Pimé café - asiakaspalvelua pimeässä

Tänä keväänä järjestetään EU:n Youth in Action -rahoituksella neljä Pimé caféa kolmessa eri kaupungissa. Eilen oli ensimmäinen kahvila, Helsingissä.

Pimé café on täysin pimeässä toimiva kahvila, jossa näkövammaiset nuoret toimivat tarjoilijoina. Sen tarkoituksena on antaa näkevälle "valtaväestölle" kokemus sokeana elämisestä. Okei, muutama kymmenen minuuttia ei anna kovin monipuolista kuvaa sokean arjesta, mutta siinä saa jo kokemuksen siitä, kuinka oikeasti tarvitsee toisen ihmisen apua vieraassa paikassa. Pimé café on myös oiva tilaisuus kysellä kaikkia mieleen pälkähtäviä kysymyksiä suoraan näkkäreiltä itseltään.

Joskus seitsemän vuotta sitten - luulisin - oli Heurekassa Dialogi pimeässä -näyttely, jonka lopussa oli myös pimeä kahvila. Se oli minulle itselleni edellinen kerta, kun olin tuollaisessa jutussa ollut. Silloin näin vielä. Minua jännitti etukäteen todella paljon se, kuinka osaan toimia oikeasti pimeässä (typerää, sillä en huomaa eroa täysin pilkkopimeän tai valoisan tilan välillä) ja kuinka osaan opastaa ja tarjoilla ihmisille pullat ja kahvit.

Ensimmäistä asiakasjoukkoa opastaessani ja auttaessani jännittikin ihan pirusti. En ollut vielä täysin varma, missä kohtaa tilassa on mikäkin pöytä ja mistä löydän pöydältä termarit, joissa juomat oli. Saati sitten, että olisin osannut käyttää niitä termareita. Kuitenkin jo parin avustamani asiakasporukan jälkeen homma alkoi sujua hyvin ja minulla oli oikeasti hauskaa. Kotitaloustunneilla skippasin aina kaikki tarjoilutehtävät, mutta kyllä se silti edes jotenkin sujui. Okei, ehkä tuo oli vähän eri asia kuitenkin, kun otin pullan korista ja annoin sen ihmisille käteen. Nyt vasta tajusin unohtaneeni aina servettien antamisen... Öh, kukaan ei pyytänyt servettiä.

Ihmisten kommentit pimeästä tilasta olivat ihan mielenkiintoisia, kuten kysymyksetkin. Kuitenkin minusta kaikki siellä suhtautuivat hommaan tosi kivasti ja rennosti. Oi, kun kommunikaatio ihmisten välillä olisi muulloinkin noin rentoa! Ei pelkästään se, että he pitivät pilkkopimeässä meitä tarjoilijoita, jotka olimme siis kaikki enemmän tai vähemmän näkövammaisia, aivan normaaleina nuorina, vaan ihmiset saattoivat myös jutella spontaanisti muiden pöydässä istuvien kanssa, vaikka he eivät välttämättä tunteneetkaan toisiaan yhtään.

Tuollainen palveluammatti on vähän harvinaisempi näkövammaiselle, joten oli oikeasti siisti kokemus. Pääsen vielä kahteen caféen tarjoilemaan.

Jostain syystä liikun pimeässä tilassa, jossa siis kukaan muukaan ei näe mitään, paljon rennommin kuin silloin, kun tiedän jonkun näkevän. Sama on oikeastaan myös silloin, jos olen pelkässä näkkäriporukassa - en jännitä liikkumistani yhtään niin paljoa, kuin näkevien seurassa. Toisaalta myös tiedän, että larpatessani näkevää, liikkumiseni on vapaampaa ja rennompaa. Sama vaikutus -- pienemmässä mittakaavassa tosin -- on myös sillä, että otan kengät pois ja pyörin sukkasillani.

´Loput Pimé cafét järjestetään Jyväskylässä, Oulussa ja vielä uudestaan helsingissä. Kannattaa mennä/tulla käymään, jos suinkaan pääsee. Minut voi bongata pimeilemästä Oulussa ja Helsingissä.

Jyväskylä: 24.3, Tanssisali Lutakko / Kahvila Lutakko (1. krs. sisäänkäynti kadun puolelta, os. Schaumanninkatu 3), klo. 14.00-19.00
Oulu: 28.3, Kumppanuustalo (os. Isokatu 47), klo. 10.00-16.00
Helsinki: 4.4, Itäkeskus, Iiris (Marjaniementie 74), klo. 10.00-16.00

Tervetuloa.