Kesäleirit rules

Minulla on tapana viettää kaikki kesät leireilemässä NKL:n (näkövammaisten keskusliitto) nuorisotoimen leireillä. Tänä kesänä on kaksi leiriä, jotka ovat hyvin lähellä toisiaan. Ensimmäinen leiri oli viime viikolla Pieksämäellä ja pääsimme paikallisuutisiin sekä Etelä-Savon maakuntaradioon. Molemmat jutut tulivat ulos keskiviikkona ja pitäisi löytyä netistä.

Kesäleireillä parasta on, kun pääsee tekemään kaikkea kivaa mukavassa seurassa. Jo pelkkä vertaistuellinen porukka on hieno juttu, sillä nuorisotoimen leireillä uskaltaa aina olla oikeasti näkkäri. Siellä ei mieti, mitä nuo toiset ajattelevat, kun nyt kävelen puuta päin tai hortoilen muuten vain ympäriinsä. Vaikka sitä ei aina näkevienkään seurassa ajattelisi, on se kuitenkin aivan eri juttu. On vapauttavaa saada olla joskus ihan rauhassa sokea. Tuolla kun sokkonakin voi osallistua kaikkeen, eikä tarvitse miettiä, onnistuuko tämä nyt, kun en näe. Se pistetään onnistumaan.

Pieksämäen leirin teemana oli valintojen maailma. Leirille saimme etukäteen valita päivän ohjelman, workshopin. Vaihtoehtoja oli muun muassa bändi, liikunta, kädentaidot (puutyöt, kipsin muotoilu, rautalanka), draama, vesipaja (melomista, hengenpelastusta, lautan rakentamista), erätaidot, päivävaellus ja kuunnelma. Itse olin yleisurheilemassa, draamassa improvisoimassa, muotoilemassa kipsiä ja vääntämässä rautalankaa. Näiden valintojemme lisäksi meillä oli toki myös kaikille yhteistä ohjelmaa.

Torstain vietimme lähes kokonaan Varkaudessa, kun ensiksi aamupäivällä oli ollut perinteiset leiriolympialaiset. Kumikalkkunakin (kalkkunan muotoinen kuminen vinkulelu) oli jälleen mukana. Kumikalkkunaa piti ampua ihmisritsalla tällä kertaa lentopalloverkon yli, kun aikaisemmin se piti saada lentämään vain mahdollisimman pitkälle. Muita lajeja olympialaisissa oli mm. naulan lyöminen, kananmunan kanto lusikalla, vesiviesti, lelujen etsiminen säkistä, viheltävän keihään heitto ja tarinan keksiminen käyttäen annettuja sanoja. Suurin osa lajeista oli ryhmähenkeä vaativia.

Varkaudessa kävimme katsastamassa mekaanisen musiikin museon. Oli aivan upeaa, että museossa sai koskea asioihin. Kosketeltavat museot ovat oikeasti mielettömän harvassa. Museossa oppaamme olivat aivan loistavia. Sen lisäksi, että he kertoivat soittimista asiantuntevasti, ei huumorintajuakaan heiltä puuttunut. ”Tässä laulaa Annikki Tähti… Jorma Hynninen.”

Kipsin muotoilu oli sellainen asia, jota kovin moni ei ollut ikinä tehnyt. Jotkut olivat kipsanneet kipsinauhalla kätensä tai kasvonsa, toiset taas valuttaneet kipsiä johonkin muottiin. Se ei myöskään ollut ihan niin helppo homma, mitä kuvittelin. Ainakin hyvin suuritöistä muotoilu on, kun sen haluaa tehdä huolella. Tein yhtä työtäni lounaasta päivälliseen (neljä tuntia) ja jatkoin sitä vielä päivällisen jälkeenkin. tässäkään vaiheessa työni ei ollut vielä täysin valmis, mutta enää ei ollut aikaa. Onneksi voin tehdä sen vaikka kotona loppuun, jos niikseen tulee. Nyt siitä jo erottaa, mitä se esittää.

Rautalankaa vääntelemässä meitä oli vain neljä. Minun tekemiseni siellä olivat kaksi naulakkoa, toisessa kaksi koukkua, otsaripa kaverilleni larpin proppeihin ja sormus. Tähänkin pajaan jäin vielä sen jälkeen väkertämään työtäni, kun kaikki muut olivat lähteneet. Ei mistään huomaa, että pidän kädentaidoista.

Lauantai-iltana meillä oli Openstage, jolloin lava oli vapaa kaikille halukkaille. Saimmekin nauttia useista musiikkiesityksistä, kuten bändipajoissa tehdyistä kappaleista. Näiden lisäksi ohjaajat esittivät meille kuunnelman, jonka naispääosaa esitti mies ja miespääosaa nainen. Kaikkia hahmoja esitti eri sukupuolta oleva henkilö. Itse kävin kahdesti stagella, ensiksi esittämässä muutaman kaverini ja isoveljeni kanssa lyhyenimprovisaation, jossa vilisi vaaleanpunaisia joutsenia ja sinisiä kirahveja. Toisella kertaa olin esittämässä taikatemppujaetarkemmin sanoen yhden taikatempun.

Openstagen jälkeen meillä oli disko. Diskossa parasta minusta oli se, ettei musiikkia soitettu liian lujalla. Sokkona sellaiset paikat ovat mielettömän inhottavia. meidän diskossamme onneksi musiikki oli vielä aivan inhimillisellä voimakkuudella, kuuli jopa toisten puheen huutamatta itsensä käheäksi. Jos musiikki on liian kovalla niin, ettei kuule mitään muuta kuin sen, on käsitys ympäröivästä maailmasta hyvin suppea. Silloin tajuaa vain itsensä ja sen, mihin koskee. Siksi minä haluankin aina kovaäänisissä paikoissa olla jonkun kanssa ihan kosketuksen välityksellä.

Nuorisotoimella on tavoitteena tarjota nuorille asioita, jotka ovat muuten ehkä saavuttamattomissa. Uskon kipsitöiden, erätaitojen ja vesijuttujen olleen osalle sellaisia. Itselleni aivan uusi juttu kipsaamisen lisäksi oli se, että nenästäni tui verta. Tällä vauhdikkuudellani ja riehumisellani en ole onnistunut siinä koskaan aikaisemmin. Nenä ei tosin ollut ainoa paikka, jonka hajotin viikon aikana. Esimerkiksi polvestani löytyy mukavan näköinen vekki ja peukalossani on rupi. En ole ikinä ennen ollut niin tapaturma-altis. Enkä edes juossut ovia päin.

Kipsitöiden tekeminen oli niin mukava juttu, että taidan käydä vielä joskus ostamassa kipsijauhetta. Rautalangoista asioiden väsääminen on sekin kivaa, että mahdollisesti rautakauppakin minua kutsuu. Toisaalta jostain askarteluliikkeestä saattaisi löytyä paremmin tarvitsemiani rautalankoja.

Ylihuomenna alkaa Tampereella seuraava leiri, sen jälkeen tulee varmasti juttua kuvailutulkatusta kesäteatterista, saavutettavista taikatempuista ja vakoilu- tai mediamuseosta.