytänyt paljon ihania kitaristeja ja upeita kappaleita, joita fiilistelen oikein kunnolla.

Tämä innostus yllätti minut, sillä ensimmäisen tunnin jälkeen olin lähes valmis lopettamaan siihen. Ajattelin, etten nykyiseltä opettajalta saa sitä, mitä kitaransoitolta haen. Hän kun on tottunut opettamaan lähinnä säestystä ja sointuja ja minä haluan soittaa kunnon kitarakappaleita. Ajattelin sitten kuitenkin katsoa, mitä tästä tulee ja olen nyt koko ajan kitarassa kiinni. Noiden kahden tunnilla soittamani kappaleen lisäksi olen soittanut paljon vanhoja kitaraläksyjäni ja opetellut uudestaan sellaisia kappaleita, joista en enää yhtään muistanut, miten ne menivät. Hämmästyin huomatessa, että sormet muistivat vielä yllättävän paljon sellaisistakin kappaleista, joita en ollut soittanut vuosiin. Toisen kappaleen kohdalla taas korva muisti, sormet eivät niinkään hyvin. Eikä sormet meinanneet löytää sitä sointua, jonka korva muisti.

Uudestaan löytämäni intohimo kitaransoittoon näkyy myös siinä, että ylösalaisin keikahtaneen unirytmini takia olen ollut hereillä melkein joka yö viiteen asti aamuyöstä ja parina yönä olen lähtenyt parvekkeelle kitaran kanssa. Toisena yönä satoi vettä ja tuuli. Siellä minä sitten soitin innoissani Tears in heavenia, sormet kohmeessa. Tajusin aika pitkään pihalla ollessani, ettei se kylmä vesisade välttämättä tee niin kovin hyvää kitaralle. Heti sisään tultuani kuivasin kitaran kunnolla ja menin lämpimään peiton alle. Oli melko eeppinen kokemus istua syksyisenä aamuyönä yksin ulkona soittamassa. Ja viel ävesisateessa. Helsinki on ihanan hiljainen siihen aikaan vuorokaudesta.

Tänään kitarasta sitten katkesi D-kieli, kun yritin virittää sitä kokosävelaskelta korkeammaksi. Olisi helpottanut yhden sovituksen soittamisessa. Ilman D-kieltä en voi soittaa kovin paljoa muuta kuin Spanish romancea, jonka sain tänään läksyksi. Tuleepahan harjoiteltua sitä. Mutta täytyy kyllä pian käydä ostamassa uusi kieli.

*******

Toinen asia, johon olen palannut parin vuoden tauon jälkeen, on maalipallo. Huomenna aion mennä ensimmäisiin maalipalloharkkoihin pitkään aikaan... Tai tarkemmin sanottuna noin vuoteen. En ole ihan varma, mihin minun siellä pitää mennä. Enkä ole varma, kestänkö sitä hengissä. Mutta jos olen menossa parin viikon päästä maajoukkueleirille, pitää minun sitä ennen kestää edes yhdet kahden tunnin harkat.

*****

Syksy on mukava vuodenaika.