sunnuntaina, helmikuuta 01, 2009

Rauhallinen päivä käsitöiden parissa

Jestas että tänään oli pakkasta. pirtsakka lähes 20 asteen pakkanen sai minutkin jopa laittamaan lapaset käsiin. Hiukan sormet jäätyivät, vaikkemme edes kävelleet kuin jonkun 100 metriä.

Ostin rasiallisen piirrustuslyijykyniä, H-9B. Myyjät tuntuvat aina ihmettelevän, kun ostelen piirrustustavaroita. Mutta nuo lyijykynät oli pakko saada. Etsin niitä jo viime kesänä, mutten löytänyt. Ehkä se johtui enemmän siitä, ettei kukaan jaksanut etsiä niitä minulle, sillä heitä ei oikeasti kiinnostanut minun lyijykynäni. Joten kun pääsin tänään kirjakauppaan ja jopa muistin olevani niitä vaille, piti ne ostaaa.

Oikeasti olin ostamassa puikkoja ja lankaa. Mukaani tarttui kaksi kerää Seitsemää veljestä, liila ja neon vihreä. Vähän raju yhdistelmä, ehkä.

En ollut tajunnut kysyä Keravalla äidiltä erotessani, kumpi on kumman värinen. Kotiin päästyäni minulla oli siis kaksi lankakerää, joista en tiennyt, kumpi on kumpi. Äiti ehdotti, että olisin kysynyt siskojeni kavereilta, jos he olisivat sattuneet soittamaan ovikelloa. Todella hieno idea... Juu, en. En takuulla menisi kysymään keneltäkään pikkusiskojeni kaverilta, minkä värisiä lankani ovat. Piti siis keksiä parempi keino, kun tiesin olevani monta tuntia itsekseni.

Otin toisesta kerästä kännykällä kuvan ja näytin sitä messengerissä kaverilleni. Ongelma ratkaistu paljon nopeammin, yksinkertaisemmin ja ilman turhia häpeän tunteita. Eikä kukaan edes ole koko päivänä soittanut ovikelloa.

Nyt olen neulonut niin paljon, että sormiin särkee. Olisin villasukkani varressa varmasti jo paljon pidemmällä, ehkä kantapäässäkin asti, ellen olisi niin suuruudenhullu ja tekisi mitä erikoisempia kokeiluja käsitöideni kanssa. Yleensä ne ovat onnistuneet edes jotenkin, mutta tänään... Ei oikein toiminut ja purin moneen kertaan. Ensin totesin, ettei homma ollut yhtään minun tyyliseni ja olin tehnyt virheitä, enkä jaksanut käyttää niin paljoa ajatustyötä siihen, sillä sen sai tehtyä paljon helpommin. Jouduin siis purkamaan aika paljon siinä kohtaa. Seuraavaksi aloitin yksinkertaisemmin, mutta tässäkin tuli ongelmia vastaan. Yritin epätoivoisesti tehdä kuviota, kunnes äiti tuli tipauttamaan minut takaisin maanpinnalle ja sanoi, ettei kannata varteen taiteilla mitään ihmeellistä. Okei, ei sitten. Taas purkamaan. Olisin tosin purkanut sen tekemäni kuvion muutenkin, koska siellä oli virheitä. Yllättävän vaikeaa neuloa kuvioita, kun langat tuntuvat samalta.

Nyt olen ihan kivassa vaiheessa, mutta voisin olla pidemmälläkin. Olen kuitenkin neulonut tänään... Hmm, varmaan kahdeksan tuntia. En ehkä ihan, mutta aika läheltä liippaa. Olin päivällä jopa yli yhdeksän tuntia pois koneen äärestä, mikä on pisin aika sitten joululoman.

Alunperin tässä oli vielä pitkälti pohdintaa siitä, miten minun on oikeasti saatava edes jossain vaiheessa toteutettua lähes kaikki päässäni muhivat visiot, koska muuten kuvat niistä jäävät pyörimään päähäni varmaan ikuisiksi ajoiksi (mutta blogger sähläsi ja koko merkintä katosi bittitaivaisiin ja minun piti aloittaa alusta!). Olen nyt viiden vuoden ajan katsellut sieluni silmin kuvaa hamahelmityöstä, jota suunnittelin sokeutumiseni aikoihin. Alkaa ottaa jo päähän sama yksinkertainen kuvio... Ei ainakaan voi sanoa, etten suunnittelisi käsitöitäni ja askartelujani riittävän pitkään ennen toteuttamista. Tosin, hyvin harvoin oikeasti ne, joita olen päässäni pyöritellyt vuosien ajan, tulee edes toteutettua. Liian suuruudenhulluja töitä tai sitten minulla ei tule ikinä olemaan materiaaleja sellaiseen.

Odotan kauhulla huomista ja ylihuomista. Pitäisi treenata matikankokeeseen ja sitten jopa tehdä se matikankoe. Se vaatii siis paljon pistekoneella kirjoittamista. En tajua, miten pystyn siihen, kun sormiin sattuu jo tämä tietokoneella naputtelu. Pistekirjoituskoneen nappulat ovat siis monin verroin jäykemmät kuin mitkään tietokoneen näppäimet ja niitä pitää oikeasti painaa, kun taas tässä riittää, että läjäyttää sormensa näppäimen päälle.

7 kommenttia:

tyttism kirjoitti...

Hei Ronja, valaise mua! Miten matikka toimii pisteillä, onko kaikille potensseille, integtaaleille yms omat merkintänsä? Mulla on yliopisto-opinnoissa rästissä yksi matikan ja yksi fyssan kurssi ja odotan kauhulla, jos tää mun näköni luovuttaa ennen kuin olen selättänyt ne kurssit... Muutenkin tarkoitus olisi kandin jälkeen siirtyä Hesaan ja teologiseen, joten tuntuu _todella: turhauttavalta opetella jotain helkkarin integrointia pisteillä... Kauhistelen jo pelkkien pisteidenkin opettelua, huokaus.

Anonyymi kirjoitti...

Hatunnosto sulle! Neulominen ei ole aina/kaikille näkevillekään helppoa.

Ronja kirjoitti...

Tyttism, pisteillä on kyllä kaikille potensseille ja integraaleille jne. omat merkintänsä. Katselen niitä itsekin välillä täysin hämmentyneenä siitä, että mitä hittoa tuokin ihme merkki taas tarkoittaa, että onnea koetukseesi vaan. ;)

Anonyymi: Tiedän, ettei kaikki näkevätkään osaa neuloa ja että se on välillä hankalaa, mutta olen opetellut tuonkin taidon vielä nähdessäni, etten pidä sitä mitenkään ihmeellisenä, että osaan neuloa. Tiedän myös, etteivät kaikki näkevätkään katso neuletyötään sitä tehdessä. Ja olen takuulla perinyt käsityölahjani äidiltäni, ettei tässä siksikään mitään ihmeellistä ole. :)

Katariina kirjoitti...

Liian suuruudenhullujako, ei missään tapauksessa, ne vain usein tutnuvat siltä, mutta kun alat tekemään niitä, niin ne muovautuvat juuri sopivan kokoisiksi tehdessä, sillä se mistä lähdettiin ei aina tarvitse olla se mihin päädyttiin. ja Materiaaleissa kannattaa kysyä kaikilta tutilta, sillä koskaan ei tiedä mitä kelläkin on kaapin pohjalla ylimääräistä, jota ei vein ole tullut heitettyä pois. Ja hyvällä mieleikuvituksella voi materiaalejakin sovittaa sen mukaan mitä on käsillä. ; )

Ronja kirjoitti...

Minulla ei varmaan ikinä ole lopputulos se, mistä lähden. Ne suuruudenhullut suunnitelmat karsiutuvatkin siinä matkalla. :) Hmm, ei sinulta sitten sattuisi löytymään pyöreitä metallipaloja ja emalointiainetta sekä uunia, jossa sen voi paistaa? ;) Kyllä, oikeasti minä yleensä käytän varsin mielenkiintoisia materiaaleja ja sitä, mitä löytyy.

Riikka kirjoitti...

Jos sun pitäisi asettaa langan värin kysyminen pikkusiskon kaverilta ja vaikka näyttämöilmaisun kurssille osallistuminen asteikolle, niin kumpi vaatii enemmän rohkeutta?

Ronja kirjoitti...

Nyt kysyit kyllä pahan. Mutta oikeasti lankakerän värin kysyminen pikkusiskojen kavereilta vaatii/vaatisi enemmän rohkeutta kuin näyttämöilmaisun kurssille osallistuminen. Minulla on tähän selityskin.

Kaikki pikkusiskojeni kaverit eivät todellakaan tiedä, etten minä näe. En halua mennä kysymään pikkusiskoni kaverilta, joka on autuaan tietämätön sokeudestani, jonkun asian väriä. Näyttämöilmaisun kurssilla taas tiedän, että ihmiset tietävät, etten minä näe ja että ne suhtautuvat siihen ihan kivasti. Ehkä sekin, että olen näyttämöilmaissut itseäni aikaisemminkin, helpottaa asiaa. Okei, niillä kursseilla on pelottavia ja vaikeita asioita, mutta silti enemmän rohkeutta vaatisi langan värin kysyminen. Tämä kuulostaa minustakin ihan mielettömän typerältä, mutta niin se vain on. Ei ihan keltä vaan voi yhtäkkiä mennä kysymään, minkä väristä joku lanka on. Ainakaan minusta. Ei siinä edes auta se, että olen kysynyt ennenkin ihmisiltä langan väriä. En vain ole kysynyt aikaisemmin tuntemattomilta ihmisiltä langan väriä.

Muutenkin tuollaisen asian kysyminen - tai vaikka suunnan tai muun sellaisen, jota en tiedä, koska en näe - on helpompaa aikuiselta ihmiseltä kuin alle 10-vuotiaalta lapselta, josta en edes tiedä, tietääkö se, etten näe.