tiistaina, elokuuta 11, 2009

Kuulumisia

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli Espoossa Ropecon, varsin suuri roolipeliharrastajien tapahtuma. Ropeconissa on luentoja, pieniä pelejä, työpajoja, keskustelutilaisuuksia, kilpailuja, esityksiä...

Olin parin kaverin kanssa pyörimässä Ropeconissa perjantaina ja lauantaina. Lipunmyyjä tajusi heti, etten näe: hän antoi ohjelmalehden suoraan käteen (edellä olevalle kaverille ei muistanut edes sanoa, että siitä saa ohjelmia) ja kertoi, että pöydän päästä saa rannekkeen ja vielä ohjasi minua oikeaan suuntaan. Hienolta se tuntui siksi, ettei minulla ollut keppi näkyvillä. En tajunnut kysyä, pääsisikö opas ilmaiseksi. Kävin kuuntelemassa Tarukin Rautaratsu ja sinipiika -esitystä ja paria luentoa. Paikalla oli liikaa porukkaa ja roolipelaajat ovat pelottavia.

Tajusin viimeistään Ropeconissa, miten helposti liika ihmismäärä ja hälinä hiljentää minut. Silloin olen tiukasti kiinni kaverissa ja tunnen itseni lähes tulkoon pieneksi ujoksi eläimeksi. Hälinän takia ei pysty kunnolla kuulemaan, missä kaikki ihmiset ovat. Suuremmalla porukalla (meitä oli noin neljä koko ajan, välillä enemmänkin) tilanteen hallitseminen meneekin jo vaikeammaksi, kun pitäisi kaikkien sijainti tietää ja mitään ei kuule. En voi sanoa nauttivani massatilaisuuksista.

*******

Olin viimeviikon taas töissä lasten kuntoutuksessa. Töihin meno pelotti etukäteen, sillä en osannut mennä itse bussipysäkille. Sunnuntai-iltana isoveli lähti sitten opettamaan minulle reittiä sinne. Pukinmäen asema on ärsyttävä paikka odottaa bussia, sillä se on tunneli, jossa ei kuule oikein mitään. On vaikeampaa havaita, milloin se bussi siihen oikein tulee ja mihin kohtaan. Onneksi maanantaiaamuna, jolloin olin vielä aika epävarma pysäkille osaamisestani, 54-bussin kuljettaja kertoi sen bussin olevan 54, siinä samalla myös kuulin paremmin, mihin kohtaan bussi tuli.

Itäkeskuksen päässä oli sama ongelma, en siis tiennyt, missä on 54-bussin pysäkki, kun kukaan ei ollut ikinä sitä opettanut. Onneksi muutama muukin viimeviikolla kurssilla lastenhoitajana ollut oli menossa bussilla tai metrolla, joten he pystyivät koko viikon heittämään minut bussiin.

Lasten kuntoutuksessa oli kurssilla muutama sokko ja pari maahanmuuttajaperhettä sisaruksineen. Minä olin lähinnä maahanmuuttajasisarusten kanssa. Paljon lapsia, joilla oli hirveän vaikeita nimiä. Opin nimet sentään jo aika nopeasti, mutten tunnistanut kaikkia sisaruksia toisistaan. Toisessa perheessä oli kaksi vanhempaa tyttöä, joista en oikein tiennyt, kumpi on kumpi, ja kaksi nuorempaa tyttöä, joista en vieläkään tiedä, kumpi oli kumpi.

Työtehtäviini kuului esimerkiksi laivan rakentamista ja merihirviönä olemista. Kävimme me myös metrovarikolla ja olisin ollut mukana liikennepuistossakin, mutta alkoi sen verran flunssattamaan, että lähdin torstaina kesken päivää pois. Perjantaina olin vielä niin tukossa (olen tosin edelleen), etten kyennyt lähtemään töihin. Harmittaa, kun en päässyt sanomaan lapsosille moikkaa.

*******

Sain viikko sitten taksikortin, kuten veljenikin. Veli ei ollut viime viikolla kotona, joten minulla oli kaksi kirjekuorta, joissa molemmissa oli kortti, muttei ketään, joka voisi kertoa, kumpi on kumman. Skannailin muitakin kirjeitä ja skannasin siis myös toisen näistä kirjeistä nähdäkseni, kummalle se on. Jostain syystä tekstintunnistusohjelma ei saanut kirjeen vastaanottajasta luettavaa tekstiä, joten ongelma oli edelleen olemassa.

Juttelin mesessä kaverini kanssa ja tajusin, että voin lähettää hänelle kuvana sen skannaamani kirjekuoren ja hän voi kertoa, kumman se on. Kun selitin ongelmaani lukiokaverilleni, hän nauroi minulle. Sain kuitenkin selville, kumman kirjeen olin skannannut.

Kun kerta olin taksikortin saanut, oli minun pakko jo seuraavana päivänä hurauttaa taksilla Iirikseen. Kortti toimi mukavasti ja kuljettaja kysyi lähtiessäni, laittaako hän kuittiin "K. O." Ihmettelin itsekseni, että mikä ihmeen K. O, mutta käskin kuljettajan kirjoittamaan niin. Ajattelin vaan, että hän oli katsonut kortista nimen huolimattomasti ja ajatteli nimikirjainteni olevan "K. O.", eikä "R. O." Esittelin korttiani töissä lapsille ja he katsoivat sitä kummissaan: "Kenen kuva tässä on? Se on poika." Hups... Piti vielä varmistaa, että mikä nimi siinä kortissa luki. Veljenihän se oli.

Vaikka keksinkin kahden kirjekuoren ongelmaani minusta aika hienon ratkaisun, olin ilmeisesti onnistunut siinä välissä sekoittamaan vielä ne kuoret keskenään. Kumma, kun kuljettaja ei mitään sanonut, vaikka kortissa on pojan nimi ja kuva. Tuskin minä niin paljoa veljeltäni näytän.

*******

Kävin eilen ensimmäisen kerran avustajani kanssa kaupungilla. Tiedän varmaksi, etten tule tarvitsemaan 35 viikkotuntia avustajaa, ellen nyt keksi jotain ihan typeriä tehtäviä taas. Enkä osaa oikeastaan olla avustajan kanssa. Koko ajan ajattelen, että olisi mukava lähteä äidin tai kavereiden kanssa vaateostoksille ja muutenkin pyörimään, kunnes tajuan, että minulla on avustaja. Se ei silti jotenkin tunnu yhtään samalta. En ole vielä tosiaankaan tottunut siihen, että saan oikeasti olla se, joka päättää tarkkaan, mitä tehdään ja mihin mennään ja minulla on ne näkevät silmät mukana siellä, mihin päätänkin mennä. Olen niin tottunut menemään enemmän toisten päätösten mukaan ja sopeutumaan niihin. "Itsevaltius" tuntuu todella hämmentävältä.

Jokaiseen avustajaan "totuttelu" kestää aina jonkin aikaa. Siihen menee aina aikansa, että pystyy oikeasti luottamaan ihmiseen ja että pystyy kunnolla toimimaan hänen kanssaan. Uskon kuitenkin, että tällainen suhde tulee muodostumaan myös tämän nykyisen avustajani kanssa. Hän on entinen kalliolainen ja larppaaja, joten kuvittelisi meiltä ainakin jotain yhteistä löytyvän.

*******

Perjantaina on Tuusulan Taiteiden yö ja minulla taikurikeikka siellä. Sain viime torstaina ihan hirveän ramppikuumeen ja olin jo viittä vaille valmis perumaan koko jutun, sillä minusta tuntui, etten pysty siihen. Jostain kuitenkin revin hyvin suuren innostuksen ja olenkin nyt pitänyt oikein kunnon tehoharjoittelua yllä niistä tempuista, joita perjantaina esitän. Tiedän nimittäin harjoitelleeni ihan liian vähän.

Vanhin veljeni suunnitteli minulle käyntikortin, mutten ole varma, ehtivätkö ne tulla perjantaiksi. Minulla tai veljelläni ei ollut väritulostinta, joten piti painattaa käyntikortit ihan painatusfirmalla ja monilla firmoilla oli toimitusaika 14 vrk. Veljeni sai kuitenkin jostain firmasta jonkun tarjouksen revittyä niin, että ne (toivottavasti) ehtivät tulla perjantaiksi. Täytynee varmuuden vuoksi tulostella mustavalkoisia versioita.

Ottaa päähän, että Taiteiden yön lehdistötiedotteissa lukee "sokea taikuri hämmästyttää ajatustenlukutaidoillaan", kun itse olen yrittänyt korostaa korttitemppuja. Minulla on nimittäin tasan yksi temppu siellä, johon voi yhdistää ajatustenlukua ja juuri sitä on sitten korostettu niin paljon. Hiukan siis paineita, kun täytyy yrittää tehdä ihmisiin vaikutus ilman mainostettua ajatustenlukua.

Jonkun säätiedotteen mukaan perjantaille oli luvattu vesisadetta. Toivottavasti ei kuitenkaan sada, esiinnyn nimittäin aika paljon ulkona.

*******

Helsingissä alkaa koulut vasta viikon päästä. Olen vahingoniloinen niille kaikille, jotka aloittavat tällä viikolla koulunsa. Toisaalta se kostautuu kyllä joululomassa...

En oikein tiedä, onko koulun alku kivaa vai ei. Se on ainakin hyvin hämmentävää. Aina ennen koulun alku on merkinnyt vaan rutiineja ja oppimista. Nyt se sisältää myös läjän mukavia ihmisiä. En ainakaan muista odottaneeni koskaan aikaisemmin koulun alkaessa sitä, että näkisin taas ihmisiä - avustajia tai opettajia lukuun ottamatta. Nyt niitä on monta, joiden näkeminen on yksi hyvä asia koulun alkamisessa. Muutenkin arveluttaa se ihmispaljous ja suuri sosiaalisuuden määrä. En minä viime vuonnakaan miettinyt tällaisia. Toisaalta silloinkaan ei ollut ketään ihmisiä, joiden tapaamista olisin odottanut. Silloin oli koulullinen tuntemattomia tyyppejä, nyt on paljon tuttuja ja siinä on kuitenkin hyvin suuri ero.

*******

Olen viikon verran yskinyt ja aivastellut. Viime viikon torstaina ja perjantaina tuntui myös siltä, että minulle voisi nousta kuume. Ei kuitenkaan noussut pientä lämpöä enempää, mutta tukkoisuus on kyllä jatkunut senkin jälkeen. Tänään äiti toi minulle Apteekista parilla kympillä flunssalääkkeitä, jotta tervehtyisin perjantaiksi.

*******

Edit:
Helsingissä uusien valkoisien keppien hankkiminen on kyllä paljon helpompaa kuin Tuusulassa. Laitoin keppi-ihmiselle sähköpostia ja eilen lomilta palattuaan hän pisti viestiä takaisin, että lähetti minulle maksusitoumuksen postitse ja toisen kappaleen Avirikseen, josta voin keppini noutaa. Tänään maksari tipahti postiluukusta ja olen huomenna menossa hakemaan keppejä. Tuusulassa uuden kepin hankkiminen toimi siten, että soitimme terveyskeskukseen jollekin apuvälineihmiselle ja hän laittoi ylös kepintarpeeni ja he päättivät jossain ryhmän "maanantaikokouksessa", saanko keppiäni vai en. Näitä maanantaikokouksia oli vain joka toinen viikko.

4 kommenttia:

tyttism kirjoitti...

Väkijoukot on inhottavia. Helsinki on inhottava. Kesätyöpaikkakunnalla pystyin surutta kulkemaan ilman keppiä ja pärjäsinkin lähes tilanteessa kuin tilanteessa ja koin olevani kovin vammaton tai ainakin pärjääväni hyvin. Täällä helkkarin Helsingissä eka stoppi tulee noissa lähiliikennevaloissa, jotka ei puhu eikä piippaa ja ruokakaupassakin on kuusi hyllyä oliiveja mutta kookosmaitoa en löytänyt millään... Olen jo ihan kypsä koko Hesaan, johan mä täällä olinkin kuusi tuntia...

Ronja kirjoitti...

Outs.

Minä en ole vielä päättänyt kunnolla, pidänkö Helsingistä. Joskus se on todella ihanaa, että on enemmän ihmisiä ja ikään kuin sulautuu massaan, eikä kaikki tunne minua. Sekin on kivaa, että palvelut löytyvät läheltä ja kaikkialle tuntuu olevan lyhyt matka. Mutta kuitenkin asuisin tavallaan mieluummin jossain pienellä paikkakunnalla, mieluiten maalla. Ja ehkä tämä Helsinkikin tuntuisi kamalammalta, jos tässä olisi lähellä liikennevalot, joita minun pitäisi käyttää, eikä niissä olisi piippausta. Olen vasta kerran törmännyt Puksussa liikennevaloihin (eivät piipanneet), mutta ne olivat sellaisessa paikassa, että minun tuskin tarvitsee sinne ikinä yksin mennä.

tyttism kirjoitti...

Haa, tämä postauspa vastasi mun uuteen postaukseen kirjoittamaani keppikysymykseenkin! Mut hei, kerropa mulle vielä, että millä perusteella ja kuinka usein noita keppejä saa? Mun keppini on vielä ihan voimissaan, mutta uusia päitä pitää ehkä jossain kohti hommata, kun se ainoa pieni pyörimätön on ehkä kulunut olemattomiin kun en sitä mistään löydä ja pyöriväkin yksilö on jo varsin vinhan muotoiseksi kulunut...

Ronja kirjoitti...

Olin jo menossa vastaamaan siihen edelliseen kommenttiin, mutta vastaillaan nyt tähän. :)

Kuten Sari tuolla jossain kommentissaan kauan sitten sanoi, niitä keppejä myönnetään 3 vuodessa. Minun ei ainakaan ole ikinä tarvinnut selittää kepin tarvettani. Vaihtokärjistä en mitään tiedä, kun yleensä olen hyvin onnistunut hävittämään/hajottamaan/muuten vaan kuluttamaan keppini niin huonoon kuntoon, että menee koko keppi vaihtoon, mutta kai niitäkin saa haettua. ;) Ja muutenkin käytän kärkeni aina ihan loppuun saakka... Nyt otin kepakkooni kaksi pyörivää kärkeä, ettei tarvitse ihan heti uusiksi hakea.