tiistaina, helmikuuta 09, 2010

"Valitse skannattavan kuvan laji..."

Minä sitten niin inhoan kirjeitä. En muuten, mutta kun joka helkkarin kirje on pakko skannata, jotta voin sen lukea. Ja se skannaaminen minun koneellani ei olekaan mikään kovin yksinkertainen prosessi.

Kun minä saan kirjeen, olkoon sitten vaikka lasku tai jotain tärkeää tietoa pankilta tai Kelasta tai mitä vaan, se jää lojumaan pöydälleni määrittelemättömäksi ajaksi, koska skannaamisen aloittaminen on aina kovin suuren henkisen työn takana. Enkä edes osaa avata siististi kirjekuoria: niistä tulee aina ihan hirvittävän repaleisia ja kauheita, vaikka omistan jopa kirjeveitsen. En varmaan oikein osaa käyttää sitä.

Kun vihdoin ja viimein, suurten henkisten ponnistelujen jälkeen, päädyn skannaamaan kirjeitäni, niitä on yleensä kertynyt jo vähän useampi. Tänään oli kahdeksan. Skannaamista varten minun on irroitettava tietokoneestani nettikaapeli ja siirrettävä se toiseen paikkaan, jotta skannerin kaapeli ylettyy koneeseen kiinni. Sitten täytyy aata skannaus/tekstinkäsittelyohjelma.

Revin (kirjaimellisesti) kuoren auki, pohdin ensin hetken, miten päin laitan paperini skanneriin ja sujautan sen sitten skannerin väliin. Valitsen Omnipagesta "skann" ja se alkaa skannata. Kun skannaus on suoritettu, täytyy minun ensiksi kertoa ohjelmalleni, tahdonko skannata lisää sivuja samaan tiedostoon, vai lopettaa siihen. Yleensä lopetan, ellen ole saanut jotain hyvin pitkiä kirjeitä. Seuraavaksi minun on tallennettava tiedosto pdf-muotoon, avata Omnipagelle uusi dokumentti ja aloittaa alusta.

Kun joskus olen selvinnyt kaikkien kirjeideni skannaamisesta, alkaa vaihe, jossa muutan pdf-muotoiset tiedostot tekstimuotoon, jotta pystyn lukemaan ne. Avaan siis Wordin ja valitsen sen Omnipage-valikosta "acquire text settings", jolloin ohjelma kysyy minulta, minkä tiedoston haluan ladata. Kun olen valinnut tiedoston, alkaa koneeni latailla sitä. Tässä kohtaa se ilmeisesti myös näyttää minulle lataamansa sivut, että kelpuutanko minä niiden kuvat, mutta siitä en välitä, vaan painan aina "page ready". Omnipage siirtyy seuraavaan vaiheeseen, jossa se tahtoo tarkistaa sellaiset sanat, joita sen (englannin kielinen) sanakirja ei tunnista. Tämänkin yleensä ohitan, sillä tekstistä saa kohtalaisesti selvää, vaikka Ä:t onkin A ja jotkut muutkin merkit välillä hassusti.

Vihdoin pääsen lukemaan kirjeeni... Ja sitten täytyykin taas alkaa muuttaa seuraavaa kirjettä kuvasta tekstiksi.

Inhoan koko prosessia niin paljon, että yritän välttää sitä mahdollisimman pitkälle. Tästä syystä makselen välillä laskuja vähän myöhässä, kun en vaan ole millään jaksanut aloittaa sitä pitkäveteistä skannausrumbaa, enkä jaksa aina vaivata veljeä kirjeilläni. Erityisesti minua ilahduttaa Kelan tiedotteet siitä, että he ovat maksaneet minulle rahaa; niin turhauttavaa skannata sellainen kirje, sillä näenhän minä tililtäni, jos sinne on rahaa tullut.

Kirjeiden lukemisen yksinkertaisuus on suurin piirtein ainoa asia - valmiin ruokapöydän lisäksi - jota kaipaan vanhempien luona asumisesta. Minun ei tarvinnut yhtään huolehtia siitä, kuka minua kirjeillään vaivaa. Äiti kertoi niistä, jos oli jotain kertomisen aihetta. Voisin tietysti käyttää postini kanssa avustajaa apuna, niin ei tarvitsisi edes veljeä aina vaivata.

Kuulin joskus vuosi sitten Optacon-laitteesta, jolla pystyy lukemaan mustavalkotekstiä. Laite muuttaa kirjaimet jotenkin hassusti sähköiseksi värinäksi - tai jotain sinne päin, jonka avulla sen sitten pystyy tunnustelemaan. Niistä tulee siis ikään kuin kohokirjaimia. En ole ikinä tällaista laitetta nähnyt, mutta yksikin sokko sanoi sellaisella aina ensin katsovansa kirjeistään, onko ne skannaamisen arvoisia. Sillä näet pystyy lukemaan vain kirjaimen kerrallaan, joten kovin pitkiä kirjeitä ei kyseisellä laitteella mielellään lukisi. Minusta se olisi niin kätevää! Voisin ensin katsoa, onko saamani kirje lasku vai joku tyhjänpäiväinen ilmoitus siitä, että olen saanut Kelalta rahaa, ja sitten päättää, tarvitseeko minun skannata sitä vai ei. Paha vain, Optaconeja ei valmisteta enää eikä niitä saa mistään.

Huomasin vasta tänään saaneeni nimpparikortin. Se ilahdutti tuon skannausrumban keskellä. Mummoni tekee aina korttiin jotain sellaista, jonka voin tunnustella. Nyt hän oli muovisilla kirjaimilla kirjoittanut siihen "onnea" ja tehnyt kreppipaperista tai vastaavasta kukan.

11 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Mutta eihän sitä skannausta ole pakko tehdä noin monimutkaisesti. Eikö sulla ole Wordissa omnipage-valikkoa? Siis siinä samassa valikossa, jossa on tiedosto, muokkaa jne. pitäisi olla kohta omnipage ja tekstin voi sitten skannata suoraan Wordiin.

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän sen pitäisi toimia, mutta kun ei toimi. Tai siis aikaisemmin minäkin olen voinut tehdä juuri noin, mutta nykyään Omnipagen asetuksissani on mitä ilmeisimmin jotain vikaa. Wordista löytyy kyllä Omnipage-valikko, josta löytyy kohdat "acquire text settings" ja "acquire tekxt", josta jälkimmäisestä pitäisi kai normaalisti lähteä skannaus käyntiin. Minulla se vaan kyselee, minkä tiedoston tahdon ladattavan. Yritin muuttaa Omnipagen asetuksia, jotta homma toimisi oikein, mutten oikein osannut. Pitänee kysyä joltain viisaammalta.

Ongelmat Omnipagen kanssa saattavat hyvinkin johtua siitä, että tähän nykyiseen koneeseeni asensimme sen itse, eikä me ehkä oltu niin kovin hyviä noissa asetuksissa... :D

Anonyymi kirjoitti...

Kävin vaihteeksi blogiasi kurkkaamassa, ja mietin, että kai sinulla on Netposti käytössä? Eli postin palvelu, jolla saat monet laskut / viranomaiskirjeet sähköisesti? Voisi vähentää osaa paperipostista?

Sari kirjoitti...

Kysypäs Omnipagen asetuksista mikrotietokoneet-alueelta. Siellä on useampi skannaajavirtuoosi.

Minä olen jo pitkään luettanut postit avustajalla. Välillä skannaan jotain, mutta voin käyttää aikani muuhunkin kuin postien skannaamiseen.

Jos kirjekuori on ikkunallinen, paperissa on aina teksti siinä ulkopuolella. Eli keskeltä kahtia taitetun paperin sisäpuoli on yleensä tyhjä, ellei sitten joku ole tahtonut lähettää sinulle kaksipuoleista kirjettä.

Anonyymi kirjoitti...

No mutta käytä vaan ihmeessä sitä avustajaa tähänkin. Mä ainakin teen niin ja elämä on tältä osin taas niiiiin gutaa! Loppui se paska skannailu kerralla.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan Netpostista, mutta menin heti rekisteröitymään!

Sari: Olen monesti ajatellut, että Omnipage-ongelmassa pitäisi lähestyä mikrotietokoneet-alueen guruja. :)

Joskus olen saanut ikkunnallisen kirjeen, jossa oli "ulkopuolella" vaan se osoite ja taitteen sisällä itse kirje... Oli hiukan ärsyttävää.

Riikka: Voisin kyllä oikeasti alkaa käyttää avustajaa siihen, katsoo nyt. Täytyy ensin vaan hoitaa tämä kaikki nykyinen avustajasäätö pois alta..

Anonyymi kirjoitti...

Luin noita aikaisempia avustajaketutusjuttuja. Niin tutulta kuulostaa! Oikeastaan mä olen vasta parin viime vuoden aikana alkanut kääntyä siihen, että okei, kyllä mä tämän itse selvittäisin joo, mutta onko elämän pakko olla selviämistä. Mutta kun muutin omaan kotiin, en tod ajatellut niin!

Leen@ kirjoitti...

Olipa selventävä kirjoitus, en yhtään ihmettele, että kirjeiden avaus lykkääntyy. Käytä ihmeessä avustajaa niissä, neuvoisin. Tosin ymmärrän hyvin, että haluat selvitä itsenäisesti kaikissa asioissa.

Hyvää ystävänpäivää! Ja vanhojen tansseja, niissä pääasia on että nautit itse.

Anonyymi kirjoitti...

Riikka: Minusta on ihanaa huomata, miten paljon pärjää itse. Mutta siinä samalla myös huomaa ne asiat, joissa silmistä on vähän hyötyä. Kotona ehkä suurin on juuri tuo postin luku.

Leen@: Aion kyllä tästä lähtien käyttää avustajaa myös postinlukuun, kun sain muistutuksen siitä, miten hirveää skannaaminen onkaan. :D

Scarlett kirjoitti...

Mikä järki on netpostissa? Kun voi samalla vaivalla laittaa verkkopankkiin E-laskuvaltuutukset haluamilleen tahoille, jolloin laskut tulevat luettaviksi ja hyväksyttäviksi suoraan nettipankkiin. Tätä olen itse harrastanut jo monta vuotta. Ihan vihjeenä vaan.

Ronja kirjoitti...

Netpostissa on se järki, että sinne tulee muitakin kirjeitä kuin laskuja. Minulakin tulee muutamat laskut suoraan verkkopankkiin ja ne on sieltä kätevä maksella. Mutta nyt ainakin olen siis saanut Netpostiin palkkakuitin - jälleen yksi kirje, jonka skannaaminen olisi ollut minusta hyvin turhauttavaa, koska se ei vaadi mitään toimenpiteitä.