Kätöset toimimaan

Viime viikonloppuna oli NKL:n nuorisotoimen järjestämä Ihan kädestä -viikonloppu, jonka aikana sai tehdä kaikkea jännää käsillään. Viikonlopun ideana oli kokeilla käsin tehtäviä asioita, joita ei välttämättä ole kotona saanut tehdä, kun aina tulee joku tekemään sen puolesta.

Lauantaina pöydän ääressä istui hyvin monta innokasta käsiparia, jotka halusivat oppia ompelemaan napin. Langan neulansilmään laittaminenoli ensimmäinen suuri haaste. Seuraava haaste monelle oli tajuta, millä tavalla sitä neulaa pitää pistellä kankaasta läpi, että napin saa ommeltua sille yhdelle puolelle. Ja tietysti napin reikien löytäminen aiheutti myös päänvaivaa monille. Ompelulankakin oli kuulemma liian ohutta ja sen kanssa oli vaikea toimia. Takuulla, jos se oli ensimmäinen kerta!

Toisen pöydän ympärille oli kokoontunut joukko sähköasentajia. Pyöriteltiin lamppuja kädestä toiseen ja mietittiin, mikä ero milläkin lampulla on. Energiansäästölamppu sai ulkomuodostaan tuomion "outo". Erikokoisille kannoille yritettiin keksiä hienoja nimityksiä, muttei ihan heti tullut mieleen joku E 16, vai mikä se oli. Ohjaaja/avustajapariskunnan vessasta oli tullut lamppu mukaan, johon me sitten niitä lamppuja vaihtelimme. Pöydältä löytyi myös sokeripala, johon piti toiseen päähän johdot asennella. Taidan olla synnynnäinen sähköasentaja, kun ei ehtinyt ohjaaja oikein mitään edes sanoa, kun minulla oli johdot jo sokeripalassa kiinni. Okei, kyllä se käski ruuvata...

Kolmas ohjaaja oli linnoittautunut pieneen keittiötilaan ja sen pöydän äärelle työkalujen kanssa. Ruuvailimme puulevyyn ruuvveja sekä käsin että ihan koneellisesti, naulasimme taulukoukkuja, joista varsin usein lähti koukku liitämään, kun vähän väärään kohtaan välillä vasaralla löi. Tutkimme erilaisia poranteriä ja erilaisia poria. Myöhemmin samaan puulevyyn pääsimme poraamaan pari reikääkin.

Myöhemmin päivällä eteemme ladottiin Ikean laatikoston osia ja tehtävänä oli kasata se. Olen melkein varma, että sen olisi saanut kasattua myös ilman ohjeita, sen verran yksinkertainen kapistus se oli. Tietysti ohjeet auttoivat ja kalusteruuvit, puutapit ja kaikki muutkin osaset löysivät omat paikkansa. Ohjaaja-raasu joutui purkamaan laatikoston, jotta toinenkin ryhmä pääsi kasaamaan sitä.

Millaista jälkeä tulee kauluspaidan silittämisestä, jos ei ole koskaan aikaisemmin silittänyt mitään -- ainakaan yksin? Minä olin käsityötunnilla jotain silitellyt (en tosin täysin yksin, kun kieltäydyin kunniasta, kuuma silitysrauta tuntui silloin pelottavalta jutulta), mutta kaverini ei ollut. Saimme käänneltyä kauluspaitaa riittävästi kun mietimme, mikä puoli siitä kauluksesta on nyt se nurja puoli, joka pitää ensin silittää... Lopputulos oli ainakin paljon sileämpi paita kuin se, josta lähdimme liikkeelle. Ei varmaan mikään maailman silein, etenkään hihoista. Enkä minä enää muista sitä hienoa nimeä "hihansuulle", siis sille osalle, jossa kauluspaidassa on ne hihan napit. Suomeksi se oli kalvosin, mutta se toinen sana... Ei muista.

Ehdimme lauantain aikana vielä tutustua hajulukkoon ja kehittää siitä upean soittimen. Hajulukkoon tutustumisemme tarkoitti käytännössä sitä, että purimme sen osiin ja kasasimme uudestaan. Keksimme yhdessä hajulukon toimintaperiaatteen ja selitimme sen ohjaajalle, joka ei tajunnut selitystämme. Hän kuitenkin selitti heti perään ihan saman asian, vähän toisin sanoin vain. Koska tutkimuksemme kohteena ollut hajulukko oli täysin irrallinen juttu (ei siis ollut kiinni lavuaarissa), siitä sai helposti soittimen: minä puhalsin putkeen ja kaveri laittoi sitä hajulukon pyöritettävää osaa, joka siitä puhdistaakin pitää, välillä kiinni ja auki. Puhalluksesta tullut ääni vaihteli siis korkeampana ja matalampana. Luovaa?

Osa porukasta harjoitteli lauantaina kravattisolmua, mutta minulla ja kaverillani sen harjoittelu sunnuntaille.

Saunaan kuitenkin pääsimme lauantai-iltana ja sen jälkeen oli vapaata toimintaa. Meidän huoneessa jatkui käsillä tekeminen, kun neuloimme mukaan ottamiamme neuletöitä. Minun piti muka muistaa, miten kantapää tehdään...

Sunnuntai alkoi rattoisasti sämpylän leipomisella. Ensin tietysti tehtiin se taikina. Vettä, hiivaa, suolaa, siirappia, öljyä, grahamjauhoja ja vehnäjauhoja. Määriä en enää muista, paitsi että vettä tuli 2 1/4 desilitraa. Taikina jätettiin kohoilemaan keskenään.

Kravattisolmua oli pakko päästä harjoittelemaan. Yltä, alta, yltä, leuan alta ja edellisen ylimenneen alta... Niin tulee yksinkertainen solmu. Esittelin myös oman tapani tehdä yksinkertaisen solmun -- ei lähellekään oikeaoppinen, mutta täysin samannäköinen solmu siitä syntyy. Tuplasolmu olikin sitten haastavampi. Ei sen tekeminen vaikeaa ole, mutta jos siitä haluaa saada siistin... Yksikään viime viikonloppuna tekemistäni tuplasolmuista ei ollut siisti. Äsken kuitenkin oli pakko kokeilla omalla kravatillani (kyllä, omistan sellaisen) ja se oli jo paljon siistimpi. Yltä, alta, oikea poski, yltä, vasen poski, koko paketin alta ja yltä, leuanalta ja viimeisen ylimenneen alta. Sillä tavalla se syntyy. Helppo nakki.

Sunnuntaina räpläsimme myös automaattisulaketta. Onnistuin jotenkin jumittamaan koko sulakkeen: iso nappi jäi alas, eikä enää noussut, vaikka pikkunappia paineli kkuinka. Hmm...

"Tiedättekö te, millaisia lamppuja käytätte huoneessanne?"
"Mä ainakin käytän kattolamppua."

Meitä vielä valaistiin eri sähkölaitteiden energiankulutusmäärillä. En muista enää yhtään muuta kuin sen, että aina valmis kiuas on edullisempi kuin sellainen "ladattava" kiuas (en nyt keksi, miten sitä kuvaisi), jos käy vähintään kahdesti viikossa saunassa. Jännä juttu.

Sitten niitä sämpylöitä leipomaan. Leivontakaverini ei meinannut uskoa, että niistä sämpylöistä voi tehdä pallon ja silti niistä tulee "sämpylän muotoisia". Hän sanoi aina muotoilleensa siitä pöydällä valmiiksi sellaisen sämpylän mallisen. Niin, toimiihan se silläkin tavalla. Olisi kylä aika jännä, jos taikinasta tehdyt pallot paistuisivat palloina, eivätkä lässähtäisi sämpylän mallisiksi. Hyviä sämpylöitä tuli, vaikka itse sanonkin. Siirappi ei maistunut siellä juuri yhtään.

Antoisa viikonloppu, jälleen kerran. Hauskaa oli ja minullekin tuli uusia asioita vastaan, vaikken sinne mennessä ollut siitä ihan niin varma. Tai joo, en tiennyt kunnolla, miten hajulukko toimii ja tiesin, että sitä siellä katsellaan.

Kesäleirit rules

Minulla on tapana viettää kaikki kesät leireilemässä NKL:n (näkövammaisten keskusliitto) nuorisotoimen leireillä. Tänä kesänä on kaksi leiriä, jotka ovat hyvin lähellä toisiaan. Ensimmäinen leiri oli viime viikolla Pieksämäellä ja pääsimme paikallisuutisiin sekä Etelä-Savon maakuntaradioon. Molemmat jutut tulivat ulos keskiviikkona ja pitäisi löytyä netistä.

Kesäleireillä parasta on, kun pääsee tekemään kaikkea kivaa mukavassa seurassa. Jo pelkkä vertaistuellinen porukka on hieno juttu, sillä nuorisotoimen leireillä uskaltaa aina olla oikeasti näkkäri. Siellä ei mieti, mitä nuo toiset ajattelevat, kun nyt kävelen puuta päin tai hortoilen muuten vain ympäriinsä. Vaikka sitä ei aina näkevienkään seurassa ajattelisi, on se kuitenkin aivan eri juttu. On vapauttavaa saada olla joskus ihan rauhassa sokea. Tuolla kun sokkonakin voi osallistua kaikkeen, eikä tarvitse miettiä, onnistuuko tämä nyt, kun en näe. Se pistetään onnistumaan.

Pieksämäen leirin teemana oli valintojen maailma. Leirille saimme etukäteen valita päivän ohjelman, workshopin. Vaihtoehtoja oli muun muassa bändi, liikunta, kädentaidot (puutyöt, kipsin muotoilu, rautalanka), draama, vesipaja (melomista, hengenpelastusta, lautan rakentamista), erätaidot, päivävaellus ja kuunnelma. Itse olin yleisurheilemassa, draamassa improvisoimassa, muotoilemassa kipsiä ja vääntämässä rautalankaa. Näiden valintojemme lisäksi meillä oli toki myös kaikille yhteistä ohjelmaa.

Torstain vietimme lähes kokonaan Varkaudessa, kun ensiksi aamupäivällä oli ollut perinteiset leiriolympialaiset. Kumikalkkunakin (kalkkunan muotoinen kuminen vinkulelu) oli jälleen mukana. Kumikalkkunaa piti ampua ihmisritsalla tällä kertaa lentopalloverkon yli, kun aikaisemmin se piti saada lentämään vain mahdollisimman pitkälle. Muita lajeja olympialaisissa oli mm. naulan lyöminen, kananmunan kanto lusikalla, vesiviesti, lelujen etsiminen säkistä, viheltävän keihään heitto ja tarinan keksiminen käyttäen annettuja sanoja. Suurin osa lajeista oli ryhmähenkeä vaativia.

Varkaudessa kävimme katsastamassa mekaanisen musiikin museon. Oli aivan upeaa, että museossa sai koskea asioihin. Kosketeltavat museot ovat oikeasti mielettömän harvassa. Museossa oppaamme olivat aivan loistavia. Sen lisäksi, että he kertoivat soittimista asiantuntevasti, ei huumorintajuakaan heiltä puuttunut. ”Tässä laulaa Annikki Tähti… Jorma Hynninen.”

Kipsin muotoilu oli sellainen asia, jota kovin moni ei ollut ikinä tehnyt. Jotkut olivat kipsanneet kipsinauhalla kätensä tai kasvonsa, toiset taas valuttaneet kipsiä johonkin muottiin. Se ei myöskään ollut ihan niin helppo homma, mitä kuvittelin. Ainakin hyvin suuritöistä muotoilu on, kun sen haluaa tehdä huolella. Tein yhtä työtäni lounaasta päivälliseen (neljä tuntia) ja jatkoin sitä vielä päivällisen jälkeenkin. tässäkään vaiheessa työni ei ollut vielä täysin valmis, mutta enää ei ollut aikaa. Onneksi voin tehdä sen vaikka kotona loppuun, jos niikseen tulee. Nyt siitä jo erottaa, mitä se esittää.

Rautalankaa vääntelemässä meitä oli vain neljä. Minun tekemiseni siellä olivat kaksi naulakkoa, toisessa kaksi koukkua, otsaripa kaverilleni larpin proppeihin ja sormus. Tähänkin pajaan jäin vielä sen jälkeen väkertämään työtäni, kun kaikki muut olivat lähteneet. Ei mistään huomaa, että pidän kädentaidoista.

Lauantai-iltana meillä oli Openstage, jolloin lava oli vapaa kaikille halukkaille. Saimmekin nauttia useista musiikkiesityksistä, kuten bändipajoissa tehdyistä kappaleista. Näiden lisäksi ohjaajat esittivät meille kuunnelman, jonka naispääosaa esitti mies ja miespääosaa nainen. Kaikkia hahmoja esitti eri sukupuolta oleva henkilö. Itse kävin kahdesti stagella, ensiksi esittämässä muutaman kaverini ja isoveljeni kanssa lyhyenimprovisaation, jossa vilisi vaaleanpunaisia joutsenia ja sinisiä kirahveja. Toisella kertaa olin esittämässä taikatemppujaetarkemmin sanoen yhden taikatempun.

Openstagen jälkeen meillä oli disko. Diskossa parasta minusta oli se, ettei musiikkia soitettu liian lujalla. Sokkona sellaiset paikat ovat mielettömän inhottavia. meidän diskossamme onneksi musiikki oli vielä aivan inhimillisellä voimakkuudella, kuuli jopa toisten puheen huutamatta itsensä käheäksi. Jos musiikki on liian kovalla niin, ettei kuule mitään muuta kuin sen, on käsitys ympäröivästä maailmasta hyvin suppea. Silloin tajuaa vain itsensä ja sen, mihin koskee. Siksi minä haluankin aina kovaäänisissä paikoissa olla jonkun kanssa ihan kosketuksen välityksellä.

Nuorisotoimella on tavoitteena tarjota nuorille asioita, jotka ovat muuten ehkä saavuttamattomissa. Uskon kipsitöiden, erätaitojen ja vesijuttujen olleen osalle sellaisia. Itselleni aivan uusi juttu kipsaamisen lisäksi oli se, että nenästäni tui verta. Tällä vauhdikkuudellani ja riehumisellani en ole onnistunut siinä koskaan aikaisemmin. Nenä ei tosin ollut ainoa paikka, jonka hajotin viikon aikana. Esimerkiksi polvestani löytyy mukavan näköinen vekki ja peukalossani on rupi. En ole ikinä ennen ollut niin tapaturma-altis. Enkä edes juossut ovia päin.

Kipsitöiden tekeminen oli niin mukava juttu, että taidan käydä vielä joskus ostamassa kipsijauhetta. Rautalangoista asioiden väsääminen on sekin kivaa, että mahdollisesti rautakauppakin minua kutsuu. Toisaalta jostain askarteluliikkeestä saattaisi löytyä paremmin tarvitsemiani rautalankoja.

Ylihuomenna alkaa Tampereella seuraava leiri, sen jälkeen tulee varmasti juttua kuvailutulkatusta kesäteatterista, saavutettavista taikatempuista ja vakoilu- tai mediamuseosta.