tiistaina, marraskuuta 17, 2009

Miten kaikki toimii?

Nuorisotoimi järjesti viime viikonloppuna lyhyen, yhden yön yli menevän leirin pääkaupunkiseudulla. Tapahtuman nimenä oli tuo otsikossakin näkyvä lausahdus: "Miten kaikki toimii?" Teemaan kävimme käsiksi erilaisin vierailuin.

Ohjelma alkoi lauantaina puolilta päivin, kun reilu 20 hengen porukka suuntasi kulkunsa Helsingin rautatieasemalta kohti Eduskuntataloa. Siellä meillä oli opastettu kiertokäynti, jossa saimme kuulla Eduskuntatalon historiasta ja eduskunnan toiminnasta. Pääsimme myös hiplailemaan (valkoisten puuvillahansikkaiden kanssa) puhemiehinä toimineiden presidenttien rintakuvia. Testailimme myös Eduskunnan juhlasalin sohvia ja nojatuoleja. Istuntosaliin saimme tutustua kuvailun lisäksi myös kohokarttojen avulla. Minä ainakin olin ihan innoissani siitä kohokartasta, edellisen kerran Eduskunnassa käydessäni sain vain ihan tavalisen mustavalkokartan istuntosalista. Nyt näin siis oikeasti, miten ne penkkirivit siellä menevät. Ja voin vannoa, että ainakin kohokartan mukaan permannolla on vain 198 istumapaikkaa kansanedustajille. Kysyin asiasta oppaaltamme ja hän sanoi niitä paikkoja olevan 199, mikä ei voi pitää paikkaansa. Arkkitehti Sirén oli sen verran symmetrisyyttä ihaileva mies, että hän ei olisi voinut suunnitella epäsymmetristä istuntosalia ja jos kaksi symmetristä puolta lisää toisiinsa yhteen, ei voi tulla paritonta lukua. Minua jää siis vieläkin hämmentämään kansanedustajien paikkamäärä.

Eduskunnan kierroksella opas kuvaili meille hyvin paljon tilojen ulkonäköä ja kokoa, kertoili materiaaleista ja kaikesta sellaisesta mielenkiintoisesta. Talo on kuulemma sen suunnitelleen arkkitehdin mielestä epätasapainossa, kun eteläpäädyssä on yhden oven päällä 4 ruusuketta ja pohjoispäädyssä 5, tai ehkä se oli toisin päin. Sisään mennessä ollut turvatarkastus oli joillekin mielenkiintoinen kokemus. Ja minäkin jouduin jättämään kitarani naulakkoon... Liimasin (tai yksi ohjaaja liimasi) kuitenkin myöhemmin Eduskunta-vierailusta kertovan tarran kitaralaukkuuni. Nyt kaikki kuvittelevat sen käyneen eduskunnassa.

Politiikasta siirryimme ruokailun kautta taiteeseen, kun matkasimme ratikalla Kansallisoopperaan. Siellä meitä odotti jälleen innokas opas ja kierros oopperan tiloissa. Tämänkin rakennuksen historiasta saimme kuulla hyvin paljon, kuten myös kuvailua tilojen väreistä ja materiaaleista. Olen hyvin hämmästynyt siitä, kuinka kylmiä värejä Kansallisoopperassamme on käytetty. Jotenkin mielikuva oopperatalosta on sellainen lämmin, jossa on paljon tummaa viininpunaista ja kultaa. Mutta tämä mielikuva ei ihan päde - ainakaan Suomessa.

Yleisölle avointen tilojen lisäksi pääsimme pujahtamaan henkilökunnan puolelle. Kuljimme jonkin sortin rekvisiittavaraston läpi, josta löytyi mm. muovisia joutsenia, Aku Ankka -naamareita, aseita ja vanha Volvo. Ohitimme puvustamon (ah sitä kankaiden tuoksua! tuli oikein kotoisa olo) ja lavastamon ja siirryimme hissillä pukuvarastoon, johon oli meitä varten otettu asuja esiin kosketeltaviksi. Olisin voinut viettää siellä tuntikausia vain hiplailemassa niitä kaikkia ihania pukuja... Sielläkin tuli oikeastaan hyvin kotoisa olo, kun huomasin Kansallisoopperan puvustajien käyttävän samanlaisia materiaaleja ja kikkoja kuin oma äitini. Joutsenlammen joutsenpuku oli oikein kaunis ja Pähkinänsärkijän hiiret olivat minusta hyvin pelottavan näköisiä.

Lähtiessämme Kansallisoopperalta kaikui lämpiöön saakka rytmisoitinten pauhu, kun pienemmässä salissa (jonka nimeä en muista) oli käynnissä lapsille suunnattu Puhuva rumpu. Illan esitys suuressa salissa oli Carmen, jonka valmisteluja seurasimme yläparvelta käsin, kun miehet rahtasivat lavasteita paikoilleen.

Keskustassa ei ollut enää mitään nähtävää (ja pah), joten lähdimme metrolla karkkikaupan kautta Itäkeskukseen ja Iirikseen majoittumaan. Illalla väänsimme vielä pizzat neljän hengen ryhmissä ja leikimme paria hyvin hämmentävää leikkiä. Allekirjoittanut on hyvin pettynyt Iiriksen asiakaskoneisiin, sillä yhdestäkään niistä ei löytynyt USB-porttia. Olin vartavasten laittanut muistitikulle kirjallisen ilmaisun tekstini, jotta voisin kirjoittaa sitä... Mutta enpäs sitten voinutkaan.

Entäs sitten sunnuntaina... Lähdimme aamupalan jälkeen bussilla Itäkeskuksesta Oulunkylään, josta siirryimme junaan kohti Tikkurilaa. Määränpäänä meillä oli Heureka. Tämänhetkiset näyttelyt, Liiku ja pelaa ja Heureka-klassikot, olivat sen verran mielenkiintoisia, että siellä viettäisi oikeasti ihan leikiten koko päivän.

Pääsin potkimaan pallolla tarkkuutta, kun se piti saada osumaan seinällä olevista ruuduista niihin, joissa paloi valo. Kävin ensin ohjaajan kanssa tutustumassa seinään ja sen neljään ruutuun, jonka jälkeen ohjaaja kertoi minulle aina, missä ruudussa valo paloi. Ylempiin ruutuihin en ihan osunut, mutta alapuolella oleviin ruutuihin (vasen ja oikea) osuin aina. Kun sitten taas viereisessä pisteessä saattoi kokeilla, kuinka kovaa potkaisee palloa. Pallo olisi pitänyt saada osumaan oikeaan paikkaan ja nyt en sitten jostain syystä saanut sitä ollenkaan sinne, vaan aina meni vinoon. En siis saanut tietää potkuni nopeutta.

Muita hauskoja pisteitä oli ryhmätäristys, joku kummallinen pallojuttu, jossa piti saada lyötyä pallo parin vanteen läpi ja hyvin, hyvin monet muutkin. Olisin halunnut testata pyörätuolitanssia, mutten aivan ehtinyt. Kaverit laittoivat minut suorittamaan lyhyen temppuradan, jossa oli muutama porras ylöspäin ja sen jälkeen äärimmäisen kapea tunneli. "Kyllä sä siitä mahdut", sanoivat he. Niin mahduinkin, kun vähän autettiin käsistä kiskomalla. Meinasin jäädä jumiin keskelle tunnelia.

Klassikkopuolella oli erinäisiä vekottimia, joilla pystyi testaamaan fysiikan ilmiöitä ja sitä, miten helposti omia aivojamme voidaan huijata. Siellä tuli ajettua mm. lentokoneella ja lähetettyä vetyraketti lentoon.

Ja niin päättyi mielenkiintoinen tutustumismatka kaiken toimismiseen Tikkurilan Hesburgerissa.

3 kommenttia:

Prognoosi kirjoitti...

Miten sä osaatkaan kirjoittaa niin elävästi! Kiitos taas hauskuutuksesta, aivan kuin olisin ollut itse mukana!

P kirjoitti...

Hauskoja kirjoituksia sulla. Löysin tänne larppia googlesta etsimällä :)

Mutta siis asiaan. Niin paljon kuin Siren symmetriaa rakastikin niin epäsymmetrinen se eduskunnan sali on. Kun oikein tarkkaan tarkastelee niin sivustojen toiseksi viimeisellä rivillä on toisella puolella (eli puhemiehestä katsoen oikealla) kuusi istumapaikkaa ja toisella puolella seitsemän. Mutta ei sitä yleiskuvasta kyllä millään huomaa. Ehkä pöytä on molemmin puolin samanmittainen, mutta toisella puolella istutaan vaan väljemmin.

Ronja kirjoitti...

Prognoosi: Et kuule uskokaan, kuinka paljon hauskoja ja mieleenpainuneita asioita tuostakin jäi kertomatta. :D Ei ehkä tule ihan heti mieleen, miten mielenkiintoista on liikkua julkisilla parinkymmenen hengen porukalla, josta melkein puolet on sokkoja ja suurin osa sokoista ei hirveästi ole käyttänyt ratikoita tai metroja. En myöskään kertonut yhtään ohjaajien toilailuista, koska yritän sentään olla asiallinen. ;D Muuten joku voisi luulla, ettei nuorisotoimen tapahtumat ole asiallisia ja voisi jättää tulematta kirjoitusteni perusteella... (yksikin ohjaaja kävi niistämässä Kekkosen nenän ja putsaamassa sen korvat...)

P: Oho, blogini löytyy googlettamalla myös larppia? Mielenkiintoista.

Hmm, olen melkoisen varma, että niitä penkkejä olisi ollut saman verran molemmilla puolilla tuossakin kohtaa - laskin ne kolmesti. Mutta ehkä se yksi penkki jäi sitten oikeasti sieltä huomaamatta.

Kiitokset vierailustasi ja kommentista, tervetuloa uudestaan! =)