maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Puolivuotisraportti

Ensimmäinen lukukausi lukiolaisena takana.

Tämän puolen vuoden aikana minä olen ollut rohkeampi, avoimempi ja itsenäisempi kuin ennen. Eikös se olekin jo paljon?

Pari vuotta sitten pelkkä ajatuskin liikkumisesta vilkkaassa kaupungissa, jossa kävelytien vieressä onkin heti katu, eikä nurmialuetta välissä, oli kammoksuttava. Tuusulan keskustakin oli (ja on edelleen) minulle outoa aluetta, jossa liikkuminen oli pelkkänä ajatuksenakin hieman pelottava, saati sitten joku Helsinki. Vaikka Tuusulan keskusta ei ole minulle vieläkään sokkona tuttu, ei se enää ole pelottava paikka eikä Helsingissäkään liikkuminen nyt niin kummallista ole. Täytyy kyllä sanoa, etten minä osaa liikkua siellä vielä paljon mihinkään, mutta ehkä se on ihan ymmärrettävää.

Opiskelu on sujunut hyvin, keskiarvossakaan ei ole tapahtunut suurempia muutoksia. Tällä hetkellä se on 8,25, muttei vielä oikein vertailukelpoinen yläasteen keskiarvoon, sillä tässä ei ole vielä läheskään kaikkien aineiden numeroita edes.

Tyytyväisin tässä puolessa vuodessa olen oman suhtautumiseni muuttumiseen. Joskus on ollut aika, kun en ole uskaltanut sanoa luokkalaisilleni sanaakaan, enkä todellakaan missään nimessä pyytää mitään apua, mutta nyt ei sekään ole ongelma. Minä jopa osallistun keskusteluihin tasavertaisena jäsenenä, enkä seiso paikallani kuin tönkkösuolattu muikku, jos kukaan ei ole minua opastamassa.

Ennen olen vain unelmoinut siitä, etttä olisi koulussa ihmisiä, joiden kanssa voi käydä syömässä, ettei aina tarvitse olla avustajan kanssa (hei, kyllä te yläasteen avustajat olitte aivan ihania ihmisiä ja teidän kanssa syöminen oli kivaa, mutta koska muut eivät käy ruokalassa vain avustaja seuranaan, tunsi siinä itsensä joskus vähän omituiseksi), mutta nyt sekin on arkipäivää. Joskus minun on pitänyt vain muita seuraamalla kuvitella, millaista on, jos luokalla on oikeasti kavereita, joiden kanssa voi olla joka tunti.

Kallio ei ole ollut minulle pettymys, eikä se myöskään ole erityisesti yllättänyt iloisesti. Ilmeisesti minulla ei ole ollut mitään omituisia ennakkokäsityksiä kyseisestä koulusta, tai ainakaan en muista sellaisia. Minulla on ollut kivaa ja olen joka tapauksessa hieman iloisesti yllättynyt muiden suhtautumisesta minuun ja okei, omasta suhtautumisestani muihin.

Tämä ensimmäinen puoli vuotta on mennyt aivan tajuttoman nopeasti. Syyslukukausi on paljon rankempi kuin kevät ja rankka se on oikeasti ollutkin, mutta nyt on hienoa, kun se on selvitty loppuun asti.

Mainittakoon vielä, että olen ollut koko syksyn varsin terve, en kärsinyt edes nuhasta tai yskästä, mutta heti lomalle päästyäni minulle iski flunssa ja olen viettänyt pari päivää varsin keskittymiskyvyttömässä olotilasssa ja tuntenut itseni kuumeiseksi, vaikka mittari kuinka näytti lukemaksi vain 36,5. Ahkera opiskelija sairastaa lomalla, tiedetäänhän se.

Kohta meillä on joulu.

8 kommenttia:

Selda kirjoitti...

Olipas mukavaa löytää blogi, jota kirjoitetaan sokean näkökumasta. Itse olen sinua noin vuoden nuorempi tyttönen, ja kirjoittelen liikuntarajoitteisen näkökulmasta. Onnea lukio-opintohin jatkossakin!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia. :)

Mielenkiintoista. Taidan käydä vastavierailulla blogissasi.

Riikka kirjoitti...

Jee, halauksia! On aivan mahtava fiilis huomata, kun pääsee siitä hiljaisuuden ja yksinäisyyden ja avuttomuuden kotilovankilasta! Ja kiitos kaurakuusta!

Anonyymi kirjoitti...

Kotiloillakin on joskus aikansa aueta.

Ole hyvä vain. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kommentistasi yläasteen avustajien puolesta... ;) Olisit vaan sanonut, niin olisin mielelläni poistunut pöydästä ja jättänyt sinut keskustelemaan henkeviä nimeltä mainitsemattoman henkilön kanssa :D Oikeasti, olihan tilanne kurja, mutta ymmärtänet varmaan, etten minäkään voinut tuosta vaan heittää sinua johonkin pöytään luokkatovereiden sekaan, kun en voinut olla varma, mihin siitä päädyt tai mihin ne muut päätyvät. Olit kuitenkin vastuullani :P Onneksi tilanne on nyt parempi!

Anonyymi kirjoitti...

Ei, oikeasti mieluummin näin kuin että olisit törkännyt minut luokkatovereideni seuraan, jotka eivät välttämättä olisi edes puhuneet minulle ja tilanne olisi ollut vähintäänkin vaivaantunut. :) Ja jos olisin halunnut heidän seuraansa, olisin ilmaissut sen. Ja olihan meillä sentään henkeviä keskusteluja... Aah, niitä aikoja.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Olin YLE:n sivuilla ja internet-uutisesta siirryin sivuillesi, mita on nain nakevana henkilona mielenkiintoista lukea! Taidanpa checkata toistekin.

Mukavaa kevatlukukautta!

Anonyymi kirjoitti...

Mukava että pidit. :)