keskiviikkona, helmikuuta 16, 2011

Sokkojuttuja

En tiedä, mikä minuun on oikein mennyt, muttta noin joka toinen kerta kotiin tullessani eksyn. Kävelen joko ohi tai käännyn liian aikaisin. Tiedän sen johtuvan aika pitkälti lumesta, mutta luulisi minun jo oppineen... Etenkin, kun aina yritän mennä samaan paikkaan.

Eilen tulin ensimmäisen kerran metroasemalta kotiin bussilla, yleensä kun olen siihen väliin käyttänyt ratikkaa. Laskin sen varaan, että bussi pysähtyy kaikilla pysäkeillä, enkä sanonut kuljettajalle mitään siitä, missä olen jäämässä pois. No, eihän se bussi sitten pysähtynyt kaikilla pysäkeillä. Mäkelänkatu on kohtuu suora ja koska en tosiaan ole tuota väliä kovin montaa kertaa tullut, en oikein osannutkaan ajatella, missä minun pitää jäädä pois. Bussilla tuo väli on myös ajallisesti miltei puolet lyhyempi kuin ratikalla, joten kellonkaan katsominen ei yhtään auttanut. Menin yhdellä pysäkillä ohi ja kävelin sieltä kotiin (en ole myöskään koskaan ennen kävellyt sitä väliä, hehee).

Maanantaina meillä oli koulussa ystävänpäivän kunniaksi värikoodit: vaatetuksen värillä viestitetään omasta parisuhdetilanteesta. Tavallisesti käytössä ovat kai vain punainen (varattu), keltainen (jotain säätöä) ja vihreä (vapaa), mutta meidän koulussa on keksitty selitys melkein joka värille. Pitää siis ihan miettiä, mitä päälleen laitttaa, ettei vahingossa viestitä jotain hassua, kuten "teille vai meille?".

Ihan ajattelin aamulla, että laitan punaisen paidan päälle, niin on riittävän yksinkertaisesti asia hoidettu. Koulussa kavereiden kanssa värikoodituksesta puhuessamme tulikin ilmi, että olin hieman mokannut: paitani ei ollutkaan punainen vaan musta. Olin ihan varma sen paidan väristä... Mutta nyt muistan, että olen kai kerran aikaiseminkin kuullut joltain, että se on musta ja silti oma mielikuvani punaisuudesta on säilynyt kovin vahvana. No, sitten lähes kokomustissani viestitinkin ympäristölle kärsiväni katkerasta erosta. Hupsan. Onneksi se ei ole kovin vakava homma oikeasti.

Taistelussa silmäsärkyä vastaan aseina ovat kosteustipat (auttavat yllättävän paljon), burana (helpottaa pariksi tunniksi) ja aurinkolasit (hieman helpottavat). En ole pariin vuoteen oikeastaan käyttänyt aurinkolaseja, kun en ole enää kokenut valoista olevan haittaa. Nyt ne taas alkavat vähän haitata.

Minulla on tässä jaksossa oikein ihana lukujärjestys, kun on vain musaproggis ja kolmena päivänä kaksi tuntia koulua. Mietin vähän sitä, kuinka paljon opettajalle tulee ylimääräistä työtä, kun sen pitää opettaa minulle jutut oikeasti kädestä pitäen. Maanantaina opettelin bassostemmaa. Ensin yksi ryhmäläinen yritti opettaa minulle tabulatuureista, miten se menee, mutta hänkään ei oikein osannut lukea niitä. Opettajamme joutui siis opettamaan minulle ihan täysin kädestä pitäen, miten stemmani menee. Hän vielä tänään jatkoi sen opetusta, kun vähän sekoilin rytmeissä. tänään aloitetussa kappaleessa soitan taas kakkoskitaraa ja vaikka olenkin soittanut yli seitsemän vuotta kitaraa, olen soittanut vaan klassista ja tuollainen komppikitara ei ihan suju. Ei se siltä opettajaltakaan ihan sujunut. silti sen piti yrittää soittaa se minulle nauhalle. Siinä on sentään sen verran helpot soinnut (oikeastaan rokkikvintit), että niitä ei tarvinnut käydä sen tarkemmin läpi.

Sanoin opettajalle, että minä tunnen aiheuttavani ylimääräistä työtä, kun minulle ei voi vaan iskeä nuotteja tai tabulatuureja käteen ja sanoa "soita siitä". Opettajani sanoi, ettei se nyt ole niin paha. "Jos mulla menee kymmenen minuuttia siihen, että mä opetan tän ja sä tulet seuraavalla tunnilla ihan valmiina soittamaan, kun taas muut on ihan sekasin nuottiensa kanssa, että missä mennään, niin ei sun pidä olla huolissasi."

5 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Oon ymmärtänyt, että siellä Helsingissä on aika monet ratikka- ja bussikuskit ulkomaalaisia. Ymmärtävätkö jos sanot, mille pysäkille jäät ja että pitää sanoa sitten kun jäät pois? Muistaako ne sanoa oikeella pysäkillä?

S. kirjoitti...

Löysin sun blogin vasta nyt ja tulen kyllä jatkossakin lueskelemaan serkkutytön kuulumisia. :)

Ronja kirjoitti...

Minna, onhan niitä ulkomaalaisia kuskeja jonkin verran. Yleensä ongelmia ei kuitenkaan tule, mutta välillä on joo vähän tullut vastaan tilanteita, ettei kuski joko tajua, mitä hänelle sanon tai ei tiedä, mistä pysäkistä puhun. Muutenkaan kaikki kuskit ei aina vaikuta kovin asiakaspalveluhenkisiltä. :D mutta oikeasti yleensä ne maahanmuuttajakuljettajat on avuliaampia, kunhan kieliongelmista selvitään. Suomalaisilta kuskeita saa usein kuulla: "no katotaan, jos mä muistan sanoa." Siinä on sitten tosi luotettava olo istuskella ja miettiä, muistaakohan se kuski. Kovin usein tällaisissa kieli- tai muissa epäselvyystilanteissa muut matkustajat auttaa. Monesti minulle on joku toinen sanonut jäävänsä samalla pysäkillä ja kertovansa, kun se tulee ja kaikkea sellaista.

sini, hauskaa että löysit. :)

katakos kirjoitti...

Hei! Löysin tänne Lioliin blogista. Tuosta nuottien opettelusta tuli vaan mieleen, että tuolla kansanmusiikkipuolella mennään hyvin pitkälle ihan pelkällä korvakuulolla.

Ronja kirjoitti...

Jep, niin minäkin menen ihan pelkllä korvakuulolla... Tai ainakin niin paljon, kun korvakuuloni riittää. :D en nimittäin oikeasti ole mikään erityisen hyvä opettelemaan asioita pelkästään korvalla, mutta pakko se on, kun nuotteja ei näe. Tänäänkin kyllä naureskelin musaryhmäläisille, jotka olivat ihan kiinni nuoteissaan eivätkä uistaneet, miten se kappale menee.