torstaina, heinäkuuta 31, 2008

Pieniä kommelluksia synttärivalmisteluissa

Vietämme erään vaikeasti heikkonäköisen kaverini kanssa syntymäpäiviä. Tänään on ollut ohjelmassa synttäriherkkujen leipominen, kun huomenna on itse pippalot, jotka tosin ovat hyvin pienimuotoiset.

Joku ihmeellinen onnenhaltia on selvästi ollut kanssamme koko päivän, sillä herkkujen leipomisessa ei tapahtunut mitään kovin suuria kommelluksia. Ainoastaan sellaista pientä, että kunnon mittalusikkaa ei meinannut löytyä, piti vähän soveltaa, miten saamme pähkinöitä murskattua ja leivinjauhe oli täysin kateissa. "Tää kyllä tuntuu leivinjauheelta, muttei maistu... En mä toisaalta ole ikinä aikasemmin maistanut leivinjauhetta."

Tietenkin, kun uunin kanssa leikkii, asiaan kuuluu pienet palohaavat. Minä olen meistä se, joka koskee uuniin ja joka leikkelee terävällä veitsellä. Olen myös se, joka tunkee kätensä ällöttävän tuntuiseen taikinaan, mutta ystäväni sanoo puolestani: "Ällöä!" En minä onnistunut polttamaan kuin kaksi sormea ja olkavarteni, kun jätin pellin vähän liian reunalle pöydän päälle. Pikku juttuja vain, siis. Veitsikin putosi varpailleni, mutta onneksi siinä on painotettu kahva, joten en saanut jalkapöydälle mojovaa haavaa.

Kaikesta hyvästä onnesta huolimatta minä hajotin meidän uunin. Ei mitään sellaista, että se olisi lopettanut toimintansa, ei suinkaan... Laitoin vain uunin luukun tavallisesti kiinni ja siitä kuului kauhea kolahdus. Ihmettelin kolahdusta, sillä en mielestäni tosiaan paiskannut sitä luukkua. Hetken päästä kyykin uunin edessä ja odottelin, että saan napsia leivonnaisiamme sieltä pois. Uunin edessä oli kuitenkin jotain omituista... Luukun lasi! Se oli irronnut!

Nauroimme kippurassa sitä, kuinka minä onnistun irrottamaan vahingossa uunin luukun lasin. Tämä opetti minulle kuitenkin sen, että uunissa on tuplalasitus. Ja lasi saatiin turvallisesti takaisin paikoilleen. Minä vain edelleen ihmettelen sitä, kuinka se voi pysyä siinä, kun ei mielestäni luukussa ole mitään näkyviä kiinnittimiä sille ulommaiselle lasille.

Toinen sähläyksemme liittyy saunaan. Neuvoin kaverilleni, kuinka meidän kiuas laitetaan päälle. Söimme iltapalan ja menimme saunaan, joka oli aivan kylmä. Päätimme viettää sitten puoli tuntia suihkussa, jotta sauna ehtii lämmetä. Olin muistanut väärin, kummasta nappulasta pitää kääntää. Itse olisin tuntenut sen niistä nappuloista.

Huomenna olisi tarkoitus vääntää aamusta täytekakku ennen vieraidemme tuloa. Saa nähdä, miltä kahden sokon koristelema kakku oikein päältäpäin näyttää. Jos osaan käyttää kännykkääni, voin yrittää liittää kakusta kuvan tänne.

Ei kommentteja: