lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Taikatemppuja ja asiakaspalvelua

Torstaina naputtelin naskalilla yhteen korttipakkaani pistemerkinnät. On minulla (jossain) olemassa ihan ostettu pistepakka, mutta itse merkityssä pakassa on se hyvä puoli, että merkinnät voi tehdä ihan sillä tavalla, miten itse haluaa. Nyt tämä vasta merkitsemäni pakka eroaa Aviriksessa myynnissä olevasta pistepakasta merkintöjensä suhteen siten, että Aviriksen pakassa on merkinnät vasemmassa ylänurkassa ja oikeassa alanurkassa, minulla ne on toisinpäin. Merkintä on luettavissa oikeinpäin vasemmasta alanurkasta ja ylösalaisin se on silloin oikeassa ylänurkassa. Vähän on vielä totuttelemista tähän uuteen merkintätapaani, etenkin, kun maamerkintä on yläpuolella ja numero alapuolella (tämäkin on ihan oma säätöni). Etsin aina välillä niitä merkintöjä kortin väärästä nurkasta, mutta tämä tapa helpottaa kuitenkin korttien lukemista. Nopeuttaa siinä kohti, että sormet ovat kortteja kädessä pidettäessä jo oikeassa kohtaa. Minun pitää tosin vielä vähän opetella peukalolla pisteiden lukemista, sillä se on sellainen sormi, jota ei tavallisesti pistekirjoitusta luettaessa käytetä, mutta näiden pelikorttieni kohdalla on helpompaa, kun osaa peukalollakin lukea. Eikä se edes vaikeaa ole.

Tämän pakan merkinnät ovat lähennä itseäni varten ja taikatemppujen tekemiseen suunnattu. Jos aion jonkun toisen sokon kanssa pelata korttia, muita kohtaan mukavampi on, jos käytetään silloin ihan "normaalia" pistepakkaa, sillä muute ivät välttämättä osaa yhtäkkiä lukea minun merkintöjäni. Itseäni se kyllä helpottaa suuresti, kun saa kortteja selatessakin suoraan luettua niiden arvon.

Tutustuin taas pitkästä aikaa Tuusulan kirjastopalveluihin. Oli pako vilkaista, minkä verran taikurikirjallisuutta sieltä löytyykään. Löytyihän sitä, kun osasi etsiä. Heti, kun saan Memo-kirjan skannattua, taitaa seuraava skannauskohde odottaa kirjastossa. Kunpa skannaaminen olisi edes vähän nopeampaa... Tai no, ehkä se toimisi nopeammin, jos keskittyisi vain siihen hommaan, eikä pyörisi vähän väliä ympyrää jossain aivan muualla, kuten minä teen.

Olen edelleen aivan fiiliksissä, kun sain tilattua eilen itselleni Jokerin (Suomen ainoan taikurilehden). Koska en aidosta lehtiversiosta mitään hyödy, sain sovittua, että saan kyseisen julkaisun itselleni sähköisesti. Siistiä!

On muuten rankkaa olla Suomen ainoa sokko taikuriharrastaja. Tai ainakin tietääkseni olen sellainen. Kaikki alan materiaali, jonka näkevät saavat helposti DVD:ltä tai kirjoista, on kaivettava vähän pidemmän kautta. Kirjoja voi onneksi skannailla, mutta DVD:t ovat vähän hukassa. Ihana helpotus hommaan on nyt se, että saan sentään Jokerin suoraan sähköisesti - ei tarvitse kaikkea skannata. Niin ja auttaahan sekin, että on joku, joka ihan henkilökohtaisesti opettaa minulle juttuja.

***

Kävimme eilen täyttelemässä Keravan poliisilaitoksella minulle hakemusta uutta passia varten. Edellinen kun menee umpeen ensi kuussa ja siinä on varsin söötti 6-vuotiskuva. Tämänkertainen passikuva otettiin samassa paikassa kuin kymmenen vuotta sitten. Melkein totesin kuvausliikkeestä poistuessamme, että: "Mä olen ihan varma, että viimeksikin passikuva otettiin tuolla. Sehän näytti ihan samalta paikalta!" Tajusin onneksi ajoissa, että enhän voinut tälläkertaa nähdä sitä paikkaa...

Hienoa todeta, kuinka vaikeasti Suomessa saa passin. Vanha passini on tällä hetkellä paikassa x, joten poliisilaitoksen palvelutäti (ei ollut itse poliisi, tietenkään) ei meinannut ensinäkään edes antaa meille koko hakemusta passia varten, kun ei ole henkilöllisyystodistusta. Täti oli aika tiukkana siinäkin kohtaa, kun kuuli, että huoltajia on kaksi, mutta toinen ei ole mukana. Molempien huoltajien lupa kun pitäisi olla passia hakiessa.

No, poliisilaitos oli vielä hiukan reilut puoli tuntia auki, joten äkkiä keravalta kotiin ajelemaan ja hakemaan äidin passia, että edes joku henkilöllisyystodistus jollain on. Matkalla vielä soiteltiin isälle, että ehtisikö hän tulla myös allekirjoittamaan yhden paperin, että saadaan täti tyytyväiseksi ja minulle passi hommattua. Kun aukioloaikaa oli enää 15 minuuttia jäljellä, palasimme äidin passin kanssa ja hakemus muutoin täytettynä, isän allekirjoitus vain puuttui.

Jostain kumman syystä virkailijatäti oli kuin eri ihminen tällä toisella kerralla. Hän oli suorastaan itse ystävällisyys, vaikka edellisellä käynnillämme oli mielettömän tiukkana ja asiat piti tehdä ihan totaallisesti sääntökirjan mukaan, ei edes kelvannut se, että isä olisi tullut myöhemmin allekirjoittamaan sen paperin. Siinä sitten täyttelimme paperia ja päivittelimme sitä, kuinka se vanha passi on tosiaankin ihan täysin kateissa ja uutta passia hakiessa pitäisi olla vanha mukana, koska se kerta on vielä kuukauden voimassa.

Koko tämän ajan sain kokea taas olevani ylimääräinen ja vähintäänkin vajaaälyinen. Olin aina "hän" tai "tyttö". Esimerkiksi lause "tytön passi on vielä voimassa" oli yksi näistä. Ei voinut virkailija millään sanoa suoraan minulle, että passini on vielä voimassa, ei millään. "Näkeekö hän mitään?" oli jälleen vastaava kysymys. Toisaalta olen niin tottunut jo siihen, että minusta puhutaan ikään kuin en olisi paikalla, joten vastasin kysymykseen aivan itse. Tässä tilanteessa molemmat vanhempani vastasivat myös, joten sai virkailijatäti tripla-kielteisen vastauksen. "Pystyykö hän allekirjoittamaan? Okei, te voitte auttaa häntä." Yleensä ihmiset tajuavat minun itse vastatessani, että voivat puhua suoraan minulle, mutta näköjään vain yleensä...

Kaivoin taskustani allekirjoituskehikon, vai mikä lie sabluuna onkaan. Yleensä en käytä sitä allekirjoittaessani, koska pystyy sen nimen suht suoraan kirjoittamaan ilmankin. Nyt kuitenkin halusin näyttää tälle tädille, että voin muuten kirjoittaa nimeni oikeasti ilman apuakin. Täti oli ihan haltioissaan nahkaläpyskästäni ja esitteli sitä toisellekin virkailijatädille. Taitaa Keravan poliisilaitokselle kohtapuoliin tulla vastaava läpyskä vastaavia tilanteita varten.

Sain nimeni kirjoitettua, mutta minulle puhuttiin samalla kuin pienelle lapselle. "Ensiksi kirjoita nimesi tällä tavallisella kynällä. Noin. Nyt saat tästä tällaisen tussikynän, jolla kirjoitat toisen kerran sen nimesi. Tämä allekirjoitus tulee siihen sinun passiisi. Ja äiti voi auttaa." Joo, äiti auttaa...

Saatiin passiasia hoidettua (enää pitäisi löytää se vanha passi jostain) ja minule vielä toivotettiin hauskaa risteilyä, kun kerta passinkin hankkiminen oli näin hankalaa. Olen siis lähdössä ensiviikonlopuksi Tukholmaan.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania nuo virkailijatädit. *tyrskii* En voinut kuin nauraa lukiessani tätä. Mutta pakko kyllä myöntää, että omat kokemukseni noiden huoltajien allekirjoituksien kanssa ovat saman suuntaisia. Onneksi sille virkailijalle kuitenkin riitti vakuutus, että toisenkin huoltajan hyväksyntä tälle jutulle on. Ilmeisesti se allekirjoitus ei sitten ihan maailman tärkein asia ollutkaan.

Ronja kirjoitti...

No, meillä ei riittänyt mitkään vakuuttelut. Piti hälyttää isä paikalle kesken autokauppojen.

Terhi kirjoitti...

Itse asiakaspalvelutyötä tehneenä kannatan ehdottomasti vaikka jonkinlaista lisäkoulutusta työpaikoille, aiheena kuinka palvella näkö- tai kuulovammaista.

Tuo mainitsemasi virkailija saattaa olla vaan ikävä persoona, eikä hänen asennettaan välttämättä mikään koulutus muuta. Mutta meille monille muille, jotka oikeasti haluamme palvella KAIKKIA asiakkaita yhtä hyvin, se olisi kullanarvoista.

Minäkään en ollut tietoinen siitä nahkaisesta allekirjoituksen apuvälineestä, ennen kuin eräs asiakas sen minulle esitteli. Tilasin niitä toimistoomme välittömästi!

Työnantajat ovat monesti hieman nihkeitä lisäkoulutuksien suhteen, kun vain se raha raha ja raha merkitsee. Minusta paras ratkaisu tähän olisi näkö- ja kuulovammaisten yhdistyksen aktiivisuus. Yhdistys voisi lähestyä yrityksiä ja tarjota mahdollisuutta koulutukseen, tai lähettää edes jonkilaisen tietoiskun vaikka sähköpostilla.

Oletko Ronja muuten itse alueesi näkövammaisten yhdistyksen toiminnassa mukana? Sinunlaisesi nuori, aktiivinen toimija olisi varmasti omiaan ajamaan näkövammaisten asiaa eteenpäin!

Ronja kirjoitti...

Minulle ei oikeastaan jäänyt loppujen lopuksi mikään epäkohtelias kuva siitä virkailijasta poliisiasemalla, vaikka toisaalta olisi ollut mukava, jos olisi puhuttu minulle suoraan. Uskon kuitenkin, että hänellä on tapana puhua muutenkin lähinnä vanhemmille, vaikka ollaan jotain lapsen asiaa hoitamassa.

Käsittääkseni jonkin sortin koulutuksia tarjotaan joillekin yrityksille, mutta se yleensä lähtee yritysten omasta aktiivisuudesta. Ainakin taksi- ja bussikuskeille järkätään useamminkin koulutuksia ja sitä luultavasti tehdään, vaikka ne eivät olisikaan itse aktiivisia. :) Mutta kannatan itsekin tuollaisia koulutuksia, sillä ei se edes ole mikään pitkäkestoinen koulutuksen aihe, jos kerrotaan, kuinka näkö- ja kuulovammaisia parhaiten palvellaan.

Jep, olen näkkäreiden järjestötoiminnassa mukana, enemmän ja vähemmän. Paikallisesti vaikutan liikunta- ja viriketoimintaan, valtakunnallisesti nuorisotoimintaan. En tiedä, kuinka pitkään, mutta ehkä sitä pyrogratiasotkua vielä jonkin aikaa jaksaa.

Riikka kirjoitti...

Ei se virkailija varmaan noissa "hän"-kommenteissaan ollut tahallaan ikävä vaan peloissaan. On pelottavaa kohdata outo sokko, josta ei edes tiedä, miten asioita hoidetaan. On turvallisempaa puhua näkevien kautta. Itse noissa tilanteissa otan reilusti tilanteen omiin käsiini ja tavallaan suljen oppaani siitä pois, pakotan sen virkailijan asioimaan minun kanssani.

Ronja kirjoitti...

Jepjep, niin minäkin yleensä teen. Tässä tilanteessa oli kyllä toisaalta juuri äitini se, joka siinä enemmän asioi. Minä olin mukana, koska passia hommatessa piti olla myös itseni paikalla.

piparminttu kirjoitti...

Blogissani on sinulle I love you blog-kunniamerkki!

Näkevä ihminen, jonka lähipiirissä ei ole sokkoja, ei ymmärrä näitä asioita ollenkaan (ainakin siltä tuntuu) -opin aina uutta postauksistasi! Kiitos niistä siis.

Ronja kirjoitti...

Oi, kiitos. :) Täytyy katsoa, osaanko tehdä tuolle mitään, hmm.

Ja juu, kiva kuulla, että jutuistani jotain oppii.

trio kirjoitti...

ihana blogi, (ainoa mitä jaksan lukee) en ollu tajunnu esim sitä, et eihän sokkoo voi laittaa ovesta ekana. sitä vaan ei ajattele. mut kiitos!

Ronja kirjoitti...

Kiva kuulla. :)

Hih, sehän olisi aivan "hyppy tuntemattomaan", jos sokon laittaisi ovesta edellä... Joo. Ei sitä tule ajatelleeksi, eikä se tietyissä tilanteissa minusta ole mikään hirveän suuri virhe.

Liisa S. kirjoitti...

Heh, minua on luultu sokeaksi, kin minulla on ollut tulkki mukana, ja kuuroille ystävilleni on tarjottu menuja pistekirjoituksella. Sokot ja kuurot näköjään tykätään niputtaa yhteen :D