tiistaina, tammikuuta 06, 2009

Kauratyynyt kylmiin talvi-iltoihin

Pistin taas käteni töihin ja väsäsin ystävilleni joululahjaksi kauratyynyjä rentouttamaan jäykkiä lihaksia ja niin edelleen. Mukavia, halpoja, lämmittäviä lahjoja, joissa on pieni oman käden leima.

Ensin kokeilin fleege-kankaan leikkaamista ilman kaavoja. Jos olisin leikellyt pelkkiä suorakaiteita, homma olisi varmaan toiminut. En leikannut kuitenkaan yhtään suorakaidetta, joten kaavat piti piirtää. Varmaan olisin periaatteessa pärjännyt pelkkien *vahanauhojen kanssa, mutta ne eivät pysyneet kunnolla paikallaan ja niin isoja kuvioita en uskaltanut lähteä leikkelemään ihan vapaalla kädellä.

Kaavapaperia ja vahanauhoja. Niillä homma toimi varsin näpsäkästi. Piirsin kaavan, leikkasin kankaan ja surautin saumurilla. Enää kaurat puuttuivat.

Kauratyynyn täyttäminen kauralla on melko rasittavaa puuhaa. Kauroja lenteli sinne tänne ja niitä löytyy varmaan vielä pitkään lattioiltamme... Mutta sain jokaisen tyynyn täytettyä, joten piti vielä käsin ommella reikä umpeen. Sain yllättävän vähän pistoja sormiini. Onnistuin kuitenkin leikkaamaan saksien kärjillä yhteen sormenpäähän ja kerran kämmeneen. En kuitenkaan vuodattanut kertaakaan verta.

Yksi tyynyistä sai kilpikonnan muodon. Sen kilpeen piti ommella lokeroita, jotta kaurat pysyvät tasaisemmin tyynyssä. Minä pöljä en ihan hallinnut äidin ompelukoneen käyttöä (en tajunnut laittaa sitä puolaamisasennosta normaaliin ompeluasentoon vaan kirosin koko koneen, kun se ei muka toiminut) ja jouduin ompelemaan käsin. Suoran ompeleen ompeleminen käsin on melko haastavaa, kun ei ollut mitään kätevää kohtaa, mihin sitä vertailla. Siihen meni myös paljon aikaa, sillä en ole nopea käsin ompelemisessa.

Toisen tyynyn kanssa kävi sama homma. Meni koko päivä parin tyynyn valmistamiseen vain siksi, etten siirtänyt yhtä tappia oikeaan kohtaan. Onneksi seuraavana päivänä äiti tuli ja pelasti minut, joten sain tehtyä ompelukoneella vielä yhteen tyynyyn nätisti lokeroita. Sen jos olisin joutunut tekemään käsin...

Nappien ompeleminen on ihan hauskaa. Koko puuha on hauskaa, kun saatoin kuunnella samalla yhtä aivan ihanan mahtavaa fantasiakirjaa.

Minulta kysytään, miten voin tehdä tuollaisia asioita sokkona. Minä kysyn ennemmin, miksi en voisi tehdä ja miten se muka on vaikeaa. Kädet minulla toimivat varsin hyvin, eikä ompelukoneen käyttöön niin silmiä tarvita. Ainut ongelma minulla on siinä langan saaminen neulaan, mutta laitoin äitini tekemään sen. Käsin ommellessani sain jopa itse laitettua monta kertaa langan neulansilmään, vaikka yleensä saan tapella senkin kanssa monta kertaa. Lyhyillä töppösormillani on langan päähän solmun tekeminenkin joskus ollut aika haastavaa, mutta nyt minä onnistuin siinä siististi joka kerta.

Saumurissa ja normaalissa ompelukoneessa on paininjalka, jonka reunassa sormeaan voi pitää turvallisesti ilman, että ompelee senkin. Siihen ei tarvita mitenkään sen kummallisemmin silmiä katsomaan, mistä sitä ompelee. Okei, minun ajovauhtini kyseisillä vempaimilla ei ole välttämättä niin nopea, kuin joillain näkevillä, mutta lopputuloksen siisteys on mielestäni tärkeämpi asia kuin se nopeus. Voi sinne tietysti halutessaan teippailla jotain suuntaviivoja, mutta itse olen kokenut sellaiset turhiksi.

Ompelemiseen on kehitetty paljon eri apuälineitä, mutta minä olen tähän asti pärjännyt ilman sellaisia. Joku langan pujotin on varmasti kätevä juttu ja ehkä hankin vielä joskus sellaisen. Tai oikeastaan minulla on ollut joskus sellainen, mutten kertaakaan ehtinyt käyttää sitä ja äiti kadotti sen. Ompeleminen sokkona ei ole juuri sen haasteellisempaa kuin näkevänäkään. Mitään millin tarkkaa työtä en ehkä pysty tekemään (tai mistä sitä tietää, jos riittävästi harjoittelee), mutta ihan riittävästi itselleni.

Kyösti-kilpikonna chillailee

Tässä kuvassa poseeraa kilpikonnan muotoinen kauratyyny, jonka nykyinen omistaja nimesi sen heti Kyöstiksi. Toiset tyynyt saivat kuun, käärmeen ja salmiakkikuvion muodon.

Tämä on kirjoitettu jo 8.11, mutta pakko julkaista vasta näin joulun jälkeen, ettei lahjan saajat päässeet kurkkimaan lahjojaan etukäteen.

* vahanauha
Vahanauha on sellainen 15 cm pitkä vahapötkylä, jonka sisällä on kai joku langan tapainen. Sitä pystyy muotoilemaan helposti ja vahan ansiosta nauha tarttuu kiinni melkein mihin vaan. Käytän niitä enemmän piirtämisen apuvälineenä, kuten nytkin kaavojen piirtämisessä.

Kuva: Lilithea

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana huomata, ettet anna sokeutesi häiritä elämääsi. Suhtaudut erittäin kypsästi siihen! On mahtavaa lukea blogiasi, kun saa huomata, että erään aistin puuttumisesta huolimatta elät ihan normaalia nuoren elämää. En voi muuta kuin ihailla elämänasennettasi! Joululahjakauratyynysi ovat erittäin hienoja, en onnistuisi näkevänä ihmisenä edes samaan... Iloa elämääsi, Ronja!

Jaakko Leinonen kirjoitti...

Toi kilppari on kyllä tosi kähee. Oon aikas kateellinen tuon nykyiselle omistajalle. On tosiaan sitä oman käden leimaa, ja musta mikään ei oo sitä arvokkaampaa. Varsinkaan näinä aikoina, kun melkein kaikki tavarat tulee Kiinasta tai Jaappanista.

Itelle ainakin on tärkeimpiä kaikki tommoset mitä oma äitee on ommellut itse. Vaikka niinkin yksinkertaisia juttuja kuin kauppakasseja.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia vaan molemmille. :) Kyösti on vaan vähän kierosilmäinen. Suunniteltiin jo sille lappuhoitoa lääkkeeksi (niinhän sitä karsastusta yleensäkin hoidetaan), mutta saa nyt Kyösti selvitä ilman lappuja ja killitellä kieroon.

Riikka kirjoitti...

Kiitos kuusta! Se ei mahtunut vielä tähän ekaan Tanska-kuormaan, mutta kun tulen hakemaan Kessua tänne, otan sen mukaan. Ja käärme pääsi töihin jo heti jouluaattoiltana sulattamaan Pekan tyttöystävän Tiukun niskajumeja.

Mulle yksinkertaisin langanpujotin on pieni paperisuikale, jonka väliin laitan langan. Siis tietty niin pieni, että se mahtuu neulasta läpi. Ja kyllä mää vaan teippailisin käsin ommellessa sen ompeleen, ettei olis niin vaikeeta suunnistaa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hitsi, täytyy myöntää, ettei käsin ommellessani tullut mieleenkään teipata sitä ommelta... Tässä tuntee itsensä tyhmäksi. :D Kiitos vinkistä!

Tuo langanpujotuskikkakin kuulostaa aika kätevältä. Eipä tarvitse tuhlata paria euroa metalliseen pieneen kapistukseen, joka katoaa hetkessä, koska se on vaan yksinkertaisesti niin pieni.

Ida kirjoitti...

Oi, Kyöstistä tuli julkkis! Se on niin ihanan sympaattinen olento, joka livahtaa aina joka paikkaan. Tälläkin hetkellä se köllöttelee tyynykasan uumenissa ja killittelee minua ihanilla kierosilmillään. Ongelma vain on, että minä en raaski laittaa noin herttaista otusta mikroon.

Anonyymi kirjoitti...

Jep, Kyösti on suosittu. :)

Cat kirjoitti...

Voi kulta pieni. Toi sun ompelukoneen kanssa temppuilu kuulosti niin hauskalta, että täytyy pitääkkin oikein mielessä. Seuraavan kerrah, kun itsellä alkaa hihat palaa koneen kanssa niin suljen silmät ja kuvittelen sinut koneen ääreen kiukuttelemaan konelle, niin johan alkaa suupielet nykimään ja nauru ei ole kaukana. : )
P.S ehkä seuraavan kerran kun nähdään tuon sinulle uuden pujottimen ja laitan siihen oikein ison nauhan kiinni, niin, ettei se pääse heti häviämään.

Anonyymi kirjoitti...

No pöh, en minä kauheasti sille koneelle kiukutellut... :D Se ei vaan toiminut. Mutta on se kiva, että minä olen noin hauska. ;)

Ida kirjoitti...

Kyösti pelasti tänään päiväni. Kiitos siis sinulle. Kyösti pääsee kiitoksena illalla peittoni alle pötköttelemään.