tiistaina, marraskuuta 26, 2013

[!VAROITUS!] Meikkipostaus [/!]

Silloin tällöin minulta on joku kysynyt (erityisesti teinitytöt), meikkaanko. Olen aina vastannut, etten harrasta sitä. Ihan vaan siitä syystä, ettei kiinnosta (usein olen myös selittänyt, että kyllä tiedän sokeita, jotka ihan ahkerasti meikkaa ja olen kuullut jonkun myös tatuoineen silmäluomiinsa luomivärille rajat, jotta ne sormella tuntee).

Mutta.

Tässä seuraa jonkinlainen meikkipostaus.

Vähän aikaa sitten osallistuin viikonlopputapahtumaan, jonka osana ohjelmassa oli ”vastakohtailta”. Ideana oli pukeutua omaksi vastakohdakseen. Minä pukeuduin pissikseksi ja sitä varten kävin vähän meikki- ja vaateostoksilla.

En tiedä siis meikeistä oikeasti lähes mitään. On minulla toki meikkiä ollut naamassa, vanhojentansseissa ja ylioppilasjuhlissani ja teatteriesityksissä, totta kai. Joskus ala-asteella yritin kiinnostua meikkaamisesta, kun kaikki muutkin luokallani sitä harrastivat (ei auttanut piireihin pääsyyn, loppui siis siihen). Mutta arkena, vapaaehtoisesti ja itse en ole meikkejä harrastanut enkä edes omistanut. Paitsi siis nyt.

Ostoslistallani oli huulipuna, ripsiväri ja puuteri. Kynsilakkaa lainasin kaverilta ja kauheaa luomiväriä minulta löytyi laatikosta (huijasin siis äsken! Mutta se luomiväri oli oikeasti tarkoitettu teatteriin, jotenkin vaan ikinä ei ole sinne asti kulkeutunut…). Tunsin itseni äärimmäisen asiantutevaksi (not) siellä Anttilan meikkiosastolla. Anttilassa siksi, että kuvittelin pääseväni kohtuu halvalla. Shoppailukaverina oli isoveli, joka kovin taisi arvostaa tätä nakkia.

Pinkki huulipuna löytyi ihan omin avuin. Sitten puuterin ostoon kysyttiin vähän myyjältä apua.

Minä: ”Missäteillä on puutereita?”
Myyjä: ”Millasta sais olla?”
Minä: ”Öö… Jotain aika perus, niinku väritöntä. Mä en oo oikein mitään käyttänyt.” (Huomaattehan asiantutevan otteeni!)
Myyjä (kävelyttää pari metriä eteenpäin): ”No tässä on näitä [jonkun merkin] puutereita. Sulla on kuitenkin sen verran sävyä kasvoissa, että se väritön puuteri näyttäis valkoselta. Mä suosittelisin tätä kolmossävyä.”
Minä: ”Okei, joo. Niin. No, se on varmaan ihan ok, kiitos.”

Ja sitten etsittiin vielä sitä ripsaria. Nyt toinen myyjä tuli oma-aloitteisesti kysymään, kaipaammeko apua (näytettiinkö me muka jotenkin eksyneiltä siellä? – pah, en usko).

Minä: ”Joo, ripsiväriä etitään.”
Myyjä: ”Haluaisitko sä tuuheuttavaa vai pidentävää?”
Minä: ”Pidentävää.” (Nyt tiesin vastauksen!)
Myyjä: ”No, mustaa vai ruskeaa?”
Minä: ”Mustaa.”
Myyjä: ”Sitten mä suosittelisin tällaista ihan uutta [jonkun merkin] maskaraa. Tässä on kaksi eri paksuista harjaa, alaripsille pienempi ja ylöripsille isompi.”
Minä: ”Okei, joo. SE on varmaan ihan hyvä. Kiitos.” (Vähän kiirekin meillä oli.)

Niin. ”Halpa” meikkiostosreissuni tuli maksamaan 42 euroa. Tässä ei ollut mukana irtoripsiä, jotka ostin toisesta kaupasta. Todennäköisesti myyjät myivät minulle tietämättömälle aika kalliita tuotteita. Ei vaan ollut aikaa jäädä valikoimaan sen kummemmin, koska muuten olisin myöhästynyt junasta. - Ajatelkaa nyt, mikä panostus yhtä iltaa varten.

Sitä pinkkiä huulipunaa en todennäköisesti tule käyttämään enää ikinä. Ehkä lahjoitan sen pahaa-aavistamattomille pikkusiskoilleni (kuten myös sen vaaleanpunaisen topin). Ripsaria yritin jo lahjoittaa äidilleni, mutta hän oli juuri edellisenä päivänä ostanut uuden. Toisaalta mietin jo siellä meikkiostoksilla, että kaipa puuterille ja ripsarille oikeasti voisi olla jotain käyttöä myöhemminkin.

Sitten siihen meikkaamiseen.

Kynsiäni olen lakannut viimeksi joskus yli kymmenen vuotta sitten. Silloin näin vielä. Sain äidiltäni jonkun vanhan, värittömän lakan, jossa oli hopeista kimalletta. Sitä joskus sitten töhersin kynsiini lukutelevision avulla. Sen jälkeen kynsiäni ei olekaan ikinä lakattu. Paitsi nyt.

Tietysti tällä suurella kokemuksellani halusin tehdä sen itse, mites muutenkaan. Lopputuloksena oli se, etten todellakaan tajua, miten jotkut voi kynsiinsä piirrellä kukkasia, kun se ihan perus lakkaus on jo niin saakutin vaikeaa.

Vasemman käden kynsistä tuli ihan jopa melkein siistit. Oikeassa, kun piti väärällä kädellä työskennellä, olikin sitten vähän paakkuisempaa ja epätasaisempaa menoa. Eikä ne vasurinkaan lakat iltaan asti siisteinä pysyneet, kun tökkäsin käsiäni koko ajan johonkin niin, että lakat lohkeilivat ja piti vetää uutta kerrosta (esim. liikkuvassa bussissa), eikä se enää ihan niin siististi onnistunutkaan. Tulin minä kyllä siihenkin tulokseen, että ehkä sen homman voi oppia. Myös sokkona.

Tapahtumapaikalle päästyämme oli ensin ruokailun aika. Sitten annettiin noin puoli tuntia aikaa iltaohjelmaan valmistautumiseen. Puoli tuntia! Eihän se meinannut millään riittää vaatteiden vaihtoon, hiusten laittoon ja meikkaamiseen (minua käytiinkin pariin otteeseen hoputtamassa, vaikka lopulta olin paikalla ihan täsmälleen oikeaan aikaan!).

Luomivärin levittäminen onnistui sormella kai ihan hyvin. Sitten yritin tuhertaa niitä hemmetin irtoripsiä päähäni. Pakkauksessa piti kai olla mukana joku liima, mutta ehkä hukkasin sen heti. Tai sitten se liima oli niissä ripsien nauhoissa (vaimikäsesanaon) valmiina ja minä vaan pilasin kaiken, kun hiplasin niitä vähän liian pitkään. Ripsien kiinnittämistä toki vaikeutti se, ettei minulla ole ikinä sellaisia ollut enkä oikeasti edes kovin tarkkaan tiedä, miten ne pitäisi pistää ja oikeastaan sekin, että mihin kohtaan, tarkalleen. Netistä löytyisi vaikka mitä video-ohjeita siihenkin touhuun, muttei se minua auta. Joka tapauksessa lopputulos oli se, etten saanut irtoripsiä pysymään päässäni. (Tässä kohtaa lisäsin vähän luomiväriä, kun ajattelin pilanneeni senkin jo siinä tuhertaessani.)

No, onneksi oli sitä ripsaria sentään, kun irtoripset ei kerta onnistuneet. Sekään ei ollut ihan helppo nakki, näin ensikertalaiselle. Rupesin siinä maskara kädessäni (ensin mietin pitkään, miten saan sen purkin auki ja missä päässä nyt oikein on joku harja ja missä sitä väriä) pohtimaan, kuuluuko ripsiväriä levittää ripsien ala- vai yläpintaan. Pistin sitten sinne alle, koska sen koin helpommaksi (ja onhan silmät nyt kuitenkin enimmäkseen auki). Vähän ehkä tökin silmään, mutta kyllä sinne ripsiinkin väriä meni. Kukaan ei myöskään ainakaan sanonut, että olisin sotkenut puoli naamaa siinä samalla. Kiinnostavana yksityiskohtana huomasin tarkkaa ripsarinlevittämistyötä tekeväni suuauki. Onneksi ei ollut ketään näkemässä.

Jossain välissä se huulipuna ja puuterikin päätyivät naamaan, mutta niiden laitossa ei mitään kummallisempia tapahtumia ollut. Ihan varmaan riittävän sujuvasti meni.

Tästä kaikesta olisi tietysti voinut lannistua, mutta minäpä – yllätykseksi itsellenikin – oikeastaan taisin vähän kiinnostua meikkaamisesta. Ainakin osittain. Ainakin hetkeksi. Vaikka yritinkin jo lahjoittaa sitä maskaraakin eteenpäin. Olen nyt sitten pohdiskellut, minkä väristä kynsilakkaa voisin hankkia (sitä kaverilta lainaamaani vaaleanpunaista en kyllä enää käytä, kiitos vaan). Ja pitäisikö hommata vähän jotain muuta luomiväriä kuin tuota sinistä/lilaa (joo todellakin, jos meinaan luomiani värjätä). Entä sitten huulipuna. Ja joku rajauskynä. Ja meikkivoide. Phuuuuh!

Apua. En minä osaa. Enkä voi yhtäkkiä hommata kauheaa läjää meikkejä, kun tähän mennessä en ole omistanut mitään. Ehkä tarvitsisin jonkun kädestä pitäen neuvomaan. Mutta en usko, että minua oikeasti nyt tämä ihan ehkä niin paljon kiinnostaa, jotta viitsisin rahojani sijoittaa vaikka johonkin meikkikouluun. Tahi isoon läjään kosmetiikkaa. Katsotaan.

*******

Öö, nyt hämmennyin. Blogissani on viimeisen reilun viikon aikana vieraillut yli 5000 kävijää. Tässähän alkaa tuntea kirjoittavansa suosittua blogia!

8 kommenttia:

Sallamarja kirjoitti...

Voi Ronja! Voin avustaa mielelläni! Mulla on myös jonkinverran ylimääräistä kosmetiikkaa, voidaan katsoa jos löytyy jotain mitä haluat niin ei tarttis ainakaan kokeilun vuoks ostaa omia, jos et sitten tykkääkkään.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkään en mielestäni meikkaa, mutta laitan silloin tällöin ripsiini kätevää marketissa myytävää kestoväriä. Se kestää pari viikkoa.

Kynsilakkaa käytän usein. Värillisen lakan päälle kannattaa laittaa väritöntä pikakuivattajaa, niin lakka kuivuu nopeasti eikä suttaannu.

Vilma kirjoitti...

Hauska idea pukeutua omaksi vastakohdakseen. Minäkään en meikkaa, joten se kuuluisi minunkin tyyliini siinä tapauksessa. Vaatteina pitäisi olla jotain todella paljastavaa, eli kyllä, pissikseksi minäkin luultavasti laittautuisin. :D

Katti kirjoitti...

En minäkään meikkaa. Inhoan sitä tunnetta, ihan kuin kasvoilla olisi joku likakerros. Sitten on koko ajan sellainen olo, että täytyy päästä pesemään kasvot puhtaaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ripsaria laitetaan juuri siten niin kuin arvelitkin, sinne ripsien "alle" :) Itselläni on tapana hosua ripsivärin laitossa, joten mulla on tapana pyyhkäistä luomet lopuksi kostutetulla vanupuikolla, niin ei ainakaan jää luomille mustia laikkuja, näin vinkkinä.
Tästä tulikin mieleen sellainen kun eräs kosmetiikkabloggari kokeili tehdä meikin pilkkopimeässä. Aika hurjalta tuntuu minustakin ajatus, että pitäisi meikata näkemättä mitä oikeastaan tekee. Ehkä pitäisi kokeilla ja katsoa osaako homman niin hyvin että menee "silmät kiinnikin" :)

Anonyymi kirjoitti...

Jos tarvitset joskus aihetta ja käsikirjoitusta pieneen novelliin, näytelmään tai vastaavaan, on se tässä valmiina. Hauska, itseironinen ja taidokas juttu!

Anonyymi kirjoitti...

Johtuisiko kävijä piiki Tietokone lehdessä julkaistusta haastattelustasi

Ronja kirjoitti...

Ah, voi olla! Minä olenkin tässä miettinyt, että mistä tätä väkeä oikein lappaa... :D