keskiviikkona, lokakuuta 14, 2009

Syysloma

Aluksi aivan pakollinen mainostus (onneksi tämä on oma blogini, niin voin rauhassa mainostaa itseäni =) ):

Suomen ainut sokea taikuri Serafia saa aikuisyleisön viihtymään niin syntymäpäivillä, pikkujouluissa, ravintoloissa kuin illanistujaisissakin. Ohjelmistossa lähitaikuutta pelikorteilla ja muilla tavanomaisilla esineillä. Taikuutta ilmassa, tunnetko?

Ota yhteyttä:
sähköpostilla taikuriserafia(at)gmail.com,
tai puhelimitse 050 5231704

*******

Olen ollut tämän viikon syyslomalla ja olen oikein innoissani siitä. Takaisin kouluun palaaminen voi tietysti olla taas haastavaa... Tai toisaalta en usko niin. Ihan rentouttava loma on ollut tähän asti.

Viikonloppu meni Nuorisofoorumissa elokuvateemalla; saimme kuulla luentoa puvustuksesta (Arja Oja) ja elokuvan ohjaamisesta (Hanna Pergholm) ja sen lisäksi pääsimme tutustumaan Starwars-elokuvan pukuihin ja oheistuotteisiin, kun niitä meille esitteli Legiona 501, aiheeseen perehtynyt harrastajajoukkio.

Alkuviikon vietin kaverini mökillä, jossain Karjaan lähistöllä. Söimme niin paljon pullaa, että parista mökkipäivästä on päällimmäisenä mielessä vain se tajuton pullan määrä. Toisena päivänä piti oikein pakottaa itsensä (ja muut) syömään vielä pullaa... Kaverit luottivat siihen, että minä tuon viihdykkeitä mukanani. Kuinka niin minulla on symbioosi sekä kitaran että pelikorttien kanssa? Eihän minulla koskaan ole yhtään pakkaa mukanani missään...

Muusta mökkireissun aikana tapahtuneesta ei sitten puhutakaan.

Tänään päätin olla oikein kovin radikaali ja tulla äidin luokse Tuusulaan. Siitä on hyvin kauan, kun olin täällä viimeksi ja pikkuveljen ja -siskojen tapaamisestakin on vierähtänyt jo pari kuukautta. Nyt vietän pari päivää perheen parissa, huomenna käyn pyörähtämässä vanhalla yläasteellani ja ehkä jopa esittämässä taikatemppuja pienluokalle, jonka avustajana yläasteen aikainen avustajani nykyään on, ja viikonlopun olen Pajulahdessa maalipallomaajoukkueleirillä. Jotenkin nyt ei yhtään innostaisi maajoukkueleiri, tiedän olevani siellä niiiiiiin kuollut... Ei minulla suinkaan ole yhtään huono kunto, ei suinkaan.

Loma on mennyt ihan hirveän nopeasti, nyt ollaan jo viikon puolivälissä! Käsittämätöntä. Toivottavsti tulevat kouluviikotkin menevät näin nopeasti, niin ollaankin pian jo joululomassa... Joka meillä alkaa vasta 23. päivä.

*******

Yksi vessapaperirulla kestää keskimäärin 4,75 päivää, kun 8 rullan paketti kestää noin 38 päivää. Näin ollen vuodessa kuluu noin 77 vessapaperirullaa ja vain vajaat 10 -pakettia. Jos yksi 8 rullan paketti maksaa noin 3 euroa, rahaa vessapaperiin vuoden aikana menee 30 euroa. Täytynee tarkistaa vessapaperipaketin hinta.

Seuraavaksi voisin ostaa Hyvää makumaasta Mulle&sulle -karkkipussin, jossa on vain viittä erilaista karkkia. Voisin laskea, kuinka monta kappaletta siinä on mitäkin karkkia ja laskea todennäköisyyden, minkä karkin saa, kun kätensä pussiin laittaa. Ja tietysti vielä se, minkä karkin sinä saat, kun minä saan jonkun muun... Minulla oli viikonloppuna tällainen pussi ja junassa oli oikein hauskaa jakaa siitä karkkia seuraavalla tavalla: "Mulle, sulle, mulle, sulle, mulle, sulle, mulle..." kun 'sulle' oli aina eri ihminen. Oli oikein makoisaa.

5 kommenttia:

tyttism kirjoitti...

Mun Pirkan luontoystävällinen vessapaperi on kai jotain 2,3-2,5e/8rullaa. Se on tosi kivaa, sellaista kierrätyspaperista tehtyä ja mikä parasta, pakkausmatskua on säästetty litistämällä rullat pakettiin (mahtuu myös kaappiin paremmin). Marketeissa vessapaperia myydään tietysti isommissa yksiköissä, nyt kun olet laskenut paperin menekin, voisi tietysti hankkia kerralla isomman satsin...

Anonyymi kirjoitti...

Aivan! Voisin vaikka ostaa vuoden vessapaperit kerralla... :) Tai ehken kuitenkaan, ei meillä olisi tilaa niin monelle paketille.

Ville kirjoitti...

Moi!

Kävin tänää kaupassa vertailemassa noita vessapaperirullia. Yhes rullas on vaan noin 160 palaa (Serla). Se on kyl kolmikerroksista paperia! Kaikis kolmikerroksissa on about 160 palaa per rulla. Onkohan kaikki nykyään kolmikerrospaperia. No mut jos siinä on vaa kaks kerrosta niin siinä rullas voi olla enemmänkin. Tos lähi-Alepassa ei ollut kuin kolmikerroksellista!

Ostin tota Serlaa, koska se on mun suosikkia. 2,75e per 8 rullaa.

Lotta kirjoitti...

Sullemulle-pussi on huippu!! :)

Nattuli kirjoitti...

Vessapaperin kulutus riippuu kyllä aika paljon siitä kuinka monta arkkia tarvitsee. Keksitäänköhän paperille joskus joku luontoystävällisempi vaihtoehto?

Kootut ympäristöuutiset täältä