perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

Itsenäistä elämää

Minulla on hyppytunti. Luulin (tiesin), että yhdellä kaverillani on myös hyppytunti, mutta olinkin unohtanut, että se törkimys on Rukalla laskettelemassa. Täytyi siis viihdyttää itse itseäni...

Päätin jo aikaisemmin, että käyn tänään yksin kaupassa. Viidennen linjan Siwa on kätevässä paikassa lähellä koulua ja sinnehän nyt osaankin hyvin. Etenkin nyt, kun ei ollutkaan hyppytuntia viettävää kaveria, oli pakko menne yksin (avustaja lähti aikaisemmin viikonlopun viettoon). Niinpä minä sitten lähdin kävelemään Viidennelle linjalle.

Sillä tiellä on liikaa koloja kadussa. Pelästyin niitä, vaikka odotinkin niitä ja oikeastaan etsin niitä keppini kanssa. Pelovtavia aukkoja... Joihin en pudonnut. Siwa löytyi hyvin, vaikka meinasinkin saada ulko-oven päähäni, kun toinen tuli sieltä ulos, ja vaikken meinannutkaan saada sisäpuolella ovea auki, kun se oli vähän tiukka. Siwassa sitten kassaneiti sanoi heti, että pyytää toisen työntekijän kanssani sinne myymälän puolelle. Siistiä!

Sain suklaani ostettua, eikä minulla sitten muuta asiaa sinne ollutkaan. Yllättävän helppoa. Ei edes pelottanut. Tätäkö minä olen jännittänyt ja hermoillut yli puoli vuotta?

Tuo Siwa oli sinänsä helppo paikka aloittaa tämä itsenäisesti kaupassa käynti (ei se ehkä teidän kaikkien mielestä ole itsenäistä, että pyörin siellä myyjän kanssa, mutta minusta se on), koska siinä käy muitakin sokkoja ja he ovat tottuneet palvelemaan näkövammaisia. Sitäpaitsi lt-tunnilla tuli myös juteltua sen yhden myyjän kanssa jo aika paljon siitä, että saatan ilmestyä sinne itsekseni. Oli siis vähän niin kuin tutut myyjätkin. Kun sitten taas Tuusulassa Alepassa, johon kyllä myös osaan hyvin reitin, ei - tietääkseni - käy näkkäreitä, enkä uskalla sitten mennä yhtäkkiä kysymään, että voiko joku auttaa minua. Ehkä minä tämän jälkeen vielä joskus uskallan.

Pääsen tänään myös testaamaan jo heti käytännössä, kuinka hyvin osaan liikkua siellä Pasilan asemalla. Tamperelainen kaverini, joka ei oikein Helsinkiä hallitse, on tulossa luokseni yöksi, koska haluaa kokea myös pimeän kahvilan (mainos: huomenna on tämän kevään viimeinen Pimé café Iiriksessä). Minun on siis mentävä kaveria vastaan asemalle. Saas nähdä, kuinka hyvin ehdin puolessa tunnissa koululta sinne.

Sen kaverin tulon takia minun sitä suklaatakin piti ostaa, osittain. Alkuperäinen syy oli se, että minulla on (oli) 5 euron seteli ja pitäisi saada ostettua limuautomaatista Muumilimsaa, joten piti saada seteliä rikottua. Mutta sitten, koska kaverini on kauhea suklaa-addikti, päätin ostaa suklaata ja lopuilla rahoilla - ja pienillä helyilläni - ne Muumilimsat. Suklaa tuli ostettua, mutta enhän minä tiedä, mikä painike tuosta limuautomaatista on Muumia... Eikä täällä ole ketään, jolta voisin pyytää pua. Ainakaan vielä.

Minun oli pakko palkita itseni tuosta itsenäisestä kauppareissusta, joten päätin jättää parin kaverin synttärilahjat pienemmälle arvolle (Muumilimsat olisivat siis menossa kavereileni) ja ostaa automaatista itselleni limsan. Menin automaatille ja tajusin, etten oikeasti voi tietää, mikä niistä on mikäkin. Jos nappulat olisivat olleet kätevästi kaikki allekain, olisin voinut siitä vähän päätellä, missä järjestyksessä niitä on minulle luettu. Mutta eiväthän ne tietenkään olleet, kaikki ainakaan. Loistavan päättelykykyni ansiosta päättelin kuitenkin, että ensimmäinen vasemmalla on Koka-kola, koska sen kaikki ovat aina sanoneet ensimmäisenä. Tul isiis ostettua itselleni Kokis, eikä edes sokkona! Sitä Muumilimsaa en kuitenkaan lähde tästä ihan arvaamaan... Joten sori kaverit, ette saa.

Itseni palkitseminen meni ehkä vähän liialliseksi, kun tuosta suklaalevystäkin on mennyt jo puolet, vaikka se pitikin alunperin säästää iltaan... No hups.

*******

Viikko Taikapäiviin!

*******

Edit sunnuntaina:

Lähdin perjantaina viimeisen tunnin jälkeen lähes juosten ratikkapysäkille, että varmasti ehtisin Pasilaan vastaan kaverini junaa. Edestäni ehti juuri mennä ratikka, jolla olisin päässyt, joten piti odotella vähän pidempään. Ratikka tuli ja pyysin kuljettajaa kertomaan, kun ollaan Pasilan aseman kohdalla.

Istuskelin rauhassa, seurailin muita matkustajia ja mietin, kuinka kauan seiska ratikalla kestää koulultamme Pasilaan. Luotin siihen, että kyllä se kuski muistaa sanoa. Viimein minun oli kuitenkin pakko mennä kysymään, missä me menemme.

"ai, hups! Mä unohdin, että sut piti jättää siinä. Jos me nyt... Mitäm ä sun kanssa oikeen teen? Jos sä jäät seuraavalla Pasilan lenkillä?"

Näin tehtiin. Pääsin ajamaan ratikalla koko lenkin ympäri (50 minuuttia, mikäli katsoi oikein) ja istuin yhteensä jonkun tunti kymmenen minuuttia ratikassa. Sai kaveri vähän Pasilassa odotella.

Positiivista tässä oli se, ettei minulla itselläni ollut kiire junaan. Jos olisi ollut, homma olisi mennytkin jo aika vaikeaksi. Olisinkohan saanut HKL:n korvaamaan junalippuni? Pysäkkikuulutukset ratikoissa olisivat ihan kivat, niin ei tarvitsisi aina miettiä, muistaako se kuljettaja nyt jättää minut tuossa vai ei. Ja niin, osasin liikkua Pasilan asemalla ihan hyvin.

5 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Hei, olen lueskellut blogiasi siitä pitäen kun ilmoittauduit Bettyn lukijaksi ja on pitänyt monesti kommentoida, mutta vasta nyt saan aikaiseksi.

On nimittäin aika lohduttavaa lukea tuosta, miten hankalaksi koet avun pyytämisen bussissa tms. Minähän näen, mutta hauraat luuni ja lyhytkasvuisuuteni asettavat elämälle tiettyjä rajoituksia. Suurin rajoitus on kuitenkin se, että minähän en apua pyydä... Kotona tietenkin, ja tutuilta ihmisiltä, mutta en esim. kaupassa. Jos kiva vaate on ylimmässä tangossa niin sinnehän saa jäädä jne. Ehkä iän myötä tämä on vähän hellittänyt - alan olla "niin vanha", että voin jo pyytää apua - mutta välillä hankaloitan itse elämääni. Olen kuvitellut olevani ainoa, mutta näköjään en sitten olekaan. :)

Hyvää kevättä sinulle!

Ronja kirjoitti...

Jeii. :)

Juu, et ole todellakaan ainoa, jonka mielestä avun pyytäminen on vaikeaa. Jotenkin tässä viimeisen reilun puolen vuoden aikana avun pyytämisestä on vähitellen tullut helpompi ja luonnollisempi asia, mutta on se silti hyvin hankalaa ja pelottavaa. Ei aina huvittaisi olla niin riippuvainen toisten avusta.

tyttism kirjoitti...

Jee! Kauppakammo selätetty, osa 1!!

Ronja kirjoitti...

Todellakin. :)

tyttism kirjoitti...

Joo, kuulutuksia odotellessa. On tää suomi niin ihana takapajula, keskieuroopassa kuulutukset on ihan joka paikassa.