Tätä se on- liikkumistaidontunti osa 1

Ensimmäinen liikkumistaidontunti pariin vuoteen on nyt ohi. Oli aivan uusi ohjaaja ja mietin, mitä tästä oikein tulee. Onneksi oli myös varsin ammattitaitoinen heppu.

Ammattitaitoisten liikkumistaidonohjaajien kanssa minulla on aina pieniä näkemyseroja. Esimerkiksi se, kuinka vaihdetaan tien toiselle puolelle (tähän me emme vielä tämän ohjaajan kanssa juurikaan törmänneet) ja miten tie ylitetään. Kun tietä lähdetään ylittämään (oli se sitten jalkakäytävä tai autotie) ensiksi pitää tehdä kepillä ns. turvakaari. Tämä merkitsee siis sitä, että keppi heilahtaa näkövammaisen edessä kerran edestakaisin, ennen kuin lähdetään mihinkään liikkeelle. Minulla on yleensä tapana ihan vain kävellä yli sen enempää ylimääräisiä heiluttelematta. Tämä ”ylimääräinen” kaari ilmaisee muille kulkijoille sen, että ”hei, mä olisin nyt tulossa.” Sinänsä ymmärrän täysin tuon heilautuksen tarpeellisuuden, mutta sehän, piru vie, hidastaa liikkumista.

Toinen asia, josta tämän nykyisen liikkumistaidonohjaajan kanssa oli erimielisyyttä, oli se, missä ja miten keppiä pidetään bussia odottaessa. Minä pidän yleensä sellaisissa seisoskelutilanteissa keppiä ihan vain pystyssä kehon edessä, koska siinä kohtaa sitä voi pyöritellä molemmilla käsillä paremman tekemisen puutteessa. Kuulemma minun kuuluisi pitää keppiä kyynärvarren mitan päässä itsestäni, niin se erottuu paremmin vaatteista. aika sokea täytyy olla, jos ei erota valkoista keppiä tummista housuista. Eihän se ole yhtään luonnollinen asentokaan, että pitäisi keppiä pystyssä jossain kyynärvarren päässä itsestään. Minä en ainakaan pidä sellaista luonnollisena. Ihan kuin hiihtäisi…

Aluksi mietin, että tämä on sen verran lupsakka ohjaaja, että uskallan kertoa rullaluistelevani kepin kanssa. Ei siinä muuten mitään vikaa olekaan, mutta kun pidän silloin kepistä väärin kiinni. Ei rannesuojilla pysty pitämään oikealla tavalla. Rullaluistelua varten minulla onkin ihan oma keppinsä, sellainen koukkupäinen. Se muistuttaa kävelykeppiä, mutta on pidempi. Rullaluistellessa minä tosin pidän siitä enemmän kävelykeppimäisesti kiinni, sillä rannesuojien kanssa pystyy kyllä pitämään siitä koukusta vallan mainiosti. Tämä ei siis ole edes koukkupäisellä kepillä oikea tapa. Se koukku on siinä lähinnä sen takia, että kepin voi laittaa siitä roikkumaan johonkin. Tälläkin hetkellä se keppini roikkuu ovenkahvasta. En siis vielä kertonut tekeväni näin. Mutta ehkä se jossain vaiheessa tulee ilmi.

Asiat, joita tänään harjoittelimme, oli reitti bussipysäkille ja kauppaan. minusta on ollut niin noloa sanoa 15-vuotiaana kavereilleni, etten osaa mennä edes lähikauppaan. Tässä asiassa olen ”taantunut” siitä, kun näin. Nähdessäni minä kyllä kävin läheisissä kioskeissa itsekseni, välillä vanhemmilta salaa (mutta taisin jäädä joka kerta kiinni…). Silloin meillä ei ollut lähistöllä mitään kauppaa ja kioskitkin oli jossain parin kilometrin päässä. Kun näkö meni, en enää lähtenyt kioskiretkille, sillä molemmat kioskeista oli sen verran hankalissa paikoissa, etten yksin sokkona olisi löytänyt ovelle. En ole siis neljään ja puoleen vuoteen käynyt yksin kaupassa.

Nykyään jo pelkkä ajatuskin, yksin kauppaan meno, tuntuu osittain pelottavalta. Minä en pärjää kaupassa täysin omin avuin, joten on pyydettävä kaupan henkilökuntaa apuun. Mutta uskallanko minä ihan oikeasti kävellä vain reteesti kassalle ja pyytää jotain auttamaan? Vielä en sitä tiedä, mutta pakko minun on kai uskaltaa. Ainakin siinä vaiheessa, kun ruoka kaapeista lopppuu. Nyt sentään löydän sinne kauppaan. Jos vielä huomenna muistan reitin.

Kun nyt kerta olen menossa syksyllä Helsinkiin lukioon, haluan osata mennä sinne julkisilla. Välillä tosin julkisilla kouluun meneminen tuntuu pelottavalta ajatukselta, mutta siitä huolimatta. Taksilla olen koulumatkani kulkenut jo kymmenen vuotta, se saa tässä vaiheessa piisata (menin siis eskariinkin taksilla). onneksi sentään bussipysäkit on helpoissa paikoissa ja suhteellisen lähellä.

Valitettavasti Kallion lukio on nyt remontissa niin, ettemme pääse tällä viikolla vielä tutustumaan koulun sisätiloihin. Vesisadekeikkoja siis tiedossa. Nytkin olen aivan märkä. Heinäkuun saan hengähtää tästä reittien opettelemisesta, silloin liikkumistaidonohjaajani lomailee itse. Elokuun alusta, ennen koulunalkuja, on sitten jo uusi tehopätkä.