Välillä vähän itsekin kummastun, miten tosissaan otan treenaamisen: tällä viikolla heräsin aamulla aikaisemmin vain siksi, että ehdin tehdä lihaskunto-ohjelmani ennen töihin lähtöä. Toisaalta eilen ei yhtään jaksanut tehdä sitä ohjelmaa tai käydä ulkona loikkimassa tai mitään, mutta ehkä se motivaatio tästä vaikka tänään nousee (itsekuri ja minä olemme vähän vaihtelevissa väleissä).
Perjantaina oli ensimmäiset kunnon treenit HKV:n valmentajan kanssa ja kivaa oli. Sain käskyn hommata uudet piikkarit, kun nykyiset on ”ihan romut”. Mutta nyt on kivaa, kun saa kunnolla neuvoja ja tottelenkin niitä, kun emme vielä ole valmentajan kanssa niin hyviä tuttuja, että kehtaisin väittää vastaan; teen kiltisti niin kuin sanotaan – ainakin yritän parhaani.
Hypppäsin kolmannen kerran harjoituksissa vasemmalla jalalla pituutta. Nyt niitä mitattiinkin ja hypyt olivat samoissa mitoissa kuin syyskuussa Seinäjoella kisoissa oikealla jalalla hypätyt. Kun vaihdoin jalkaa, vaihtui askelmääräkin seitsemästä kuuteen. Ehkä sitä voisi vähän harkita pidentävänsä, jos siitä vielä jotain hyötyä irti saisi.
Hyppään pituutta siis niin, että lasken askelet. Sen lisäksi hiekkakasassa seisoo avustaja, joka ensin pyytää minua näyttämään kädellä suuntaa, sitten huutelee ”tänne tänne tänne” ja hakkaa käsiään. Yleensä osun kasaan – poikkeuksiakin on sattunut. Kerran laskin askelet väärin ja hyppäsin liian aikaisin, toisella kerralla juoksin ihan vinoon. Juoksen muutenkin aika usein vinoon, mutten enää kovin usein niin paljoa, etten osuisi kasaan. Vähän kuitenkin epäilyttää mahdollinen vauhdin pidentäminen: kuuleeko sitä sitten kauempaa, mihin suuntaan pitää juosta? Ja on vielä enemmän aikaakin juosta vinoon.
Juostessa taas on opas, joka juoksee vieressä. Käytämme ”juoksulenkkiä”, eli meidän tapauksessa jotain finlandiakymppi-hikinauhaa, josta molemmat pidämme kiinni. näin en ihan harhaudu radalta mutta käsiä pääsee myös käyttämään. (Juoksusta sain perjantaina enemmän positiivista palautetta kuin pituudesta, hihii.)
Sain kutsun nuorten paralympialeirille, mutten taida päästä sinne. Vähän harmittaa.
Uusia tuulia, uusi blogisivu
-
Yhdistin kaksi blogiani yhteen. Jatkossa juttujani urheilusta ja kaikesta
muusta mieleen tulevasta voit lukea uudelta sivustoltani. Kiitos kaikesta
ja terv...
3 kommenttia:
Mikset pääse sinne nuorten paraolympialaisiin? Se olisi todella hieno juttu!
Saanko udella kuinka paljon hyppäät pituutta? Olen utelias luonne kun sille päälle satun :)
En pääse paralympialeirille, koska olen apuvälinemessuilla töissä. Se ei - toivottavasti - kuitenkaan estä pääsyäni ensivuoden nuorten valmennusryhmmään.
Ennätykseni syyskuussa kisoissa oikealla jalalla oli 340 cm ja perjantaina treeneissä vasemmalla 330 cm (Lontoon paralympialaisten sokeiden naisten a-raja on 380, eli vielä vähän treeniä vaatii). Eihän ne mitään huippupituuksia ole, jos vertaa näkeviin saman ikäisiin hyppääjiin, mutta sokkojen sarjoissa riittää. :)
Voi kuule nuo olisi minulla ainakin tosi kovia tuloksia! No en ole parhaasta päästä pituushypyssä, mutta kyllä mie silti niin näkevänä kuin sokkonakin olisin nousta tuloksista oikein ylpeä :)
Lähetä kommentti