Kokeita, kokeita, kokeita

Lukio-opiskeluun kuuluu varsin tiiviisti koeviikot, joista en oikein osaa päättää, onko se tosi kivaa vai tosi stressaavaa. Ihan huippua tietysti on, että kokeet alkavat vasta yhdeksältä ja saa siis nukkua pidempään. Toinen huippu on, että reaaliaineiden kokeet loppuvat viimeistään yhdeltätoista (paitsi jos käytän lisäaikaoikeuttani) ja äidinkielen, englannin ja matematiikan kokeet viimeistään kahdeltatoista (taas paitsi jos käytän lisäaikaa). Kotiinkin pääsee siis mukavan aikaisin ja sitten ehtii tehdä vaikka mitä -- kuten lukea kokeisiin. Ylimääräisiä vapaapäiviäkin saa, ellei satu olemaan seitsemää koetta, jota minulla ei ole. Makaan maanantain laakereillani... Tai sitten luen kokeisiin.

Minun piti aloittaa kokeisiin luku jopa melkein ajoissa, mutta ikinä en saanut mitään aikaan, enkä jaksanut lukea. Eilen sitten aloin lukea yhteiskuntaopin kirjaa, kun koe on huomenna. Pääsin sivulle 64, kunnes nukahdin... Otin oikein mukavat tunnin tirsat ja jatkoin lukemista kirjan puoleen väliin asti. Mitä, minäkö muka väsynyt, jos nukahdan kahdeksalta yhteiskuntaopin kirjaa lukiessani ja nukun tunnin lattialla, tietokoneen vieressä?

No, pääsin sitten vihdoin oikeasti nukkumaan ja aloitin Khaled Hosseinin Leijapojan lukemisen. Pyörin tunti kaupalla hereillä ja kuunnellen kirjaa, en millään nukahtanut, vaikka olin älyttömän väsynyt. Viimein sammutin kirjan ja yritin nukahtaa hiljaisuuteen... Ja kyllä se uni sitten tuli, taas kun olin ensin jonkin aikaa leikkinyt hyrrää.

Tänään aamulla havahduin pienesti unestani ja sormeilin vielä horroksessa kelloa -- kuten teen aina herätessäni. Piti oikein kahdesti katsoa sitä, ennen kuin pomppasin järkyttyneenä pystyyn ja etsin kännykän käsiini tarkistaakseni kellonajan siitä: 8:28. 32 minuuttia kokeen alkuun.

En ole pitkään aikaan tullut niin vauhdilla alas parvisängystäni tai saanut niin nopeasti vaatteita päälle. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa herätyskellon soimisesta... Tulin vaan siihen tulokseen, että tästä lähtien jätän kyllä sen kännykän alas, enkä ota sitä ylös hyllylle, josta pystyn -- sängystä nousematta -- sammuttamaan herätyksen.

Soitin taksin 8:35 ja olin koulun pihassa tasan yhdeksältä, radion aikamerkin mukaan. Tein varmasti myös henkilökohtaisen ennätyksen koulun portaissa kipittäessäni neljänteen kerrokseen. Opettaja ei ollut ennättänyt vielä aloittaa koetta, vaikka kylläkin melkein kaikki istuivat jo paikoillaan. Tungin takanurkkaani istumaan ja minulla oli tietokone kirjoitusvalmiina 9:07, samaan aikaan, kun opettaja käski porukan hiljaiseksi.

Olin lukenut kirja-arvostelulistan kirjoista neljä ja käytin ainakin ensimmäisen puolituntisen pohtiessani, mistä arvostelun kirjoittaisin. Vaihtoehtoinani oli Alice Monroun Kerjäläistyttö (olen lukenut häneltä myös Karkulaisen), Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa (aloitin häneltä eilen Leijapojan -- vaikka kuvittelinkin lukeneeni sen jo aikaisemmin... sekoitin johonkin muuhun miltei samannimiseen kirjaan), Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä ja Stig Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia. Päädyin Hosseiniin ja Tuhanteen loistavaan aurinkoon. Tarkistin ensin, miten kirjan henkilöiden nimet kirjoitetaan -- äänikirjaa lukiessa jää sellaiset asiat epäselviksi -- ja käytin vajaan puolitoistatuntisen arvosteluni kirjoittamiseen. Sitten lähetin tekstin opettajalle sähköpostilla, pakkasin koneeni ja yritin luovia itseni ulos luokasta, en ehkä niin kovin mallikelpoisesti, ja lähdin kotiin.

Kotona olin vähän kahdentoista jälkeen, väsyneenä ja nälkäisenä. En ollut syönyt vielä yhtään mitään, juonut vain vähän vettä kokeessa. Kuten arvata saattoi, jääkaappi oli melkoisen tyhjä, mutta kyllä sieltä jotain löytyi nälkäiselle opiskelija-paralle.

Kotiin tultuani minä olen nukkunut päiväunia ja kuunnellut vähän lisää Leijapoikaa. Olen myös harkinnut jo moneen kertaan yhteiskuntaopin ja historian kirjojen lukemista sekä kaupassakäyntiä ja ruuanlaittoa. Ehkä tässä vielä ehtii.

Minua oikeasti hieman pelottaa perjantainen historian koe: paljon asioita, joista minulla ei ole kovin suurta hajua. Olen muutamaan kertaan oikeasti itsekin miettinyt, mihin ihmeeseen olen tuntini käyttänyt, kun en muista niillä käsitellyistä asioista juuri mitään. En myöskään ollut koskaan maanantaisin tunneilla, sillä kävin kirjallisen ilmaisun kurssia samaan aikaan. Nyt pitäisi siis lukea parissa päivässä 200 sivua ja yrittää sisäistää asiat. Alunperin suunnittelin myös tekeväni hienon aikajanan, jota voisin kurssien edetessä aina täydennellä, jotta saisin kunnolla kuvan siitä, mitä tapahtui milloinkin. Helpottaisi takuulla yo-kirjoituksiin lukemista, historian kun aion kirjoittaa. Vähän epäilen, etten enää ehdi aikajanaa vääntää kasaan. Enkä taida myöskään päästä opettajan kalvomuistiiinpanoihin käsiksi, jotka löytyisivät kyllä netistä; sivustolta, joka ei aina oikein halua toimia koneellani.

Onneksi matikka, englanti ja psykologia ovat vasta ensiviikolla.