tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Toimettomuus tylsistyttää

Joulun suurimmat juhlapäivät meni kunnialla läpi, vaikka sinänsä uudenlainen joulu olikin. Vanhempien eron jälkeen olimme veljieni kanssa viettäneet aaton aina isän luona ja menneet joulupäivänä äidille, tänä vuonna teimme toisin päin. Ehkä ulkopuoliselle kuulostaa hassulta, että kaikesta huolimatta olen viettänyt suunnilleen kaikki joulut viimeisen 15 vuoden aikana samassa talossa. Niin siis tänäkin jouluna. (Muistan vaan kaksi joulua, jolloin olemme olleet muualla; olimme toisena jouluna tuttavaperheen ja toisena jouluna serkkujen kanssa jossain vuokramökillä.)

Lahjaksi sain mm. Postia pappi Jaakobille -DVD:n, josta jo aikaisemmin mainitsin. Jotenkin elokuva oli minulle pettymys. Kun olin aikaisemmin saanut tietää sen voittaneen kaikenlaisia palkintoja ympäri maapalloa ja sen olevan Suomen virallinen Oskar-ehdokas, odotin siltä vähän enemmän. Tai sitten en ymmärrä hyvää elokuvaa. Kuvailu oli todella tarpeellinen juttu tämän elokuvan kohdalla. Siellä oli minuutteja kestäviä kohtauksia, joissa ei puhuttu yhtään mitään ja äänistäkin oli vaikea päätellä, mitä ihmettä oikein tapahtuu. Silti olisin kaivannut hieman enemmän ja hieman tarkempaa kuvailua, vaikka se tarinan kannalta olikin toisaalta aivan riittävää. Joitain asioita jäi vaan epäselviksi ja piti varmistella niitä elokuvan jälkeen muilta.

Puhuva vaaka oli kiva lahja. Hieman ajattelemattomasti kokeilin sitä olohuoneessa monen ihmisen läsnäollessa ja sehän sitten kovaan ääneen kertoi, paljonko painan. ( ;) ). Puolen minuutin jälkeen vaaka ilmoitti painokseni kilon verran enemmän... Ilmeisesti riippuu vähän siitä, missä kohtaa seisoo.

Äiti piti hänelle tekemistäni villasukista ja veli sai minulta ja äidiltä saman kirjan, kun äiti oli mokannut kirjan numeron kanssa. Veljenpojalla oli hänelle neulomani villapaita päällään joulupäivänä ja sain vielä itse pukeakin sen hänelle. Ovat pienet vauvat sitten suloisia.

Kun palasin eilen iltapäivästä kotiin, tylsistyin lähes välittömästi. Ei minulla tosin äidin luonakaan enää hirveästi tekemistä ollut, mutta kotona se tuntui jotenkin vielä suuremmalta tekemisen puutteelta. Joskus siinä illasta sitten kehitin itselleni puuhaa vielä pitkäksi aikaa...

Olin jo aikaisemmin suunnitellut tekeväni parista pahvilaatikosta nukkekodin. Nyt sitten vihdoin tartuin toimeen ja leikkelin pahvilaatikon seinään reikiä ja rakentelin sisäle väliseiniä. Yläasteelta sain kuvaamataidonopettajalta mukaani pussillisen askartelutikkuja, koska tikkutyöni jäi silloin kesken. En ollut ehtinyt aikaisemmin jatkamaan sitä tikkutyötä (ja tätänykyä se on aika osissa, on hajonnut erinäisissä kuljetuksissa), joten minulta löytyy hyvin paljon tikkuja. Nyt olen leikellyt ja liimaillut niistä nukkekodin olohuoneeseen parkettia. Siitä on jo vähän reilut puolet tehty.

Tilasin nettikaupasta kahden väristä kaakelia wc-kylpyhuoneeseen, pari hanaa ja tiiliä ulkoseiniin. Olisi oikein kätevä, jos kaakelit, lattiamateriaalit ja tiiliseinän voisi tehdä ihan vaan valmiista printeistä, kuten aika moni nukkekotirakentaja tekee, mutta se ei olisi yhtään sokkoystävällistä. En pystyisi itse liimailemaan ja kohdistamaan niitä kuvioita ja kaikki materiaalit tuntuisivat samoilta, joten on tehtävä ihan oikeista materiaaleista. Valitettavasti toista kaakeliväriä ei heiltä tällä hetkellä löytynyt, joten pitää tilata sitä myöhemmin uudestaan.

Tuleva nukkekotini on hyvin pienoiskokoinen, siis jopa nukkekotien maailmassa. Huonekorkeus on noin 13 cm. Tästä syystä taidan joutua tekemään suurimman osan huonekaluista yms. itse. Tulee oikein paljon kivaa näpertelemistä. Luultavasti tähän taloon ei tule koskaan muuttamaan asukkaita, koska niin pieniin huoneisiin olisi vaikea löytää sopivan kokoisia nukkeja.

Pitäisi hommata vanerilevyä ja askartelusaha, jotain vahvempaa liimaa, lakkaa... Puutikuista saa tehtyä paljon kaikkea, rautalangasta voin väännellä esim. henkareita ja kipsistä ajattelin tehdä vessaan lavuaarin ja pytyn. Pitäisi vielä löytää jostain suihku, koska tuohon kylpyhuoneeseen ei ole ammetta tulossa (epäekologista). En kuitenkaan ole löytänyt mistään nettikaupasta nukkekotiin suihkua, ammeita kyllä löytyisi.

Aion valaista nukkekodin ihan sähkövaloilla, koska muuten huoneet jäisivät hyvin hämäriksi. En kuitenkaan vielä mitään lamppuostoksia tehnyt, ne kun eivät tosiaan ole ajankohtaisia tässä vaiheessa... Totesin myös, että yläasteen fysiikasta voikin olla hyötyä, kun pääsen sähköttämään tuota taloa. Ehkä tarvitsen siihen kuitenkin myös jonkun muun apua. Haluaisin sitäpaitsi nukkekodin valojen olevan ledejä, mutta joka paikassa myydään vaan hehkulamppuja. Ehkä käyn Clas Olssonilta ostamassa ledejä ja rakennan lamput muilta osin itse.

Olin jo ennen joulua melko varma siitä, että sairastan loman aikana. Joulu meni ihan terveenä, mutta nyt yrittää kyllä joku flunssa iskeä. Minulla on vähän lämpöä ja olen ihan tukossa, kurkussa tuntuu omituinen klöntti, joka ei lähde millään pois. Vähän lämpöäkin taitaa olla ja nukuin reilusti yli puoleen päivään (sen jälkeen, kun ensin vastasin yhdelle avustajahakijalle, joka soitti ja herätti minut) ja nyt illastakin nukahdin jo kerran kirjan ääreen. Velikin kuulosti vähän tukkoiselta, kun hänen kanssaan tuossa pari sanaa vaihdoin.

Olen pähkäillyt pari päivää sitä, mitä ihmettä teen uutena vuotena. Tätä menoa taidan viettää sen sängynpohjalla yksikseni. Tähtisädetikkuja haluaisin kyllä poltella, vaikka taitaa joutua veli ne ostamaan. Niitä(kään) kun ei kuulemma voi alaikäisenä enää ostaa.

Olen halunnut lauantaista asti pulkkamäkeen, mutta isän luona ei ollut pulkkia, eikä kukaan tiennyt, missä Jokelassa olisi mäki. Niin ja joo, en saanut yhtään veljistäni innostettua asiaan. Vieläkään en ole pulkkailemaan päässyt, vaikka äidiltä olisi löytynyt pulkkia ja jopa pieniä mäkiä. Edelleen sinne haluaisin. Ei minulta puutu kuin pulkka, mäki ja joku, jonka kanssa lähteä pulkkailemaan. Kajaanissa asuva veljeni ei edes luvannut lähteä kanssani laskettelemaan, jos itseni Kajaaniin joku viikonloppu raahaan. En ole päässyt kai kuuteen vuoteen laskemaan.

Taitaa mennä pari päivää Torey Haydenin ja nukkekodin parissa. Ehkä pitäisi yhteiskuntaoppia ja lakitietoakin lukea, kun aiheesta on reilun kolmen viikon päästä koe. Oikein iloista uutta vuotta kaikille, mikäli en sitä ennen vielä kirjoittele jotain!

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jos vedät sähköt pahvitaloon, kandee ehkä myös kyhätä palovaroitin talon kattoon.
Loistavaa tekstiä jokakantilta!

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, myydäänköhän jossain palovaroittimia nukkekoteihin?

Kiitoksia. =)

Anonyymi kirjoitti...

Jee, pystyn taas lukemaan tätä blogia! Ja kommenttikohtakin on vanhanmallinen eikä semmonen uusi vaikea.

Ihanalta näpertelyltä kuulostaa!

Anonyymi kirjoitti...

Siistiä, että voit taas lukea tätä! :)

Ihanaa näpertelyä se onkin.

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Olen virallisesti stalkannut sun blogia jo yli vuoden (ja nyt mä olen ollut jo jonkin aikaa lukijalistallakin). Nyt kun mut haastettiin mukaan Kreativ bloggeriin, päätin tehdä samoin sulle, koska tätä blogia on ollut ilo lukea. Alla linkki mun blogimerkintääni, josta löytyy lisätietoa tästä haasteesta. (Ei, mulla ei ole mitään käsitystä siitä, voiko tähän kommenttiin tehdä linkkejä ja jos voi niin miten tai toimiiko ne edes.)

http://pienoislaiva.blogspot.com/2010/01/hyvaa-uutta-vuotta.html