maanantaina, heinäkuuta 05, 2010

Kotimaanmatkailua keskiaikaan

Lauantaina kävin Turun keskiaikaisilla markkinoilla Prognoosin kanssa. En ollut
tavannut häntä aikaisemmin kuin netissä, joten se toi pikkuisen
lisäjännityksen reissuuni: kuka minua oikein olisi turussa vastassa?
Hengissä selvisin, joten en tainnut törmätä viattomia sokkoraukkoja
haalivaan sarjamurhaajaan.

Lähdin Turkuun automaattisesti junalla, eihän junassa yksin
matkustaminen ole lainkaan tuntematon asia. Pari päivää ennen lähtöä
minulle lopulta valkeni, mitä kaikkea junalla reissaamiseen liittyy
ihan oikeasti yksin lähtiessä. aikaisemmin olen ostanut aina lipun
jonkun muun kanssa ja se sama joku muu on opastanut minut oikeaan
junaan ja oikeasta vaunun ovesta sisään. IC- ja Pendolinojunissa
paikkanumerot lukee penkeissä myös pisteillä, joten oman paikan
löytäminen ei ole ongelma. nytt minun kuitenkin oli selvittävä itse
kaikesta lipun ostamisesta junan löytämiseen saakka.

Heitin monen monta ajatusta korkeammille voimille, jotta Pasilan
asemalla olisi kesäisenä lauantaiaamuna ennen yhdeksää oikein monta
avuliasta mummoa, joiden käsipuolessa pääsisin ajoissa oikeaan
paikkaan. Pyyntöni kuultiin ja apua sain, vaikka neljästä auttajasta
vain yksi olikin mummoikäinen.

ensimmäisenä minua auttoi samalla junalla Pasilaan tullut taksikuski,
joka opasti minut lipunmyynnin ovelle. Olisin toki löytänyt sinne
itsekin, mutta nopeammin se näin sujui.

Pasilan lipunmyynnissä on jonotusnumerot, joiden käyttäminen sokkona
on käytännössä mahdotonta. Minua on kehotettu olemaan välittämättä
jonotusnumeroista ja kävelemään vaan suoraan lippuluukulle. En oikein
ehtinyt sitäkään tehdä, kun jo minulle tarjottiin apua. Sain noin
nelikymppisen bisnesnaisen antamaan minulle jonotusnumeron ja
kertomaan lappuni numeron sekä sen, mikä numero sillä hetkellä oli
menossa. ”Joku sitten varmaan osaa kertoa sulle, milloin tulee 11.”
Yritin kovasti laskea kilahduksia, jotta itse tajuaisin numeroni
tulevan. Menin kuitenkin kilahduksissa sekaisin ja sama nainen lipun
ostettuaan kertoi minun numeron tulleen ja neuvoi, mille tiskille
minun pitää mennä. Lipunmyyjä kertoi lipustani vaunun ja paikkanumeron
sekä sen, miltä raiteelta junani lähtee.

Lähdin navigoimaan lipunmyynniltä kohti raidetta kuusi. Yritin kovin
muistella liikkumistaidontunteja, joilla Pasilan asemaa olin
opetellut. en niin usein ollut käyttänyt aseman sen pään raiteita, kun
enemmänkin vain olin tullut lähijunalla raiteelle 1 ja jatkanut matkaa
ratikalla. Taisin näyttää kovin epävarmalta siinä tolppia ja muita
maamerkkejä seuratessani, kun aamun ainut mummoikäinen auttajani
kysyi, minne olen matkalla. Jouduin tosin neuvomaan itse auttajaani,
mistä suunnasta kutosraide löytyy, mutta jälleen pääsin sinne
nopeammin kuin olisin yksin liikkuessani päässyt.

Olin ehtinyt pelätä jo useaan kertaan, etten ehtisi junaani, jos en
löytäisi niin nopeasti asemalla oikeisiin paikkoihin. Kolmen auttajan
voimin olin oikein hyvissä ajoin oikealla laiturilla ja saatoin
hengähtää helpottuneena. Ei sitä helpotusta niin kauaa kestänyt kun
tajusin, etten vielä tiedä, mihin kohtaan vaununi tulee ja miten minä
sen löydän. Olin jo oikein vähällä kysyä kahdelta lähelläni
seisoskelevalta vanhalta tädiltä, osaisivatko he kertoa, mihin kohtaan
suunnilleen kakkosvaunu tulee, kun taas minulle tarjottiin apua.
Toisella puolellani seisova mies kysyi, mihin vaunuun olen menossa.
Arvelimme yhdessä vaununi tulevan suurin piirtein siihen kohtaan,
jossa silloin seisoimme. Ihan niin ei käynyt, mutta ystävällinen mies
opasti minut junan tullessa oikeaan vaunuun ja vielä vaunussa oikealle
paikalle. Rattoisat kaksi tuntiasaattoivat alkaa, kun olin
turvallisesti päässyt lippuni osoittamalle penkille.

Keskiaikaiset markkinat taas olivat aika samaa kauraa kuin kaksi
vuotta sitten. Jotenkin minusta silloin pari vuotta sitten oli paljon
enemmän keskiaikaista meininkiä, tai sitten me silloin kiersimme
lähinnä niitä keskiaikaisia kojuja. Nytkin sain mukavasti hiplailla
kaikkia esineitä myös sellaisissa paikoissa, joissa luki "älä koske".
Vain yksi mies ei oikein antanut koskea kaikkeen - toisaalta ne, mihin
hän kielsi koskemasta, taisi olla jotain myrkyllistä.

Varsijousimies selitti minulle, kuinka varsijousi toimii. En ollut
sitä aikaisemmin oikein ymmärtänyt, mutta nyt sain kattavan selityksen
varsijousen toiminnasta. Tosin miehelle piti erikseen huomauttaa, että
"näytätkö sä hänelle, kun hän on ihan sokea". Juu, selittäminen "tämä
on viritysnaru ja se viritetään tänne" ei hirveästi valaissut. Mutta
kun asiasta sanoi, oli kokemus valaiseva. Toisaalla mies, jonka kanssa
pääsi kokeilemaan kuvioleikkausten tekoa pyöreään puukalikkaan (en
oikeasti tiedä, millä nimellä sitä hommaa pitäisi kutsua) kysyi
Prognoosilta, näenkö minä. Olisin itsekin osannut vastata siihen,
mutta jaah. Hän ei ihan niin hyvin osannutkaan sitten sanoa, mitä
minun kuuluu tehdä, mutta kyllä sen vempeleen polkeminen oli ihan
hauskaa.

Toisilla kojuilla minulle erikseen näytettiiin asioita. Esimerkiksi
muutama korumyyjä antoi korujaan ihan käteen ja saattoi ottaa jostain
kauempaa korun minulle näytille tyyliin: "Musta tämä on hieno, katso
tätä." Nainen, jolla oli paljon erilaisia sarvia, esitteli niitä myös
minulle kovin oma-aloitteisesti. Hän näytti lehmän sarven, jota oli
hionut ja lehmän sarven, jota ei ollut vielä ehtinyt hioa. Muidenkin
eläinten sarvia sain hiplailla.

Kävimme me Prognoosin kanssa myös Aboa Vetuksessa. siellä oli
keskiaikaista äänimaisemaa kuvaava näyttely, jossa minusta hauskinta
oli, kun ääninauhoilla olevat hahmot puhuivat turkua (paitsi
katedraalikoulussa puhuttiin latinaa). Pelailimme kettu-peliä, jonka
sääntöjä kumpikaan ei oikein tajunnut, rakentelimme tiiliseinää ja
minä kokosin vesileilin - vai mikä ämpäri se nyt olikaan.

*******

nyt lähden Nuorisotoimen kesäleirille viikoksi Hauholle. Leiriltä saattaa tulla päivityksiä - en tiedä, onko siellä nettiyhteyttä. Ainakin sen jälkeen saatte raporttia tekemisistäni.

7 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Aboa Vetus on kyllä siitä mukava museo, että siellä saa käyttää jonkin verran kuitenkin tunto- ja kuuloaistejaan. Se koottava juttu on nimeltään muuten kimpiastia. :)

Alexandra kirjoitti...

Löysin blogisi Demi-lehden kautta ja ajattelin tutustua siihen lähemmin. Mielestäni on kiinnostavaa lukea sinun kokemuksistasi ja miten sinä koet maailman :)

Minna kirjoitti...

Moikka Ronja!
Löysin blogisi jo viime syksynä ja olen siitä asti lukenut tätä. Olen myös itsekin näkövammainen, sinua vuotta vanhempi. Aloitin blogin pitämisen, jonka osoite (ainakin pitäisi näkyä) näkyy tässä viestin mukana myös. Olisi kiva jutella enemmänkin. :) Blogini on vielä kesken, sieltä puuttuu joitakin juttuja kuten esittelyni mutta lisäilen niitä pikkuhiljaa. Käyhän lueskelemassa kun ehdit. :)

Ronja kirjoitti...

Heidi: Juu, A boa vetuksessa on kivaa, kun saa koskea asioihin ja kun siellä on niitä toiminnallisiakin juttuja mukavasti. Kiitos valaisemisesta nimen suhteen. :)

Alexandra: Mukavaa, että olet blogini löytänyt. Tervetuloa vaan jatkossakin. :D

Minna: Kivaa, että viimein uskaltaudut kommentoimaankin. :) Tulen vieraisille blogiisi, sen voit uskoa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, kyselen mielenkiinnolla että kirjoitatko itse tekstit ja vastaukset? Sinulla ei nimittäin ole kirjoitusvirhettä missään. :o Uskomattoman hyvin pystyt tekemään kaikkea. Onnea jatkoon, ja jään lukemaan blogiasi! :)

Ronja kirjoitti...

Kyllä kirjoitan itse kommenttien vastaukset ja tekstit. Sitäpaitsi niitä kirjoitusvirheitäkin aika monesta kohtaa löytyy... :) Koneellani on sellainen ruudunlukuohjelma (vertaa vaikka MTV3:n puhuvaan päähän), joka lukee näytön tekstin ja sen, mitä itse kirjoitan. Kymmensormijärjestelmällä muutenkin on suhteellisen helppo kirjoittaa ainakin teoriassa virheettömämpää tekstiä.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa ihana kuvaus matkastasi! Olen jo pitkään lukenut blogiasi ja osaat kuvailla elämääsi hyvin mielenkiintoisella tavalla. Paljon on asioita, joita ei näkevänä tule ajatelleeksikaan.
Mukavaa leirielämää!

-kanttura-