sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009

Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan

Huomenna aukeaa *Wilma ensivuoden kurssivalintoja varten. Nyt ne pitäisi suunnilleen lopullisesti tehdä. Minulla käy aina huono tuuri tämän Wilman aukeamisen kanssa: viimeksi olin silloin teatterissa ja nyt on Sporttis. Kaikki parhaat kurssit -- etenkin proggikset -- menee lähestulkoon heti alta ja minä pääsen vasta noin puolitoistatuntia Wilman aukeamisen jälkeen kotiin.

Käytin tänään valehtelematta kolme tuntia käännellessä ja väännellessä noita ensivuoden kursseja. Minulla oli hieno suunnitelma siitä, mitä kaikkea aion opiskella ensivuonna ja melkein suunnitelma siitä, milloin. Se ei ollutkaan ihan niin helppoa. En tosin kuvitellutkaan koko seuraavan vuoden kurssien lukujärjestykseen sovittamisen olevan helppoa, mutta olisi se sentään vähän helpompaa voinut olla.

Media ja kirjallinen ilmaisu oli melkein aina päällekäin. Ainakin ne kurssit, mitä minä haluan. Oli tarkoitus opiskella kaksi kurssia mediaa ensivuonna, mutten saanutkaan itselleni kuin yhden, koska se ykkönen pitää opiskella ennen muita kursseja ja sain senkin vasta viimeiseen jaksoon. Yhteiskuntaoppia on pakko opiskella kolme kurssia, koska tänävuonna minulla ei ollut sitä yhtään ja aion kirjoittaa sen. Siinäkin kaikki kakkos- ja kolmoskurssit olivat jonkun muun kurssin kanssa samassa palkissa. Täytyy varmistaa joltain, voiko yhteiskuntaopin kolmannen kurssin opiskella itsenäisesti -- ennen kakkoskurssia. Jos ei voi, en varmaan saa sitä mahtumaan mihinkään.

Olisin halunnut käydä teatteriopin ensimmäisen kurssin, mutta sitä tarjotaan vain yhden kerran, enkä siihen palkkiin voinut ottaa sitä. Sama oli maantieto kakkosen kanssa, mitä suuresti ihmettelen, sillä se on sentään pakollinen kurssi. Kumpaakaan en siiis ensivuodelle saanut.

Vielä täytyy opolta varmistaa, voiko liikunta nelosen (vanhojentanssit) ja kasin (talviliikunta) ottaa samaan palkkiin. Luulisin, että voi, koska kumpikin kurssi taitaa olla vähän vapaammalla aikataululla suoritettava. Minun on siis ihan pakko mennä säätämään jälleen kurssivalintojani opon kanssa.

Näyttämöilmaisun proggiksesta minun oli pakko luopua, sen päätin jo pari viikkoa sitten. Pikkunaisia-projektiin olisi ollut todella kiva osallistua, mutta se ei vaan yksinkertaisesti sovi millään lukujärjestykseeni.

Entä jos minä sittenkin kävisin lukiota neljä vuotta? Silloin saisin tämän kaiken -- ja vähän enemmänkin -- mahtumaan.

Minulla on nyt 35 (+ mahdollisesti 2 kurssia kuorosta) sellaista kurssia, jotka olen saanut mahtumaan. Niitä on siis muutamia, jotka eivät menneet yhtään mihinkään. Pari aika kamalaa jaksoa tuosta tuleee... Ehkä ei ole fiksua, että neljännessä jaksossa on 8 kurssia, se on muutenkin niin tappojakso ajankohtansa takia.

Huonolla tuurilla käy niin, että haluamani kurssit ehtivät täyttyä, ennen kuin minä ehdin niitä sinne laittamaan ja tämä melkein järkevä ensivuosi menee siitä vielä enemmän sekaisin. Onneksi sain isoveljeni tekemään kurssivalinnat Wilmaan puolestani, niin että minäkin saatan jopa päästä kuunnelmakurssille ja kirjallisen ilmaisun kursseille. Isoveli nimittäin ehtii naputella niitä jo heti silloin, kun Wilma avautuu, eikä vasta puolentoista tunnin päästä, kuten minä.

*Wilma: Helsingin opetusviraston nettijuttu, jossa näkyy mm. kaikki kurssisuoritukset. Wilmassa tehdään siis myös kurssivalinnat. Wilman kautta voi myös lähetellä viestejä opettajille ja huoltajilleen. Ja kyllä, opettajat voivat lähetellä viestejä opiskelijoille ja näiden huoltajille.

*******

Meidän perheessä kaikki ovat muuttamassa johonkin suuntaan. Nyt viikonlopun aikana on jmuutettu iskää ja hänen naisystäväänsä Jokelaan (iskä tosin on eilisillasta lähtien ollut sairaalassa osastolla tarkkailtavana... silti ne ovat muuttaneet aika paljon), äiti, hänen miesystävänsä ja meidän sijaislapset sinne, missä iskä asui, minä ja nuorin isoveljeni Helsinkiin (heti, kun saamme sen asunnon; ilmeisesti joku muukin tahtoo muuttaa sinne), keskimmäinen isoveli Kajaaaniin opiskelemaan ja vielä vanhin veli ja hänen vaimonsakin ovat etsimässä itselleen omaa, isompaa asuntoa. Pikkuveljeni on ainoa, joka ei muuta muuta kuin huonettaan. Tämän kaiken muuttotohinan keskellä äiti totesi, että on tavallaan ihan hyvä, että nuorimman isoveljeni lukio-opiskelu on venähtänyt: kukaan ei haluaisi järjestää lakkiaisia samalla, kun on muuttamassa!

Koska olen kesäkuussa jo kesätöissä Helsingissä, olisi ihan mukava, jos voisin asua jo siellä. No, toivottavasti niitä HOASin asuntoja (esimerkiksi) vapautuu kesäkuun alkuun. Jos muuttaisin yksin, olisin saanut jo ajat sitten itselleni yksiön. Ehkä tämä tästä vielä.

*******

Edit perjantaina 8.5: Isoveljeni ei päässytkään tekemään Wilmaan valintoja puolestani, sillä heillä ei ollut nettiä. Jouduin siis itse naputtelemaan kurssini sinne reilut puolitoista tuntia sen jälkeen, kun Wilma oli kurssivalintoja varten auennut. Mahduin kuunnelmaprojektiin ja kirjalliseen ilmaisuun ihan leikiten, mutta pakollisten aineiden kursseille en sitten enää mahtunutkaan. Kaikki tämän viikon opoajat olivat menneet alta aikayksikön ja kun tänään viimeisen tunnin jälkeen kävin katsomassa ensiviikon aikoja, toisen opon varauslistaa ei vielä ollutkaan seinällä ja toinen lista oli ihan täynnä. Katsotaan nyt, mitä saan opiskeltua ensivuonna.

5 kommenttia:

Saija kirjoitti...

No teillähän on todellakin muuttotohinat käynnissä! Mihin sä olet menossa kesätöihin?

Ronja kirjoitti...

Samaan paikkaan, missä TET-jaksollakin olin, eli NKL:n lastenkuntoutukseen. Olen myös viikon verran nuorisotoimessa toimisto-orjana.

Lilithea kirjoitti...

Toimisto-orjat kunniaan! Muista vain tiukka nuttura, niin kyllä se siitä.

Riikka kirjoitti...

Aikamoista, että kurssivalinnat perustuvat nopeuskilpailuun. Ei todellakaan reilumeininki noin sokkoja ajatellen. Joissain asioissa tietokone siis vetää juttuja taaksepäin entisestä.

Ronja kirjoitti...

Nopeuskilpailu ei ole reilua niitäkään kohtaan, joilla on hidas nettiyhteys tai ei ole jostain syystä kotona konetta/nettiä. Se toimii yllättävän hyvin sokkona, kun on valmiiksi miettinyt, mistä minkäkin kurssin ottaa. Että olisin minäkin ollut suunnilleen tasa-arvoinen, jos olisin päässyt ajoissa koneen ääreen. Nyt on kuitenkin kurssit jo fiksusti, kun iitä hiukan opon kanssa säädimme.