perjantaina, kesäkuuta 05, 2009

Ensimmäinen työviikko

Olen kesätöissä pääosin Näkövammaisten keskusliiton lastenkuntoutuksessa. Pääosin siksi, että piipahtelen sieltä välillä muillakin keskusliiton osastoilla.

Lastenkuntoutuksessa ei olekaan nyt kesäkuun alussa kahta kuntoutuskurssia, jotka tässä olisi pitänyt olla, joten teen vähän mitä sattuu -hommia. Maanantain ja tiistain pääsin kyllä viettämään aikaa parin näkevän sisaruksen kanssa, kun heidän perheensä oli yksilöllisellä kuntoutusjaksolla. Sain siis olla ne kaksi ihanan lämmintä päivää ulkona. Pääsin uimaankin. Sain moneen kertaan kuulla toteamuksen: "Sä et nää mitään." Minulta myös kysyttiin monta kertaa, näänkö tämän ja tämän asian ja tyytyväisenä se pikkupoika sanoi: "Sä et nää mua!" "En nääkään, mutta ei se haittaa. Mä kuulen sut!"

Keskiviikkona siivosimme toimintaterapeuttiopiskelijan kanssa puolet pelikaapista ja merkkasimme pelien nimiä pisteille. Sen jälkeen yritin päästä keskusliiton langattomaan verkkoon, mutta jostain syystä se ei suostunut päästämään minua selaimeen, vaikka Outlookilla sainkin sähköpostini luettua.

Eilinen työpäivä jäi hiukan lyhyeksi, kun kävin aampäivästä vääntämässä ruotsin uusintakokeen. Iltapäivällä olinkin sitten keskusliiton äänittämössä pakkaamassa levyjä. Ainakin Kuurosokeiden uutisposti - vai mikähän se oli - tuli siinä laiteltua kuoriin. Se oli melko yksitoikkoista hommaa, täytyy myöntää. Sen jälkeen minulle kyllä esiteltiin äänittämön studioita ja tarkkailukoppeja ja kerrottiin muutenkin heidän toiminnastaan siellä ja teknisistä laitteista. Levyjen polttorobotit olivat aika vinkeitä kavereita.

Vaihe 1: avaa kuoren läppä, ota levy tapista,
Vaihe 2: laita levy kuoreen,
Vaihe 3: poista läpästä suojamuovi, liimaa läppä kiinni,
Vaihe 4: laita kuori pinoon ja irrotettu suojamuovi roskakasaan.

Tämän päivän vietin puhelimessa veljen ja äidin kanssa, sähköposteja lukemalla, katselemalla lyhyttä videonpätkäää, jonka oli nähnyt muutamaan kertaan ennenkin, ja istumalla englanninkielisessä väitöstilaisuudessa. Helinä Hirnistä leivottiin joku... käyttäytymistieteiden (?) tohtori. Aiheena hänellä oli jollain tavalla näkövammaiset lapset ja kohokartat, älkää kysykö minulta lisää.

Olen tämän viikon majoittunut vanhimman veljeni luona Espoossa ja kulkenut sieltä ihan itsenäisesti julkisilla Iirikseen. Oikeastaan veli tai veljen vaimo on saattanut minut joka päivä bussipysäkille, mutta siitä eteenpäin olenkin sitten ihan itse mennyt. Veljen vaimo piti minulle hiukan liikkumistaidonohjausta ja opetti reitin bussipysäkiltä heidän ovelleen, että pääsen sentään itsenäisesti sisään.

Jos haluatte ylimääräistä jännitystä normaaliin työ- tai koulumatkaan, kulkekaa julkisilla ennalta tuntematonta reittiä silmät sidottuna. Voin sanoa, että siinä tuntee itsensä oikein kunnolla pieneksi, jännittyneeksi eläimeksi, joka takuulla lähtee pinkomaan pakoon heti, kun joku tekee jotain yllättävää. Minut oli evästetty suullisilla neuvoilla siitä, mistä tiedän, milloin bussi on Itäkeskuksessa. "Siinä mennään aika pitkään suoraan ja sitten tulee se risteys, mistä käännytään siihen laiturille." Jokaisen pidemmän suoran jälkeen olin ihan valmis lähtemään bussista... Mutta kyllä minä oikeaan paikkaan päädyin. Enkä tietenkään ollut pyytänyt kuskia kertomaan, koska olemme Itiksessä. Maanantaina se tosin johtui siitä, että veli tuli samalla bussilla alkumatkasta, kun meni työpaikalleen, joten en siinä sitten alkanut mitään ihmeellistä kysellä.

Paluumatkat olivat alkuviikosta aivan yhtä jännittäviä. Siinä sentään pyysin kuskia jättämään minut oikealla pysäkillä pois, kun ei mikään päätepysäkki ole - kuten Itäkeskus. Siitä huolimatta jännitti ihan pirusti, kun koskaan ei voi olla täysin varma, muistavatko ne kuskit mitään sanoa. Tällekin pysäkille olin saanut suulliset ohjeet. "Siinä noustaaan kehä ykköselle, eli siis mennään melkeen 360 ympäri ylämäkeen ja sit se pysäkki on siinä." Itse asiassa siinä on yksi pysäkki välissä.

*******

Tänään sain HOASilta tiedon, että heillä olisi meille asunto. Kävimme katsomassakin sitä jo. Oikein mukava kaksio Pukinmäestä. Ihanasti seitsemännessä kerroksessa. Kyllä siellä onneksi hissi löytyy, mutta takuulla kävelen portaita (nih!).

Ostimme tänään teenkeittimen (virallisesti kahvinkeitin) ja leivänpaahtimen. Mikro meiltä löytyy, kuten kuulemma pyykkikonekin. En siis pääsekään kuskaamaan pyykkejäni aina äidille, höh.

Kohta asun Helsingissä! Ongelmaksi vaan tulee se, että muutto on heinäkuussa. Muuton ja helsinkiläiseksi rekisteröimisen jälkeen olisi saatava aika nopsasti Helsingin sossusta liikkumistaidon ohjaukseen tunteja ja myönteinen päätös avustajasta. Ihan kuin heinäkuussa mitään tapahtuisi missään.

4 kommenttia:

tyttism kirjoitti...

Hei onnea töistä ja asunnosta, mun tosi hyvä ystävä asuu Pukinmäessä, se on ihan kiva paikka ja kulkuyhteydet pelaa hyvin! Sossun kauttako liikkumistaito tulee, mulle siitä puhuttiin HUSin kuntoutuspuolella... Ehkä sitäkin kautta vois saada ensiapua? Sinuna tekisin niin, että laittaisin hakemukset jo etukäteen ja merkkaisin niihin, että muuttopäivä on heinäkuun eka, en tosin tiedä toimiko käytännössä. Mites sun kuljetuspalvelut? Mä sain päätöksen ihan supernopeasti, oon kuukausi sitten laittanut hakemuksen, täydentänyt sitä toissaviikolla oikealla lääkärinlausunnolla (sitä ennen ei hakemukselle oltu tehty mitään) ja eilen sain puhelun, että päätös on tehty nyt. JEE! Oon niin helpottunut, että jossain asiat etenee ja vieläpä toivotusti, kun ton Kelan kanssa elämä on vaan niin syvältä. Nimim. on mulla tänäänkin vapaapäivä, mutta sen kunniaksi meen töihin kopsaamaan todistuksia asumistukea varten.

Ronja kirjoitti...

Ainakin tähän asti on liikkumistaidontunnit kustantanut sossu... En sitten tiedä, toimiiko se(kin) eri tavalla Helsingissä.

Pitää varmaan kokeilla tuota etukäteen hakemusten laittoa, hmm.

Jouni kirjoitti...

Heh, minäkin käytän yleensä mieluummin portaita kuin hissejä. Tuleepahan liikuttua edes sen verran enemmän.

Voin kyllä kuvitella tuon uusissa paikoissa liikkumisen pelottavaksi sokkona. Ei näkevänäkään oudossa kaupungissa busseissa voi olla varma oikeasta pysäkistä, niin miten kauheata se sitten onkaan sokeana...

Ronja kirjoitti...

Jeps, portaat on kivat. Tänäänkin Iiriksessä aloitin työpäivän reippaasti juoksemalla kilpaa kolme kerrosta hissin kanssa. Hissi voitti täpärästi.

No, ei se nyt loppujen lopuksi niin kovin pelottavaa ole, kun avaa suunsa ja kysyy apua...