sunnuntaina, syyskuuta 12, 2010

Viikonloppu kaukana koulusta

Parin viime viikon ajan olen viettänyt paljon aikaa historian kirjojen parissa. Syynä tietysti on historian ylioppilaskirjoitukset, jotka ovat vajaan kolmen viikon päästä. Olen kyllä hiukan jäljessä, jos aion oikeasti sisäistää sen kaiken... Nämä jäljellä olevat viikot taitavat mennä vielä tiiviimmin historiaan.

Opiskelun lisäksi aikaa menee harrastamiseen. Olen melkoisen ylpeä itsestäni, kun päätin olla menemättä koulun kuoroon. Nyt minulla on joka viikko yksi täysin vapaa arki-ilta. Se tuntuu lähes luksukselta, vaikkakin tulen käyttäneeksi sen mitä suuremmalla todennäköisyydellä opiskelemiseen.

Mutta eihän minun pitänyt koulusta puhua - päin vastoin.

Vietin viikonloppuni Lammilla asuntovaunussa. Tai okei, en koko viikonloppua. Menin sinne vasta lauantaina, koska perjantai-iltana minulla oli kitaratunti. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti käyttää luppoaikaani vaunulla historian lukemiseen, mutta kun kaivoin koneen repusta ja avasin Luetuksen - ohjelman, josta kaikki kirjani löytyvät - tulin avanneeni sieltä Virpi Hämeen-anttilan romaanin neljännen historiankurssin kirjan sijaan. Oikeasti minun pitää sitä Hämeen-anttilaakin lukea äidinkielen kurssia varten.

Koko viikonloppu hurahti koskematta koulutehtäviin. Luin romaania, ajattelin, kirjoitin, leikin 2-vuotiaan sijaissiskoni kanssa ja istuin lauantai-iltana/yönä liian pitkään grillikatoksella.

Äitini ja meidän 2-vuotias olivat menneet Lammille jo perjantai-iltana. Äiti oli harrastanut markkinointia puolestani ja kertoillut uusille tuttavuuksilleen, kuinka hänen tyttärensä tulee seuraavana päivänä ja harrastaa taikatemppuja. Niinpä lauantai-iltana karaoketanssien jälkeen grillipaikalle kerääntyi porukka, joka halusi nähdä minut ja taikuuteni. Minua ei suinkaan jännittänyt yhtään... Rehellisesti sanoen en ollut varmaan pariin viikkoon koskenutkaan korttipakkaan, kun olin vain lukenut hissaa. Yhtäkkiä pitikin sitten esiintyä mielenkiintoisissa olosuhteissa.

Aluksi se ei innostanut minua yhtään ja ihmisten keskipisteenä oleminen oli vaivaannuttavaa, kuten kovin usein ennenkin. Siinä hetken korttipakka kädessä istuttuani pääsi kuitenkin esiintyjäminä vauhtiin. Olen oikeasti melko erilainen "lavalla" kuin muuten. Ihan siviilissä saatan olla hiukan ujo ja syrjäänvetäytyvä, etenkin vähän vieraammassa seurassa. Mutta esiintyessä ujoudestani ei tunnu olevan jälkeäkään ja olen vilkas sekä ilmeisen viihdyttävä. Itsekin viihdyn kovin, en voi kiistää. Ex tempore -keikkani poiki mitä luultavimmin uusia keikkoja, ihan sellaisia oikeita.

Taikatemppujeni ja hetken huomion keskipisteenä olemisen jälkeen olin päässyt kummallisesti sisään siihen porukkaan, josta en ollut tavannut äitiäni lukuunottamatta ketään koskaan aikaisemmin. Minulla oli aivan mielettömän hauska ilta, joka vierähti aamuun asti. Menoa ja meininkiä ei häirinnyt lainkaan se, että joukon keski-ikä oli varmaankin lähempänä viittäkymmentä. Minä olin porukan nuorin, vanhin taas oli 70-vuotias. Olen ennenkin todennut tuntevani oloni kovin paljon kotoisammaksi itseäni vanhemmassa porukassa kuin ikäisteni seurassa, nyt se tuli taas todistettua.

Edit:
Hienoa viikonloppureissussani oli myös se, että pääsin viittomaan. Siellä oli yksi mies, joka on ollut töissä Hämeenlinnassa jossain kuurojen palvelutalossa, jossa oli myös kuurosokeita. Jonkun viiittomakielen tasokokeenkin hän oli suorittanut. Niinpä me keskustelimme pitkään viittomalla - tosin niin, että puhuimme saman myös ääneen, koska minun kielitaidollani ei olisi ihan pelkästään viittomilla pärjätty. Hän sitäpaitsi viittoi jotenkin kovin epäselvästi verrattuna siihen, mihin olen tottunut (enkä ole viittonut kuin lähinnä tulkkien kanssa ja edellisestä viittomisesta onkin jo yli vuosi). Epäselviin viittomiin saattoi vaikuttaa myös herran humalatila, mutta toisaalta kaikilla ei muutenkaan ole niin selkeä se 'käsiala'. Opin pari uutta viittomaa lisää ja oikein hauskaa oli.

*******

Kahden viiikon aikana uudessa asunnossa olen ehtinyt jutella naapureiden kanssa jo enemmän kuin vuoden aikana Pukinmäessä yhteensä. Puksussa se oli aina vähän sellaista "moi"-muminaa, jos satuttiin osumaan samaan aikaan hissiin tai ulko-ovelle tai jotain. Täällä minä olen jo ihan oikeasti jutellutkin naapureille, vaikka sekin on ollut aika vähäistä. Yhden englantia puhuvan naapurin kanssa vaihdoimme muutaman sanan rapussa, kun istuin ruokaostosten kanssa oven ulkopuolella - avaimet olivat jääneet kotiin ja veli oli tulossa koulusta. Siitä keskustelusta olen aika iloinen, koska kävin siis - ihan oikeasti - keskustelun englanniksi.

Tänään sitten alaoven ulkopuolella minulle sanottiin: "Aai, naapuri. Mä katoinkin, että meillä on sama suunta. Oltiiin samassa sporassakin." Ei mitään kovin suurta, mutta enemmän kun "moi" ja "kiitos", kun toinen avaa oven.

1 kommentti:

Lilithea kirjoitti...

Jes, vihdoinkin se päivitys, jota olen pitkään odottanut! Onnea historian kirjoitusten kanssa. Siinä kannattaa ennemminkin omaksua tietynlainen ajatusmalli kuin vuosilukuja kuitenkin pätkivällä aikajanalla. Mitä tapahtui? Miksi tapahtui? Miten se vaikutti? Mitä siitä seurasi? Vaikutuksia pohdin itse aina taloudelliselta, tieteelliseltä, sosiaaliselta, kulttuuriselta ja uskonnolliselta kannalta riippuen hieman aikakaudesta.