sunnuntaina, kesäkuuta 26, 2011

Ihastuttava Englanti

Vietin viikon Pohjois-Englannissa, lähinnä Alnwick-nimisessä herttaisessa pikkukaupungissa. Teimme muutaman vierailun myös lähiseudulle, Alnmouth ja Newcastle tulivat siis nekin nähtyä - kuten myös Manchesterin juna-asema ja lentokenttä.

Erityisesti Alnwickissa minua ihastutti asuntomme lähellä oleva kirkko, joka soitti kellojaan vartin välein vuorokauden ympäri. Ei mennyt kauaakaan kun opin tunnistamaan, mitkä lyönnit tarkoittavat mitäkin neljännestuntia. siellä voisi helposti elellä katsomatta kelloa.

Panin merkille paljon esteettömyyteen liittyviä asioita aivan automaattisesti. Kahdella eri paikkakunnalla ulkona olevien portaiden ylä- ja alapäässä oli maassa raitaa, jonka pystyi tuntemaan kengän läpi ja tietysti myös kepillä (jos sitä olisi käyttänyt). Ensimmäisen kerran tällaisiin portaisiin tullessamme mietin, onkohan se ihan tarkoituksella ja toisessa paikassa samanlaiseen raitaan törmätessäni tiesin jo odottaa portaita. Myös tienylityskohdat oli merkitty maahan, raitojen sijaan nystyröin. Liikennevalot piippailivat vain vihreällä ja vain silloin, kun napista oli painettu - mutta ei se mitään, kun valot löytyy nystyröiden avulla ja tolppa oli aina oikealla puolella. Jokainen kyltti, joka kielsi koirat, toivotti opaskoirat kuitenkin tervetulleiksi. Alnwickissa oli jalkakäytävät välillä niin korkeita, että niiltä alas tullessa oli pari porrasta. Ainakin pääkadun varrella oli kohta, jossa meni liuska alas ja tolpassa oleva kyltti kielsi reitin tukkimisen vammaisilta. Kadulta (sekä Alnwickissa että Newcastlessa) löytyi tolppia, jotka oli pehmustettu; ei sokkona niihin törmääminen satu niin paljoa (en oikeasti todellakaan tiedä, miksi ne oli pehmustettuja).

Punnan kolikot hämmensivät hiukan, mutta ne oppi kyllä kohtalaisen nopeasti. Sujuvasti en kolikoita osannut käsitellä, mutta ainakin sain laskettua itse rahani. 50 pennin ja 20 pennin kolikot ovat minusta parhaita, ne kun ovat seitsemänkulmaisia.

Vierailimme earl Greyn puutarhassa ja teehuoneessa, jossa pääsi juomaan alkuperäistä Earl Grey -teetä. Näimme kuningatar Elizabethin. Ammuin jousipyssyllä ja hiplailin 1700-luvulla rakennetun Alnwickin linnan (Tylypahkan!) sisätiloissa samalta vuosisadalta olevia marmoripatsaita ja tulisijoja, sain kokeilla myös ranskalaista kultakelloa ja pelkäsin koko ajan rikkovani jotain. Humalluin kirjojen tuoksusta varmaan maailman suurimassa divarissa, Barter Booksissa (yli 3.000.000 kirjaa), jonka kahvilasta sai varmaan maailman parhaita hampurilaisia ja johon taisin toisella vierailukerralla jättää keppini.

Vaikea kertoa kaikesta. Kuvia liitän mukaan, kunhan saan niistä reilusta 300 kuvasta kuvailun ja pääsen valikoimaan parhaat.

Ihastuin Englantiin suuresti. Kun vielä opin kielen kunnolla, voisin mennä pidemmäksikin aikaa, vaihtoon tai jotain.

6 kommenttia:

blueberry kirjoitti...

kuulostaapa aivan mahtavalta tuo reissu kokonaisuutena :)
Oletko aikaisemmin ampunut jousipyssyllä?
Ja aika hienoa huomata, että edes jossain ottaa esteettömyys huomioon

Anonyymi kirjoitti...

Englantin on aivan ihastuttava maa! Tästä kirjoituksestasi tuli kamala kaipuu päästä sinne takaisin. :)

neitinomad kirjoitti...

Terveisiä Belfastista! Vastaavaa esteettömyyshavainnointia oon harrastanut minäkin. Täällä valot ei kyllä piippaa missään, paineli niitä kuinka paljon tahansa, mutta noi nystyrät on maassa kadunylityspaikoissa aina, se on ihanaa (siitä myös tietää, että onko kyseessä virallinen kadunylityspaikka tai paremminkin löytää ne lailliset ylityskohdat, jos ei mykkien valojen takia ole asiasta ihan varma). Pidän Iso-Britanniassa eniten siitä, että asiat ei ole niin justiinsa, meno on aika boheemia, mutta sit joissain jutuissa ollaan perin jämptejä, esimerkiksi noissa esteettömyysasioissa.

Heidi kirjoitti...

On varmasti ollut ikimuistoinen reissu!

Elina kirjoitti...

Joskus ehkä muutit kirjoitukset salatuiksi tai sitten muista väärin, mutta joka tapauksessa olen iloinen, että eksyin tänne pitkästä aikaa ja täällä on luettavaa. Pidän tästä blogista ja ihanaa, että muistin sen taas :)

Ronja kirjoitti...

Blueberry: Olen ampunut jousipyssyllä kerran joskus kutosella leirikoulussa ja kerran muutama vuosi sitten Tampereella apuvälinemessuilla. Kummallakaan kerralla se ammunnan vetäjä ei osannut noin hyvin ohjata sitä hommaa kuin Englannissa ollut vanha täti, vaikka meillä ei edes ollut kunnolla yhteistä kieltä. :D

Elina: En kyllä ole laittanut tekstejä salaisiksi koskaan, mutta mukavaa kuitenkin, että löysit tänne uudestaan. :)