maanantaina, toukokuuta 17, 2010

Tulevaisuus, tulevaisuus

Minulla on tällä hetkellä koulussa menossa historian kurssi, jolla käsittelemme muita kuin eurooppalaisia kulttuureita ja näiden kulttuureiden historiaa. Yhtenä osa-alueena on ollut Afrikka. Muu ryhmä kävi katsomassa Aavikon kukka -elokuvan, minä luin saman tarinan kirjana. tänään meillä oli Helsingin yliopistosta historian dosentti luennoimassa Afrikasta.

Tämän kaiken afrikkalaisuuden keskellä - olen myös lukenut erään valokuvaajan blogia, joka on tällä hetkellä kuvausmatkalla Ugandassa - mieleeni on palannut jo monien vuosien takaa haave mennä Afrikkaan. Joskus ala-asteen lopulla ja yläasteen alussa halusin ihan tosissani muuttaa vielä joskus Afrikkaan (toisena vaihtoehtona oli Grönlanti). Nyt minusta tuntuu, että haluan sitä edelleen. Afrikkaan tutustuminen on vain vahvistanut tätä vuosien takaista unelmaani.

Kun olin pieni, äiti oli aivan varma, että minusta tulee opettaja. Minä en ole koskaan ollut asiasta yhtään varma, oikeastaan olen vastustanut ajatusta suuresti. Mutta olen myös ollut sitä mieltä, että minusta voisi tulla opettaja - Afrikassa. Voisin perustaa Afrikkaan näkövammaisten koulun, erityisesti näkövammaisten tyttöjen koulun. Voisin näin enempiä aiheesta tietämättä arvella, ettei sokeiden tyttöjen asema Afrikassa ole välttämättä mikään kaikkein paras. Sen tiedän, että sieltä niitä näkövammaisia kuitenkin löytyy.

En osaa määritellä, mikä minua Afrikkalaisessa kulttuurissa oikein kiehtoo.Silti voisin väittää, että saattaisin tuntea sen aika helposti omakseni. Ehkä minua kiehtoo Afrikassa - ja Gönlannissa - olosuhteiden karuus: se, että ollaan luonnon armoilla, vaikka tehtäisiin mitä; ruoka ei kävele kotiin lähikaupasta, vaan sen eteen pitää tehdäkin jotain... Olosuhteiden lisäksi minua kiehtoo luonnollisesti afrikkalaisten kulttuuri, kuten musiikki, sukulaissuhteet ja klaanit sekä perinteiset luonnonuskot.

Jos en muuta tulevaisuudessa Afrikkaan (haluaisin edes käydä siellä tekemässä jotain parin vuoden hyväntekeväisysprojektia), muutan ainakin maalle. Kaupungissa kerrostaloasuminen ei ole minua varten. Tarvitsen tilaa itselleni ja ajatuksille, ehkä eniten harrastuksilleni.

Haluaisin muuttaa johonkin vanhaan maataloon. Voisin kunnostaa ladosta tai navetasta - tai jostain muusta piharakennuksesta - ainakin osan askartelutilakseni. Tarvitsisin nimittäin paikan, jossa voisin piirtää, maalata, tehdä rottinkitöitä, askarteluja... Kaikkea sellaista, jonka tekeminen on helpompaa, jos sitä varten on oma tilansa; ettei aina tarvitse purkaa kaikkea pois ja kun seuraavana päivänä jatkaa, levittää taas; että voisi vaan mennä sinne keskeneräisen työn luokse ja jatkaa siitä, mihin on jäänyt, ilman sen kummempia raivausoperaatioita.

Askartelutilassani ei tarvitsisi olla juuri muuta kuin pöytätilaa ja lämmin vesi, sillä rottingit tarvitsevat lämmintä vettä. Sähköjäkään en välttämättä tarvitsisi, onnistuuhan minulta pimeässä työskenteleminen aivan yhtä hyvin kuin valolisassakin. Tai oikeastaan, mikäli sijoittaisin ompelukoneeni samaan tilaan, tarvitsisin myös sähköt. Mutta ne eivät kuitenkaan ole ihan niin välttämättömyys.

Suureen maatalooni haluaisin perustaa myös ammatillisen perhekodin. Haluan nimittäin tulevaisuudessa - tästä olen aivan varma - ryhtyä sijaisvanhemmaksi ja vähän epäilen, ettei minulle sokeuden takia sitä asemaa myönnettäisi. siksi minun pitäisi opiskella jotain sosiaalialaa niin, että voisin perustaa ammatillisen perhekodin, johon voisi ottaa (näkeviä) työntekijöitä. Uskon, että silloin sijaisvanhemmuuttani ei enää estettäisi.

Tulevaisuudenhaaveni ehkä voivat kuulostaa hieman utopistisilta ja naiiveilta, mutta olen niistä kuitenkin ihan tosissani. Tahdon ainakin auttaa muita ihmisiä, kotimaassa tai Afrikassa.

*******

Viiden päivän pohtmisen jälkeen päädyin lukion pidentämiseen puolella vuodella. Nyt voin kirjoittaa aivan kaikki haluamani reaalit - psykologian, historian, yhteiskuntaopin ja filosofian - ja ehdin hyvin käydä englanninkursseja uudestaan. Kaupanpäälliseksi saan myös melkein välivuoden, jonka aikana voin tehdä kaikkea sitä, mitä en opiskelun takia ehdi tekemään niin paljon, kuin haluan. siis esimerkiksi käsitöitä, kirjoittamista, lukemista, musiikkia... No, siis kaikkea. Ja okei - kuten kaverini minua ystävällisesti muistutti - saan myös kevään aikaa lukea pääsykokeisiin (ei niillä nyt niin väliä).

Tämä päätös helpottaa minua suuresti. Saatoin nyt jättää englanninkurssini kesken, sillä kirjoitan sen englannin sitten viimeisenä syksynä ja jos nyt kävisin tämän kurssin, tulisi minulle aika pitkä tauko englannin opiskelusta. Olen myös aika helpottunut englannin pudottamisesta tältä keväältä, sillä olen muutamien viimeviikkojen aikana ahdistunut ja stressaantunut englannin takia niin paljon, että olen melko varma, etten olisi edes päässyt tuosta kurssista läpi. Englanninopettaja oli myös sitä mieltä, että päätös lukion pitkittämisestä ja kurssin siirtämisestä myöhempään oli hyvä.

Yritän vielä vähän voittaa itseni siitä ajatuksesta, että kolmen ja puolen vuoden lukio-opiskelu olisi luovuttamista. Jos olisin alunperin päättänyt käydä lukiota pidempään, ei se olisi luovuttamista, mutta nyt se on. Toisaalta sekin olisi ollut aika luovuttamista, jos olisin päättänyt käydä sen kolme vuotta ja jättää kirjoittamatta aine, jonka oikeasti haluan kirjoittaa. Tämä on ehkä vähän pienmpi luovutus, sillä saan sentään nyt kirjoittaa myös filosofian.

9 kommenttia:

pianistms kirjoitti...

Pääset elämässäsi varmasti vielä pitkälle, ihan sinne asti, mihin haluat!

Avery kirjoitti...

Nuo tulevaisuudensuunnitelmat kuulostavat ihan mahtavan mielenkiintoisilta, ja kyllä sitä tahdonvoimalla ihan varmasti saa mitä haluaa, ainakin auttaa muita ihmisiä, koska apua tarvitaan kyllä.

Onnittelut lukion pidentämisestä. Ei ole kyse luovuttamisesta vaan järkevästä valinnasta, jolla ehkäiset burnoutin ja saat lisää aikaa tehdä paremmin sen mitä aiot tehdä. On oikeasti parempi tehdä kunnolla ja rauhassa se, mitä aikoo kuin puolivillaisesti, stressissä ja kiireessä mutta itselleen asettamia aikarajoja noudattaen. Olet virallisesti kykenevä aikuisen kypsään päätökseen, onnea siitä! Älä turhaan piiskaa itseäsi. On niitä muitakin kolme ja puolivuotisia, nelivuotisiakin. Olet yhä oikein hyvä ihminen, ja varsinkin kun kirjoitat noin monta ainetta, niin se ylimääräinen puoli vuotta on oikeasti hyvä idea.

Lotta kirjoitti...

Hyvä Ronja! Uskon, että päätöksesi lukion suhteen on kannattava. Et todellakaan ole luovuttaja, ja tiedät sen myös itse. Ja tosiaan, on olemassa myös muita kolme ja puolivuotisia (köhköh..)

Tsemppiä loppurutistukseen!

Senni kirjoitti...

Moi! Ei liity kyllä ihan aiheeseen, mutta haluaisin kysyä, oletko sinä ollut kesätöissä tai menossa kesätöihin? Jos olet ollut kesätöissä, niin millaista siellä on ollut? Olen siis itsekin sokea ja haluaisin tietää, millaisia kesätyövaihtoehtoja sokoille voisi löytyä. Tämän kesän osalta on nyt ehkä jo liian myöhäistä hakea kesätöitä, mutta tulevia kesiä ajatellen. :)

Ronja kirjoitti...

Pianistms: Kiitos luottamuksesta. :)

Avery: Aika monet niistä muista kolme ja puolivuotisista tai nelivuotisista ovat tienneet olevansa lukiossa pidempään kuin kolme vuotta jo ennen toisen vuoden viimeisiä viikkoja. :) Ja niin, minä taidan olla sitten kovinkin varhaiskypsä, kun en ole vielä edes 18. :D

Lotta: Juu, en minä nyt oikeasti enää ajattele olevani luovuttaja. Saanpahan enemmän aikaa opiskella lukiossa kaikkea kivaa.


Senni: Jep, olen ollut kesätöissä ja olen menossa kesätöihin. Viime kesänä olin NKL:n lastenosastolla, tänä kesänä olen saman puljun nuorisotoimessa. Vaikka minun kesätyökokemukset rajoittuvatkin tähän asti keskusliittoon ja Helsingin ja uudenmaan näkkäreiden lastenleiriohjaamiseen, en halua antaa sellaista kuvaa, että ne olisivat ainoita mahdollisia kesätyöpaikkoja sokolle - en todellakaan. Ja juu, nyt on aivan liian myöhäistä tämän kesän töiden osalta... Kesätöitä kannattaa haeskella siinä joskus tammi-helmikuussa. Mutta en minä osaa sanoa, millaisia kesätyömahdollisuuksia sokeille olisi, se kun riippuu niin paljon siitä, mitä haluaisit tehdä.

Liiolii kirjoitti...

Vau, tästä postauksesta henkii sellainen luottamus tulevaan ja sanoisinko - helpottuneisuus. Olenko oikeassa?

Ronja kirjoitti...

Hmm, ehkä minä olen aina ollut tulevaisuuden suhteen melko luottavainen. :D Ainakin niitä hassuja haaveita on aina riittänyt. Mutta tuosta helpottuneisuudesta.... Voi olla, en sitä kiistä. En kuitenkaan koe erityisesti olevani helpottunut mistään.

Liisa S. kirjoitti...

Luen tässä blogiasi hiljalleen taaksepäin :)

Grönlanti on kyllä uskomaton maa, siitä kannattaa edelleen haaveilla! Kun kävin siellä, tajusin monessa paikassa miten luonto voittaa ihmisen varsin helposti. Jäävuori oli ajelehtiessaan murskannut matkallaan terässillan varsin helposti, pysäyttävä näky. Ja niin, niiden jäävuorien viereen ei sitten mennä kuvauttamaan itseään, tämän opin kantapään kautta kun emme kuullee oppaan hätäisiä huutoja ja yksi vuorista halkesi pamahtaen vieressämme (jopa minäkin kuulin sen). Onneksi ei kaatunut päällemme! Komea kuva tuli, vaikka opas olikin vähän kiukkuinen jälkeenpäin.. :P

Ronja kirjoitti...

Hauskaa, kun luet! :) Olet siinä tapauksessa varmasti jo huomannut, että minusta piti tulla viittomakielentulkki... Eipäs tullutkaan, kiitos Sora-lain.

En yhtään muistanut kirjoittaneeni tätä tekstiä. Vähän on kyllä maailmanparannushaaveet laimentunut noista ajoista. Edelleen Afrikka ja Grönlanti kiinnostavat, mutta en minä välttämättä niihin muuttaisi. Olisi kyllä kiva käydä.