perjantaina, kesäkuuta 10, 2011

Malta takana, jälleen kotona

Nyt olen lentänyt ensimmäisen kerran jonkun perheenjäsenen kanssa, käynyt etelämpänä kuin koskaan ennen, uinut Välimeressä, polttanut itseni auringossa, puhunut englantia, hiplaillut palmuja ja syönyt maltalaista ruokaa. Maltalla oli lämmintä, vaikka kuulemma Suomessa on tällä viikolla ollut lämpimämpää. Tänään ainakin on.

Viiden päivän reissullamme ei ollut mitään muuta mietitty etukäteen kuin majoitus ja matkat. Olisi ehkä kannattanut. Toisaalta meni se ihan hyvin näinkin.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme hieman lähiympäristöön, etsimme ruokapaikan, istuimme hetken meren rannassa kalliolla ja kävimme parissa kaupassa. Nukkumaan mentiin jo hieman kahdeksan jälkeen, univelkoja oli saatu jo etukäteen eikä aamulla viideltä herääminen yhtään auttanut asiaa. Maltallakin taksikuskit haisevat hielle. ”Hotellimme” (se oli siis paikka, jossa on lomaosakkeilla saatavia pieniä asuntoja, joten en tiedä, miksi sitä pitäisi kutsua) respassa oli hauska viheltelevä mies, joka asuntoamme meille näyttäessä otti minut opastukseen ja selitti: ”I know this place better than your mum.”

Toisen päivän vietimme kiertoajelulla, jolta jäimme muutamaksi tunniksi Valettaan. Ajelun aluksi matkalippumme lähtivät tuulen mukana. Kiertoajelun selostuksen sai kuunnella nauhalta kahdeksalla kielellä: mm. ruotsi ja tanska löytyivät, suomi ei, niinpä kuuntelimme englanniksi (hyvää harjoitusta). Kiertoajelussa hienoa oli se, että aikuisen lippu maksoi 15 euroa ja sillä saattoi matkata koko päivän; jäädä saattoi millä tahansa pysäkillä ja nousta taas kyytiin koska halusi. Samaan hintaan kuului toinenkin kiertoajelureitti ja joku venematka. Me poistuimme bussista Valettassa, jossa löysimme vahingossa yhteen kaupungin 16 kirkosta. Sinne johti vain pieni ovi kadulta ja sisällä hämmästykseksemme aukesi suuri ja korkea kirkko, joka oli omistettu Saunt Palu’sille (Paavalille). Kävelykadun päästä löytyi tori, jonka vaatekojun myyjä innostui saadessaan suomalaisia euroja ja halusi niitä lisää. Kirkon kellot löivät joka 15 minuutti (onneksi vain yhden kirkon). Ravintolassa oli tarjolla maltalaista perinneruokaa, kuten spagettia jäniskastikkeella. Kiertoajelun opasnauhan mukaan se on hyvin tavallinen ruoka siellä. Minä en syönyt jänistä vaan paikallista makkaraa.

Valettasta löysimme yhteensä kolme pankkiautomaattia, mutta yksikään ei antanut meille millään kortilla (visa, mastercard ja visa elektron) rahaa pihalle. Kaksi automaateista olivat sentään kohtelijaita ja kehottivat ääneen syöttämään tunnusluvun sekä kiittivät asioinnista. Äitini bongasi kangaskaupan, paljon kukkia ja jo matkalla karavan-alueen sekä pari telttailijaa rannasta. Uskoimme joutuvamme ostamaan uudet matkaliput bussiin, kun tuuli vei edelliset, mutta lipunmyyjä muisti meidät ja oli ystävällinen, joten emme joutuneet maksamaan lippujen hintaa uudestaan. Lähtiessämme Valettasta kaksikerrosbussin ylemmässä kerroksessa tuuli aika paljon ja etuvasemmalla istuvan miehen päästä lennähti lierihattu, joka sattuman suuresta oikusta tipahti päähäni. Ilmeeni mahtoi olla näkemisen arvoinen; ei sitä ihan joka päivä tipahtele taivaalta lierihattuja suoraan päähän. Tiesittekö, että Maltalla on tapana pitää kahta kelloa, joista toinen näyttää oikeaa aikaa ja toinen jotain muuta aikaa? Syytä tälle en tajunnut - kuten en sitäkään, mitä aikaa se toinen kello sitten näyttää.

Tiistaina kävelimme Bucippaan (ei hajua, kirjoitetaanko se oikeasti noin), joka oli kunnon turistikeskus. Hotelleja, kauppoja ja ravintoloita löytyi. Ostimme seuraavalle päivälle liput venematkalle Siniseen laguuniin sekä piknikeväät rannalle. Käväisimme pikaisesti uimassa kylmässä meressä. Mukaan tarttui myös yhdet kengät, sadeputki (se puinen putki, jota kääntelemällä kuuluu vähän kuin veden solinaa) ja äidille kai vielä jotain muutakin. Tulin ostaneeksi myös Maltan risti –kaulakorun, jota en kauheasti Maltalla voinut pitää, koska kaulani oli niin palanut. Postikortit myös tarttuivat mukaan, mutta postimerkkejä emme saaneet, sillä silloin oli joku juhlapäivä, jonka vuoksi postitoimisto oli kiinni. Illan vietimme omalla altaalla ja hotellin ravintolan kolmen ruokalajin illallisella. Hotellin baarissa esintyi trupaduuri ja pöytäämme tuli brittiläinen seurue, joka kehui englannin kielitaitoani (keskustelu oli sen verran yksinkertaisella tasolla, että minäkin pysyin mukana) ja jonka walesilainen jäsen opetti minulle pari sanaa walesia. Äitiäni tanssittanut mies tiedusteli, ovatko kaikki suomalaiset yhtä kauniita. He kuvittelivat Smurffien olevan Suomesta.

Sinisen laguunin retki alkoi hotellimme edestä, josta satamaan saimme ilmaisen kuljetuksen (laguuniretken liput olivat nekin 15 e/hlö). Satamassa maksoimme lipuistamme loppuosan ja menimme muun samalla kyydillä tulleen porukan perässä veneeseen. Lippuja tarkistettaessa kävi ilmi, että olimme väärässä veneessä. Maksoimme sinne uudet liput ja meille vakuutettiin, että saamme toisesta laivasta rahat takaisin. Matkalla laguunille pysähdyttiin jollain pienellä saarella, jolla olii joku patsas. Taisimme olla ainoat, jotka eivät lähteneet katsomaan patsasta sen tarkemmin. Vene ajoi yhden luolan läpi. Merellä tuuli niin kylmästi, että olin lähes koko matkan kietoutuneena kahteen pyyhkeeseen. Perillä meille kerrottiin veneessä olevan joku vika ja siksi aikamme laguunilla kestäisi tunnin pidempään. Vesi oli kirkasta, suolaista ja kylmempää kuin odotin. Kelluminen välimeressä oli hauskaa ja iho sai paljon aurinkoa.

Siinä se.

Alkoholi Maltalla oli halpaa: ravintoloissa viinilistan kalleimmat viinit olivat jotakuinkin 9 euron paikkeilla, pieni Jegermaister maksoi 1,50 ja iso 1,60. Likööripullot olivat muutaman euron nekin. Torstaiaamuna lentomme lähti Maltalta 7.20 ja äiti osti kentältä liköörejä tulijaisiksi, koska emme edellisenä iltana enää ehtineet kauppaan (kaikki kaupat menivät kiinni seitsemältä). Wienissä kiireisessä vaihdossa, jonka aikana meidät opastettiin pariin otteeseen väärään paikkaan ja jolta juuri ja juuri ehdimme Helsinkiin lähtevään koneeseen, äiti joutui jättämään kaikki nesteensä turvatarkastukseen. Vahingonilo on paras ilo. Viimeisellä lennolla sain elämäni ensimmäisen kerran turvallisuusohjeet pisteillä. Iloitsen siitä kovasti – siitäkin huolimatta, että ne ovat saksaksi enkä ymmärrä kuin sanan sieltä täältä (und ja über) ja teksti vilisee minulle tuntemattomia merkkejä.

*******

Tuttavani, joka on entinen lukion englannin opettaja, preppaa minut kesän aikana läpi siitä pirullisesta englannin kokeesta, joka on suoritettava, jotta pääsen kirjoittamaan. Tänään oli ensimmäinen tunti, huomenna jatkuu.

*******

Minut on saattanut bongata tällä viikolla Helsingin Sanomista. Aika julkkisolo.

*******

Nyt olen viikon kotona: soitan paljon, olen rauhassa ja nautin tekemättömyyden vapaudesta. Toisaalta tuntuu todella hassulta olla vaan yksikseen kotona. Viikon päästä olenkin jo Englannissa ja saan taas olla ihmisten seurassa vuorokauden ympäri.

1 kommentti:

Minna kirjoitti...

Moikka! Mainitsit edellisessä kirjoituksessa miniläppärin. Oon itsekin haaveillut tuosta, mutta miten sait siihen asennettua tään puheohjelman ja muut tarvittavat ohjelmat? Tekis mieli hankkia se, mutta en yhtään tiedä, miten siihen tosiaan saa nuo apuohjelmat ja sen internet explorer-selaimen vanhemman version, kun ne uusimmathan ei toimi puheohjelmien kanssa. Saakohan joistain atk-liikkeistä ehkä apua? Miten sulla on se toiminut? :)