Liikuntaa

Lukion ensimmäinen liikunnankurssi on kohta takana, enää kolme tuntia jäljellä, joista kahdella on kuntotestejä. Koen siis tarpeelliseksi nyt kirjoittaa hiukan aiheesta.

Kurssin alussa minua kauhistutti se epä-sokkoystävälisten lajien määrä, mitä ryhmämme kurssin sisällöksi äänesti. Loppujen lopuksi niitä ei kuitenkaan ollut kovin paljoa ja minulle on tullut aika sopivasti muista syistä poissaoloja kyseisiltä tunneilta. Ensimmäisillä tunneilla oli kuntopiiri ja lenkki, joissa kummassakaan ei ole mitään ongelmaa sokkona, kun lenkillekin sain toisen ryhmäläisen opppaaksi. Ongelman lenkillä kyllä aiheutti diagnosoimaton rasitusastmani (muutaman viikon päästä pääsen oikeasti rasitustesteihin...) ja nykyinen yleinen liikkumattomuuteni.

Kun toiset pelasivat kahden tunnin verran sulkapalloa ja squashia, minä olin toisen tunneista työhaastattelussa ja toisella tunnilla heittelin itsekseni maalipalloa vapaassa salissa. Hämmentävää oli, miten pelkästä maalipallon heittelystä saattoi tulla paikat niin jumiin.

Kuntonyrkkeilyä minä etukäteen hieman jännitin ja mietin, että miten se muka voi toimia sokkona. Me kuntonyrkkeilimme parin kanssa niin, että toisella parilla oli nyrkkeilyhanskat ja toisella sellaiset isot läpyskät, joiden nimeä en muista. Niihin läpysköihin piti siis lyödä. Parini mielestä oli aika pelottavaa vastaanottaa lyöntejäni. Okei, olisi minustakin ehkä saattanut olla pelottavaa vastaanottaa jonkun toisen sokon lyöntejä... Muttei se oikeasti edes ollut vaikeaa kun tiesi, mihin kohtaan sitä pitää täräyttää. Saman tunnin lopuksi meidän oli tarkoitus pelata maalipalloa, mutta opettaja ei tiennyt, että sali viedään alta niin nopeasti tunnin päätteeksi ja raahasin parin kymmenen kilon maalipallokassia mukanani noin 10 minuutin pikademon takia, jossa oli 3 vastaan minä. Ihan kivaa sekin silti oli.

Flunssassa ollessani jäi välistä kuntosalitunti (se olisi oikeasti ollut kivaa) ja Mega zone, johon en olisi voinut edes osallistua. Olin suunnitellut meneväni silloin uimaan, mutta meni se ihan hyvin niinkin.

Viikko sitten kävimme spinningissä. Se oli oikein mukavaa, vaikka jälleen tehoja jäi pois sen samaisen diagnosoimattoman rasitusastman takia, tällä kertaa vaikutti myös flunssa, josta en välttämättä ollut päässyt vielä ihan täysin eroon. Totesin vain, ettei se kovin lyhyiden ihmisten laji ole. Meidän nimittäin käskettiin laittaa satula noin 5 cm suoliluun alapuolelle. Minulla oli ongelmana se, ettei satula mennyt enää alemmas... Toisaalta on ihan helppo mennä spinningtunnille, jos ei tarvitse satulaan tai tankoon tehdä korkeussäätöjä, kun ne on valmiiksi oikealla korkeudella. Näin siis, jos spinningpyörät ovat edes suunnilleen samanlaisia joka paikassa. En tiedä. Se siis oli oikeasti kivaa ja aion todellakin mennä uudemman kerran polkemaan. Laji, jossa sokeus ei häiritse yhtään, kun ei ole mitään ihme liikkeitä. Välillä tosin en musiikin takia kuullut kunnolla opettajan ohjeita ja ihmettelin, että mitä ihmettä nyt piti tehdä.

Maanantaina kävimme joogaamassa Jooga-koulu Shantissa. Oli rauhoittava tunti. Joogassakin oli mukavaa se, että vetäjä joka tapauksessa antaa sanallisia ohjeita, kun "voitte pitää silmät kiinni, koska se helpottaa keskittymistä ja rentoutumista". Välillä se vetäjämme siellä tosin unohti sanoa, että kädet piti laittaa ylös tai alas tai jotain sellaista, mutta onneksi hän tuli sitten vääntelemään minua oikeisiin asentoihin.

Tänään meillä olisi ollut seinäkiipeilyä. Sekin on laji, johon sokkona voi osallistua. Minulla kävi vain vähän huono tuuri, kun olin ala-aulassa, josta meidän piti porukalla kiipeilemään lähteä, noin minuutin sovitusta tapaamisajasta myöhässä ja muut olivat ehtineet jo lähteä. Jäi siis kiipeilytunti väliin.

Ensiviikolla on vielä pesäpalloa, lihaskuntotestit ja cooper. Pesäpallotunnin ajattelin viettää uimalla tai yleisurheilemalla ja cooperiin pitäisi vielä opas itselleni saada, kun epäilen, ettei kukaan halua juosta kahta cooperia saman tunnin aikana.

Tähän mennessä kurssin aikana on ollut hienoa, miten olen oikeasti kuulunut siihen(kin) ryhmään ja että minulla on ensimmäisen kerran liikunnanopettaja, joka tulee näyttämään niitä liikkeitä, jos en selityksestä tajua. Avustajaa olen käyttänyt vain yhdellä tunnilla; silloin, kun muut pelailivat niitä pallopelejään, joissa pallosta ei kuulu ääntä. Oli paljon mukavampi olla heittelemässä maalipalloa, kun ei tarvinnut sentään yksin olla.

Alex on siitäkin mukava opettaja, että hän antoi esimerkiksi kuntonyrkkeilyssä ihan palautettakin siitä tekemisestäni. Parini vaan naureskeli: "sä saat erityiskannustusta." Minusta se oli vain hyvä asia. Jos opettaja ei olisi sanonut, että lyöntiliike menee oikein, olisin voinut olla asiasta epävarma koko tunnin. Ei se ole niin helppoa noiden liikkeiden kanssa, kun ei voi ottaa toisista mallia. Uskon kuitenkin liikunnantunneillakin sen olevan avuksi, että olen harrastanut hyvin monia liikuntalajeja ja suurin osa liikkeistä on siis tuttuja valmiiksi. Venytellessä esimerkiksi ei tarvitse yrittää aina jokaista kiemuraa hirveän tarkkaan välttämättä selittää, kun tajuan jo pienemmästä, mitä pitää tehdä. Niin, ja kyllä se vahva liikemuistikin asiassa auttaa.