maanantaina, toukokuuta 18, 2009

Hengittääkö? "112" - EA1-kurssi

Turun kristillisellä opistolla NKL:n nuorisotoimi ja pari SPR:n kouluttajaa pitivät meille tiukan viikonlopun, josta palattiin kotiin EA1-kortti takataskussa. Ensiaputaidot on aina hyödyksi ja nyt minä ja muut kurssilaiset olemme virallisesti kolme vuotta ensiaputaitoisia.

Mitä opimme? Ainakin sen, että kannattaa soittaa 112 ja että tajuton henkilö pitää kääntää kylkiasentoon ja ne hengitystiet olisi ihan fiksua avata kunnolla. Sunnuntaina, kun harjoittelimme "tositilanteita", välillä meinasi unohtua puhelu tai hengitysteiden avaaminen.

Lauantain aikana kävimme läpi erilaisia tapaturmia, elottoman elvyttämistä, kylkiasentoa, painesidettä, sairaskohtauksia ja tukehtumista ('yski' ja heimlicht), ainakin. Testailimme itseltämme ja kaverilta pulssia, kääntelimme kavereita kylkiasentoon ja elvytimme Anne-nukkea (meidän nukkemme tosin nimettiin heti Jormaksi). Iltapäivästä teimme myös niitä painesiteitä ja kokeiltiin heimlicht-asentoa, vaikkei sitä saanutkaan ihan kaverille siinä tilanteessa tehdä. Sairaskohtauksista teimme pienehköjä ryhmätöitä.

Puhuttelu -> ravistelu -> kivun tuottaminen -> 112 ->
1. hengittää -> kylkiasento -> tilanteen seurailu -> ammattiauttajat paikalle
2. ei hengitä -> painelu- puhalluselvytys 30/2 -> ammattiauttajat paikalle

Sunnuntaina vuorossa olivatkin sitten pienempien haavojen sitominen, palovammat, myrkytykset, murtumat ja nyrjähdykset sekä asioiden kertailu. Olen saattanut unohtaa jotain. Käytännössä pääsimme jälleen sitomaan kavereilta erilaisia haavoja ja tunnustelemaan/katselemaan erilaisia haavatyyppejä. Mukavasti tuli selville myös se, kuinka 1.-, 2.-, ja 3. asteen palovammat määritellään. Näkevät olennot saivat näitäkin ihailla kuvista. Opettelimme myös kantoliinan tekemisen ja kävimme läpi, millä tavalla murtuneita paikkoja pitää lastoittaa ja muutenkin, kuinka murtumien ja nyrjähdysten (KKK) kanssa on toimittava. Rattoisasti ennen lounasta pelasimme ensiapualiasta ja päivän päätteeksi meillä oli vielä pieni tietokilpailu ("Mikä seuraavista uhkaa tajutonta henkilöä? a) ryöstön kohteeksi joutuminen, b) tukehtuminen, c) mörkö vai d) se, ettei kukaan uskalla tulla apuun."). Saimme myös lisäillä puhelimiimme Myrkytystietokeskuksen suoran numeron.

Jokainen kurssilainen selvitti siis hyväksytysti SPR:n ensiapu 1 -kurssin ja upeat korttimme on sen kolme vuotta voimassa, jolloin voisikin käydä ensiapu 2 -kurssin. Ihan mukavaa puuhaahan tuo oli, vaikkei tietysti ensiavun antaminen oikeassa tilanteessa mukavaa ole. On kuitenkin todella hyvä tietää esimerkiksi, kuinka nyrjähdysten kanssa on oikeasti toimittava.

*******

Viimeistä viedään koulussa. Matematiikankurssini on mennyt vähän surkeasti, kun kirjasta on tullut sidokset jälkikäteen sitä mukaa, kun olemme asiat käyneet. Koko kurssin aikana minulla oli ehkä kahdella tai jopa kolmella tunnilla oikea kirja mukana. Tänään kokeessa en osannutkaan yhtäkkiä laskea yhtään tehtävää kunnolla loppuun asti, vaikka minusta vektorit on tuntuneet -- kirjan puuttumisesta huolimatta -- kivoilta ja helpoilta asioilta. Täytyy siis uusia se koe joko parin viikon päästä tai sitten syksyllä. Minulla on siis vielä mahdollisuus saada se matikankirja jopa loppuun asti ja aikaa opetella ne kirjan lopun asiat.

Olen ollut oikein hämilläni englannin opiskelun kanssa: en ole kokenut koko kurssin aikana juuri yhtään sitä lamauttavaa kieliahdistusta, joka valtasi minut aina ensimmäisen ja toisen kurssin aikana, joka ikisellä tunnilla ja aina jo silloin, kun ajattelinkin englannin opiskelua. Opettaja vaikuttaa hirvittävän paljon tähänkin asiaan. Minulla on ollut jopa kivaa englannin tunneilla, vaikka olinkin siellä aina aivan pihalla. Viikon päästä on koe ja tavoitteena olisi päästä siitä läpi. Ruotsin kanssa on sama tavoite.

Ensimmäinen vuosi on tosissaan mennyt ihan tajuttoman nopeasti.

*******

Menen esiintymään Tuusulan Taiteidenyöhön! Taikatemppuja, tietysti.

3 kommenttia:

Ida kirjoitti...

Se oli Jortsa! Se meidän nukke. Jorma, kavereiden kesken Jortsa. Pitäisiköhän mennä Keskustorille päivystämään sammuneita? Pääsisi ainakin harjoittelemaan... Huoh. Eihän tässä enää uskalla edes keskustassa kulkea.

Hanna kirjoitti...

Hei Ronja!

Mä luen säännöllisesti sun blogiasi ja jään usein miettimään sun kirjoituksiasi. Tässä taannoin kerroin mun lenkkikaverille sun kaupassakäyntijännityksestä, josta kirjoitit monta kuukautta sitten, ja piknikillä syömisen vaikeudesta.

Avun pyytämisestä haluaisin kertoa sen verran, että mä pyydän näkevänä apua aina, kun se on mahdollista. Jos menen kauppaan, enkä yllä ottamaan jotain, rupean heti huhuilemaan lähellä olevilta tuntemattomilta ihmisiltä apua. Samoin teen, jos en löydä johonkin ja bussipysäkillä kysäisen ihmisiltä, onko mun bussi menny juuri ohi. Muuten vaan en mene juttelemaan vieraille ihmisille ja jännitän isossa ryhmässä esittäytymistä yms. Mutta halusin vain kertoa, että näin minä toimin näkevänä ja näkevä lenkkikaverini taas ei pyydä apua, vaikka mikä olis vaan paahtaa itsekseen jupisten eteenpäin.

Pikniksyömisjuttu vaikutti muhun siten, että yhdessä tapahtumassa kävin erikseen kertomassa yhdelle näkkärinaiselle, mitä kaikkea on tarjolla, millä korkeudella (pöydällä ja penkillä) ja minkälaisessa astiassa sekä miten edellä olevat niitä ottaa (käsin, lautaselle jne.)

Kiitos tästä blogista, luen sitä jatkossakin tarkasti!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Avun pyytäminen on sellainen asia, joka riippuu niin paljon henkilöstä. Tiedän ihmisiä, joille ei ole ongelma pyytää apua, jos sitä tarvitsee, kun sitten on niitä (minä mukaan lukien), jotka eivät tasan tarkkaan mene pyytämään apua, ellei sitä joku tule tarjoamaan tai ellei ole ihan oikeasti pakkopakko. Minä voisin sitä apua kysellä useamminkin, mutten oikeasti aina vaan uskalla.

Tosi hienoa, että kävit kertomassa, mitä on tarjolla. Tuokin, että kuinka muut ihmiset mitäkin ottavat, on asia, jota tulee tosi usein tuollaisessa tilanteessa mietittyä. Loisto homma.

Kiva, että luet blogiani myös jatkossa - kommentoidakin saa useammin! =)