torstaina, tammikuuta 07, 2010

"On lunta tulvillaan..."

Totisesti.

Minä pidän oikeasti talvesta; sekä lumesta että pakkasesta. Pakkasen varalle voi aina pukea kunnolla päälle, mutta tuo lumi... Viha-rakkaussuhde on edelleen olemassa.

Sitä lunta on oikeasti paljon. Eikä katuja - saati sitten portaita - ole siivottu kuitenkaan kauhean hyvin. Tänään tarvitsin oikeasti vähän opastusta, jotta pääsin siirtymään pääkoululta toiselle rakennukselle. Koulusta kotiin lähtiessä soitin taksin koulun pihaan, vaikka tolpalle on vaan pari sataa metriä. En halunnut lähteä kokeilemaan, löydänkö sinne tässä lumihangessa.

Tarvitsin jopa kotipihassa vähän opastusta, että pääsin parkkipaikalta alaovelle. Pari viikkoa sitten eksyin viedessäni roskia, roskakatos kun on sisäpihan toisessa päässä.

Lumi hankaloittaa liikkumista, kyllä. Silti en voi jäädä vaan kotiin ja olla liikkumatta mihinkään. On pakko käydä kaupassa ja viedä roskia ja kulkea muutenkin paikasta toiseen, vaikka onkin lunta. Saan vaan eksyillä vähän useammin ja pyöriä kunnolla ympyrää, kun joka paikassa tuntuu vaan samalta, kaikialla on pelkkää lunta.

Liukkaus ei ole mikään ongelma, minusta sellaisissa paikoissa harvoin on liukasta, joita muut väittävät liukkaiksi. Ainoan ongelman aiheuttaa lumi ja sekin vain silloin, kun aurausta/lumitöitä ei ole tehty kunnolla. En kuitenkaan oikein tiennyt, olisiko minun pitänyt mennä pyytämään koulun vahtimestarilta, että voisiko niitä portaita vähän putsata lumesta... Joten kärsin.

*******

Minulla oli tänään pidennetty tunti ennen ruokailua. Samassa ryhmässä ei hirveästi ollut sellaisia, joiden kanssa olisin voinut mennä syömään. Jäin sitten vaan ruokalan lähistölle hengailemaan, josko siitä olisi joku kaveri mennyt ohi. Tällä kertaa minulla oli huono tuuri, kun kukaan ei enää siinä vaiheessa ollut menossa syömään. En siis syönyt tänään koulussa, joten nyt on aika nälkä.

Tilasin ensimmäisen kerran pitsaa kotiin. Olen asunut puoli vuotta yksin (tai kaksin veljen kanssa), mutten ole kertaakaan syönyt vielä pitsaa täällä. Joku veikkasi, että me varmaan syödään useinkin sitä. Hah, nyt on ensimmäinen kerta. Ja tämäkin kerta johtuu vaan siitä, etten saanut ketään koulussa kaveriksi syömään enkä tahdo mennä tuonne lumihankeen etsimään kauppaa... Onneksi netistä voi tilata pitsan.

*******

Pitsa syöty. Se tuli perille noin 40 minuuttia tilauksen lähettänmisestä. Nyt on aivan järkyttävän täysi olo. Voisi mennä pienille iltapäivänokosille ennen teatteriharkkoja. Joku oli päättänyt, ettei tänään ole vanhojentanssiharjoituksia, joten nyt on hyvin aikaa (tavallisesti menisin suoraan tanssiharkoista teatteriharkkoihin).

4 kommenttia:

Mipe kirjoitti...

Tuo on tosiaan kätevää kun voi netistä tilata pitsaa. Inhoan ylikaiken soittamista, ja kun sitten usein vielä joku asia menee sekaisin tai kuullaan väärin esim. ananas aurajuustona yms.

Minen kyllä tykkää ilmaston ääripäistä eli kuumasta enkä kylmästä. Kultainen keskitie hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Jep, minäkin inhoan soittamista yli kaiken... Joten nettitilaus on paljon yksinkertaisempi.

En minäkään kuumasta pidä, mutta kylmyydessä ei ole mitään vikaa, jos siihen varautuu. :D

Mipe kirjoitti...

Onkohan sokeus jotenkin nyt in, kun tulossa on kaksi ohjelmaa jotka perustuvat pimeyteen ja sitä kautta sokkona asioiden tunnistamiseen ja tekemiseen. Neloselta tulee sokkokokki ja subilta treffit pimeässä. Sä voisit olla hyvä kummassa vaan, mutta jälkimmäiseen olet liian nuori. Osaisit varmaan kuuntelemalla tunnistaa öö.. mitä lihaa ne kokatessa käyttää :D öö..

Anonyymi kirjoitti...

:D :D Hitsit, jos olisin ollut tuon 6 vuotta vanhempi, olisin kyllä heti ilmoittautunut tuohon treffit pimeässä -ohjelmaan! :D