lauantaina, joulukuuta 01, 2012

Vaatimaton orkesterikeikka

Viime sunnuntaina valtasi musiikkitalon Concerto Grosso - suuri soitto. Olin noin nelisensadan muun muusikonuransa eri vaiheessa olevan soittajan kanssa siellä. Pääsin aloittamaan orkesterisoittourani melko messevästi Musiikkitalon konserttisalista. Tosin minun soittimellani ura tulee kyllä olemaan aika vaatimaton... (Ei nyt lasketa sitä kitaraorkesteria.)

Sokkona orkesterissa soittamisessa on muutamia haasteita. Yksi niistä on se, ettei kapellimestaria näe. Yleensä ei siis voi tietää, milloin aloitetaan taikka missä tempossa mahdetaan soittaa. No, sitten toiselle äänelle ehtinee. Meillä oli yksi kiva kappale, joka alkoi neljällä rummun skulla – minäkin tiesin, milloin lähdetään!

Meillä oli aika paljon kulkemista lavalle ja sieltä pois, koska läheskään koko konserttia ei kaikki soittaneet. Välissä oli kappaleita pienemmille kokoonpanoille. Liikkumiset saatiin kohdaltanikin melko sujuvasti menemään, kun mennessä olin opettajani opastuksessa, tullessa vieruskaverin. En oikeastaan tiedä, miksen myös mennyt sen vieruskaverin kanssa lavalle. Edellisen päivän harjoituksissa harjoitussalissa asettelumme lavalla oli hieman erilainen ja tunnelma vielä konserttisalia aavistuksen tiiviimpi. Siinä kitaristien paikoille mennessä potkin melkein kaikkia nuottitelineitä ja meinasin kaadella niitä. Pelkäsin siis etukäteen, että aivan taatusti kaadan puolet ohittamistani nuottitelineistä konsertissa. Mutta eipä ollutkaan pelkoa, sillä istuimme takana pitkänä rivinä ja minä olin takana olevan korokkeen etureunassa, enkä sinne mennessä kohdannut ainuttakaan nuottitelinettä. En onnistunut kaatamaan telinettä edes vieruskaveriltani (joka muuten ilmeni myös suomen kielen fuksiksi, hohoo).

Ja sitten. Yksi yhteissoittamisen stressaavimmista asioista, nimittäin kumartaminen. Orkesterissa pitäisi kumartaa samaan aikaan. Lukion kuorossa se meni vielä helposti, kun seistiin poikkeuksetta niin tiiviisti, että toisista kyllä tunsi, milloin kumarrellaan. Kitaroiden kanssa ei olla niin tiiviisti. Musiikkitalo toi tähän vielä lisähaasteen sillä, että yleisöä on myös takana; pitää kumartaa kahteen eri suuntaan. Kiitos jälleen vierustoverilleni, joka kertoi, milloin piti kääntyä. Kumartelin sitten kuitenkin vähän väärään aikaan… Tai lähinnä en kumartanut, vaan tein pienimuotoisen nyökäyksen päälläni, ja senkin varmaan väärään aikaan. Eipä tainnut näyttää siellä kolmensadan muun kumartavan joukossa miltään. Ehkä täytyy vähän harjoitella.

Suurin ongelma sokkona orkesterissa soittamiselle on kuitenkin stemmojen opettelu. Kun ei näe lukea nuotteja ja teoksen äänitteestä, sieltä orkesterin joukosta, voi olla vähän vaikea kuulla omaa stemmaa. Meillä onneksi tässä projektissa oli koko syksy aikaa opetella. Minun, kun en niitä nuotteja näe, on pitänyt sitten opetella ulkoa. Välillä alkoi olla jo vähän muistikapasiteettiongelmia, sillä barokkiorkesterikappaleiden lisäksi on ollut opeteltavana omia soolokappalleita ja muutama kitaraorkesterikappale kitaraopettajani oppilaiden yhteissoittojuttuihin. Mutta kyllä minä aika hyvin opin. Viimeisen kappaleen opettelin (tai tarkistin tai jotain sinnepäin) siinä konserttipäivänä…

Se vaan harmittaa, etten tule koskaan tietämään, miltä me oikeasti kuulostimme. Sinne orkesterin takariviin ei kovin hyvin kuullut itse. Muutamia treeniäänityksiä on, mutta vain musiikkiopistomme orkesteritreeneistä, eli aika paljon pienemmällä porukalla.

Jos näkisin, voisin varmasti päästä vielä soittamaan tuollaiseen isoon orkesteriin (en kyllä taatusti enää ikinä noin isoon). Näin sokkona on varmaan tyydyttävä soolosoittoon ja pieniin kamariorkesteriryhmiin. Muutenkaan soitinvalintani eivät ihan hirveästi orkesterisoittoon aja, paitsi sitten ehkä luutulla barokkiorkesteriin. Mutta enpä taida kyetä.

*******

Opin tällä viikolla lukemaan pistetabulatuureja, eli voin saada netistä aika pljon musiikkia itselleni luettavaan muotoon. vielä kun oppisi tuota ohjelmaa käyttämään kunnolla.

*******

Tänään on käytävä kaupassa, etten ihan nälkään kuole. Saa nähd, löydänkö lumihangesta mitään vai kuolenko nälkään siinä matkalla. Taidan kokeilla lähikauppaa, enkä ostarin isompia kauppoja. jotain mahdollisuuksia selvitä reissusta. Enkä edes tiedä, miten paljon siellä on lunta, kun vietin eilisen päivän vahingossa kokonaan sisätiloissa.

Edit:
Korjasin toimimattoman linkin. Enkä löytänyt kauppaan, koska lumitöitä ei oltu tehty muualla kuin talomme pihassa. En löytänyt kohtaa, josta olisin voinut ylittää tien ja olisin löytänyt hiekkatielle. Palasin kotiin ja tilasin kebabin.

Edit 2:
Argh, ei se linkki näköjään vieläkään toimi. Linkin osoite on (jos tahdotte välttämättä sinne klikkailla): www.fibo.fi/orkesteri/taustatietoja/concerto-grosso-suuri-soitto.html

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tossa ekassa kappaleessa on linkki joka ei toimi. Varmaan jäänyt välilyönti pois ja linkki on kiinni edellisessa sanassa.

Riikka kirjoitti...

Mä olen hoitanut noita tosi tyhmältä tuntuvia kumarrustilanteita niin, että joku huikkaa, että "nyt", kun on sen aika.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kiinnostava blogi!
Minäkin olin Conserto Grossossa erään nuoremman jousisoittajan äitinä ja muistan sinut. Saatoinkin sinut kerran harjoituksissa käytävältä opettajasi käsipuoleen, kun minusta näytti, että kukaan ei ollut ehtinyt tulla hakemaan sinua harjoitussaliin :)
Aikamoista tunkemista se Musiikkitalon touhu oli, vaikkakin tietysti ihan hieno kokemus.

Tuosta kaupassakäymisestä tuli mieleeni, että itse joskus tilaan isommat ostokset netistä Alepan kauppakassi-palvelusta. Itselleni kantaminen on selän vuoksi vaikeaa ja vaikka kauppa tietysti periikin kuljetusmaksua sen 7 euroa, niin kun kerralla tilaa enemmän, voi säästää joskus aika tavalla voimia ja rahaakin, kun ei nyt jatkuvasti tilaile :)
Onnellista uuttavuotta!