lauantaina, kesäkuuta 27, 2009

Nuorten kurssilla kuntoutumassa

Olin tällä viikolla maanantaista perjantaihin Iiriksessä nuorten kuntoutuskurssilla. Viikon aikana käsiteltiin itsenäiseen elämiseen, opiskeluun ja työllistymiseen liittyviä asioita. Aikaisemmin on ollut kaksi nuorten kurssia, joista toisella käsiteltiin lähinnä sitä itsenäistä elämistä, toisella sitten opiskelua ja työllistymistä. Tällöin itsenäisen elämän kurssi oli (muistaakseni) nimeltään "Eväitä itsenäiseen elämään", josta muistona kutsun tuota nuorten kurssia edelleen usein eväsretkeksi.

Maanantaina kurssin aloituksen jälkeen puolet porukasta pääsi ruokaostoksille Itäkeskuksen S-markettiin. Toinen puoli oli harrastamassa kädentaitoja. Me, jotka ostoksilla olimme, kävimme ostamassa aamupalatarpeita muutamaksi päiväksi, sillä teimme suurimmaksi osaksi aamupalamme itse. Siinä se kurssin ohjelma maanantain osalta sitten oikeastaan olikin.

Iiriksen majoituksessa on joka päivälle järjestettynä ohjattua vapaa-ajan ohjelmaa. Maanantaina oli majoituksen infotilaisuus ja uintia. Uimaan en lähtenyt, mutta illalla sosiaalisoiduin muiden majoituksessa olevien joukkoon. Tämän viikon aikana Iiriksessä oli päällekäin neljä kurssia, joten porukkaa riitti ja hauskaa oli. Pääsin hämmästyttämään muita majoittujia korttitempuilla.

Ihmeellisen yöheräilyn takia heräsin tiistaiaamuna viisi minuuttia ennen kuin piti olla tekemässä aamupalaa harjoituskeittiössä. Tuli hivenen kiire. Silti olin ensimmäisenä keittiössä paikalla, sillä muu porukka oli vahingossa mennyt ruokalaan aamupalajonoon. Syypäitä siihen oli majoituksen ohjaajat, jotka eivät tienneet, että meidän kurssimme tekee aamiaisensa itse. Minä tein puuroa, toiset keittivät kahvin ja kananmunia, pilkkoivat vihanneksia leivänpäälisiksi, kattoivat pöydän ja tekivät marjarahkaa. Aamiaisen jälkeen olikin sitten heti kahden ja puolen tunnin luento työllisyysasioista.

Lounaan jälkeen tutustuimme sirukortteihin ja hieman muutenkin kuluttaja-asioihin. Iltapäivällä kävimme läpi vaatehuoltoa: kuinka vaatteet pitää lajitella pesukoneeseen, mitä asioita siinä pitää ottaa huomioon, miten kannattaa pakata matkalle (vaatteiden rullaaminen matkalaukkuun vie vähemmän tilaa ja pitää vaatteet siistimpinä), millä tavoin erottaa oikeat vaatteet vaatekaapista, miten saa sukat pysymään pareina myös pesukoneessa... Kaikkea sellaista. Vaatehuoltoon tutustumisen jälkeen oli suht vapaaehtoinen vesijumppa, joka tuntui yllättävän raskaalta.

Tiistain vapaa-ajan ohjelmana oli musiikki-ilta, johon meille tuli pari ammattimuusikkoa soittamaan toivemusiikkia. Kaikkea Kolmesta variksesta metalliin kuultiin tuon illan aikana. Ja yksi törkeä retiniitikko kävi minutkin hakemassa valssiin ja koska minulla on sen verran käytöstapoja, ei siitä voinut kieltäytyä. Hieman tanssimista hankaloitti se, että minulla oli kengät vain puoliksi jalassa. Muutenkin sekoilin koko ajan askeleissa, vaikka melkein luulin osaavani valssata.

Keskiviikon aloitimme jälleen aamupalan teolla. Tällä kertaa pääsin keittämään kananmunia, mitä en ollutkaan aikaisemmin tehnyt (varmaan koko viikon ainut oikeasti uusi asia...). Syöminkien jälkeen oli ryhmäkeskustelu, jonka aiheena oli parisuhde ja jota oli vetämässä terveydenhoitaja Jaana jotain. Parisuhdepohdintojen perään jakauduimme taas kahteen porukkaan, josta toiset lähtivät ulos kävelemään ja toiset liikuntasaliin pelaamaan (*)sokkopingistä. Kuten arvata saattaa, olin sokkopingisporukassa ja sain pari sormea kipeiksi, kun en vaan voinut käyttää suojahanskaa.

Koulutussihteeri Sari Kokko (jonka melkein naapuriksi muutan kohta) kertoi meille lounaan jälkeen opiskeluasioista. Nyt selkisi mm. mitä tukia ja ja miten saa milloinkin opiskellessa. Koulutusasioiden jälkeen ryhmä jakautui jälleen puoliksi, nyt ne, jotka olivat maanantaina kaupassa, pääsivät käsitöihin ja maanantaina käsitöitä tehneet ostoksille. Teimme mehiläisvahakynttilöitä, joita minä ainakin olen tullut vääntäneeksi elämäni aikana melkoisen määrän. Aikaisemmin tarjolla ei tosin ole ollut turkoosia mehiläisvahaa, joten nyt oli siitä pakko tehdä pari kynttilää.

Vapaa-ajan ohjelmana oli jälleen uintia, johon en tälläkään kertaa osallistunut, vaan kaveri tuli pitämään minulle seuraa. Illalla opetin retkut ja pari muutakin pelaamaan Rotanloukku-peliä, ja sitä tuli sitten pelattua aika monta tuntia.

Viimein koitti viimeinen päivä, jolloin piti tehdä aamupala itse. Tälläkin kertaa olin varsin väsynyt aamiaista valmistettaessa, sillä olin jostain syystä pyörinyt valveilla neljään ja olin siis ehtinyt nukkua noin kolme tuntia. Siitä huolimatta tuli kananmunat paistettua. Edelleen puoliksi unisena meidät vietiin keskustaan, jota varten meidät oli jaettu pareihin ja jokaiselle parille oli annettu tehtävä suoritettavaksi. Minun ja parini tehtävä oli etsiä Kampista Pentik (vaikka sanoinkin aamulla vahingossa, että olimme menossa Petikkoon, kun en muistanut kaupan nimeä) ja sieltä kahviservettejä. Toiset etsivät mm. apteekista kyypakkauksen ja Buranaa, HKL:n toimistolta Vantaan aikataulun ja Sokokselta (tai Stokkalta, ei muista) Helsinki-postikortin. Meidän tehtävämme oli suhteellisen helppo, sillä Kamppiinhan pääsee suoraan metrolla. Ainoastaan Pentikin etsiminen oli vähän haastavaa, kun parinikaan ei oikein nähnyt lukea kunnolla opastetaulua. Kuitenkin liike vihdoin löytyi ja sieltä servettien osto olikin jo sitten helppo nakki.

Iltapäivällä meille kävi sosiaalityöntekijä Päivi (joku) kertomassa sosiaaliturva-asioista. Kaikki mahdolliset tukijutut käytiin läpi, vaikka unohdinkin kysyä, mistä Helsingissä haetaan valkoiset kepit. Kahvin jälkeen heikkonäköinen Jarno Mattila (maalipalloilija) oli kertomassa näkkärinä ammattikorkeassa opiskelemisesta. Kaikkea jännää ja hyödyllistä siinäkin tuli ilmi.

Majoituksen vapaa-ajan ohjelmana torstaina oli retki Korkeasaareen. Maanantaina infotilaisuudessa kun kysyttiin, en ollut halukas lähtemään mukaan, sillä ajatus eläinten katselemisesta sokkona tuntui vähän tyhmältä. Kuitenkin muuhun porukkaan tutustuessa aloinkin olla jo toista mieltä ja torstaina kysyin, voisinko sittenkin tulla mukaan. Vielä muutamaa minuuttia ennen lähtöä oli epäselvää, mahdunko vai en. Pääsin loppujen lopuksi lähtemään ja oli siellä korkeasaaressa ihan kivaa, vaikken minä niitä eläimiä nähnytkään. Ilta meni taas rattoisasti jutellessa. Noiden muutaman päivän aikana nauroin niin paljon, että takuulla sain vähintään 150 vuotta lisää elinaikaa.

Perjantaina meidät päästettiinkin jo ihan ruokalaan syömään aamupala. Oli todella omituista, kun olin syönyt aamupalan jo ennen kahdeksaa, muina päivinä kun se oli mennyt lähemmäs yhdeksää. Siinä jäi paljon ylimääräistä aikaa.

Yhdeksältä minä ja pari muuta menimme tekemään piirakkaa Sunnuntain valmiista murotaikinasta, marjoista ja raparperista. Piirakat olivat iltapäivän loppukahveja varten. Kun piirakat päätyivät uuniin asti, menin keskustelemaan kurssin oman ohjaajani kanssa siitä, millainen kurssi minusta oli ollut. Tämän jälkeen kävinkin täyttämässä aluesihteerin avulla Helsingin kaupungille avustaja- ja kuljetuspalveluhakemuksia sekä heti suoraan irrotusta Helsingin matkapalvelukeskuksesta.

Lounaan jälkeen vuorossa olikin sitten enää loppukahvit ja jäähyväisten jättö. Oma ohjaajani opetti minua vielä seisomaan käsillä seinää vasten. Minusta se on seinää vasten paljon hankalampaa kuin ilman seinää.

Koko viikko oli loppujen lopuksi todella mukava, vaikka alkuviikosta pelkäsin muuta. Yllätyin aluksi, miten meidän kurssillamme oli niinkin paljon sellaisia nuoria, joilla oli näkövamman lisäksi muitakin liitännäisvammoja. Ryhmämme oli siis varsin monitasoinen ja kaikille sopivaa ohjelmaa oli takuulla hankala järjestää. Kurssin ohjelmassa ei oikeastaan ollut minulle mitään uutta ja ihmeellistä, lähinnä vain varmistui monista asioista, kuinka ne oikeasti menevät ja miten kannattaa tehdä. Vaikka kurssin sisällöstä ei sinänsä minulle mitään hyötyä ollutkaan, sillä olen hankkinut samat taidot jo kotona ja koulussa ihan kaiken muun lomassa, suosittelisin sitä silti muille näkkärinuorille. Etenkin, jos itsenäisen elämän hoito (ruuanlaitto ja kaupassakäynnit, esimerkiksi) on vähän vieraampaa. Kyllä sieltä saa paljon hyviä vinkkejä kaikkeen. Vapaa-aika ja muut kurssiporukat, erityisesti retkut, pelastivat viikkoni tylsyyteen kuolemiselta.

---

(*) Sokkopingis: Näkövammaisille tarkoitettu laji, jolla ei oikeastaan ole juurikaan tekemistä tavallisen pingiksen kanssa. Sitä pelataan kaukalomuotoisella pöydällä, joka on muistaakseni pari metriä pitkä. Molemmissa päissä on maalisyvennykset ja maalissa pussi. Pallo on kovaa muovia ja tennispallon kokoinen, sen sisällä on hauleja, joten se pitää kyllä hyvin ääntä. Pelipöydän keskellä on keskiseinä, jonka alta palloa pitää lyödä. Mailat ovat kai jotain 20 cm pitkiä ja 10 cm leveitä, suurin piirtein. Sokkopingistä pelataan mustat lasit silmillä, joten palloa täytyy kuunnella. Pelatessa kannattaa käyttää jonkin sortin suojahanskaa, sillä kun pallo tömähtää vauhdilla rystysiin, se sattuu. Minulla on siitä paljonkin omakohtaista kokemusta. Lisää tietoa sokkopingiksestä saa osoitteesta www.sokkopingis.net

8 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Hesassa valkoiset kepit haetaan Laakson sairaalasta. Yhteyshenkilönä on Leila Kytölä (leila.kytola @ hel.fi).

Ronja kirjoitti...

Ajattelinkin, että kysyn asiaa sinulta. ;) Nyt ei tarinnut edes kysyä...

tyttism kirjoitti...

Hitto, Sari ehti eka vastaamaan, tää ois ollut juurikin se asia, johon olisin osannut vastata... Mutta kuinka usein niitä keppejä voi hakea? Ja pitääkö uudet päät hankkia itse vai saako niitäkin hakea? Ainakin sellainen peruspää, joka ei pyöri, kuluu asfaltilla ihan sairaan nopeesti...

Miten ne sukat saa pysymään parina? Ja miten vaatteet erottaa kaapista ottaessa toisistaan?

Mulle ne kulpparit myönnettiin jo kuun alussa, ja käsittääkseni myös siitä matkojen yhdistelystä irrottaminen. Mitään kirjettä saati taksikorttia ei sitten olekaan kyllä kuulunut, pitänee alkaa soitella asian perään pikku hiljaa. Ärsyttävää, miksei asiat vois joskus hoitua ilman sen suurempaa säätämistä.

Ronja kirjoitti...

Keppejä pitäisi kai myöntää kolme vuodessa, että sen mukaan niitä voi hakea. Ja ainakin Tuusulassa olen ihan päitäkin saanut siinä samassa, etenkin silloin, kun halusin keppiin pyörivän pään, maksoi terveyskeskus senkin. Kai se niitä uusiakin päitä makselee, luulisi nyt ainakin.

Sukat saa pysymään parina sukkalukon avulla. Niitä myydään ainakin Aviriksessa, luultavasti muuallakin. Ja vaatteita voi lajitella kaappiin. Minun kaappini on lajiteltu sentään jopa sen mukaan, että tietyllä hyllyllä on housut, toisella t-paidat, sitten pitkähihaiset... jne, jne. Värienkin mukaan niitä voisi lajitella tai sen mukaan, mitkä sopivat yhteen, mutta siihen en ole vielä ryhtynyt.

Minua vähän pelottaa, miten noita juttuja tuolta myönnetään, kun heinäkuu on tyhmä kuukausi.

tyttism kirjoitti...

No ainakin mulle (tosin asun sossun läntisellä alueella, sä kai idässä tai pohjoisessa?) matkat myönnettiin kyllä tosi nopeasti, mut ne on nyt vaan jotain säätäneet siellä että paperit ja kortti ei ole vielä ainakaan tulleet. Toivotaan, että sulla tärppää nopeammin! Toisaalta saat sun haitta-asteella (joka lienee täydet 100%) sen HKLn ilmaiskortin ja kai myös saattajalipun (jotka ei käsittääkseni ole mitenkään vaihtoehtoiset niiden vammaiskuljetusten kanssa), joten et kuole nälkään ja joudu kulkemaan ilman ehjiä vaatteita, vaikka pitäisikin kulkea julkisilla kouluun. Ja se Puksu-rauttis-kallio reitti ei ole äärettömän hankala, luulisin.

Ronja kirjoitti...

Joo, pohjoisella alueella asun. Ja aion joka tapauksessa kulkea julkisilla kouluun ja hain matkoja vain vapaa-ajalle. Sen HKL:n kortin saaminenkin on vähän niin ja näin, koska siihen täytyy olla lääkärintodistus ihan HKL:n lomakkeelle täytettynä ja ainakaan vielä HUS:ista kukaan ei ole meille soittanut, vaikka niin pyysimme. Pukinmäestä pääsee muuten Kallioon myös bussilla.

Sari kirjoitti...

Tytti, olinkin nopea. :)

Keppejä saa tosiaan periaatteessa kolme vuodessa. Hakemisen yhteydessä niihin myönnetään muutama vaihtokärki, mutta loput pitää ostaa itse. Minä olen nyt ottanut vaihtokärjiksi niitä pyöriviä, vaikka ovatkin välillä vähän tylsiä. On mulla jokin pisarakin, mutta ne kuluvat tällä kulkemisella tosi nopeasti. Hesalaisena on monesti näppärintä tehdä niin, että sanoo hakevansa kepit itse Aviriksesta, kun on saanut maksusitoumuksen.

Hmmm.... HUS:n kuntoutusohjaaja on kuitannut viestini ja luvannut hoitaa asian. Toivottavasti hänestä kuuluu jotakin puhelimella tai postista tipahtavilla todistuksilla. Sain kuittaukset viestiini torstaina iltapäivällä.

Värintunnistin on metka kapine! Jos Tytti on rakastunut Victoriin, mä olen Victorin ohella rakastunut tuohon. :)

Ronja kirjoitti...

Jeah, toivottavasti hänestä sitten kuuluu jotain. :)

Tänään piti kauheasti soitella tai laittaa sähköpostia sille Malmin sosiaalityöntekijälle, mutta meni tämä päivä ihan kaikessa muussa... *huoks* Ehkä minä huomenna ihan voisin mennä käymään ja kiikuttamaan ne paperit sinne.

Eikös se värintunnistuskaveri ole aika kallis? Ajattelin juuri tässä tänään, kun tyhjäsin vaatteita kaappiin, että voisi siitä olla hyötyäkin. Kun näin vanhaksi elää (*köh*), ei meinaa enää muistaa kaikkien vaatteiden väriä. Mutta myöntääköhän kukaan sitä laitetta?