lauantaina, marraskuuta 26, 2011

Miten se menikään?

Myllypuroon muuttamisen jälkeen olen saanut mukavasti nauttia Itä-Helsingin ”pikkukaupunkitunnelmasta” – ei ole ollut ratikoita tai kuuden kaistan tienylityksiä, risteyksiä, joissa tulee autoja viidestä ja ratikoita kahdesta suunnasta – ja eilen keskustassa piipahtaessani huomasin jo taitojeni ruostuneen.

En tosiaan ollut käyttänyt ratikoita sitten elokuun, enkä ainakaan ylittänyt Sörnäisten metroaseman kohdalla olevaa kiskojen yli menevää suojatietä. Siinä on liikennevalot, joissa ei ole äänimerkkiä. Autoista ei kovin hyvin voi kuunnella, milloin ratikkakiskot voi ylittää, sillä autokaistojen ja kiskojen yli menevät liikennevalot eivät vaihdu samaan aikaan. Vallilassa asuessani ylittelin sitä kohtaa useasti, välillä melkein päivittäin. Suurin osa ylityksistä oli vähän sellaisia uhkarohkeita (”ehkä ratikka ei aja mun päältä”), kun ei ollut aavistustakaan, milloin siitä voi mennä yli. Aina ei edes muita ihmisiä mennyt tai sitten sitä ei tajunnut. Mutta ylittelin sitä kohtaa ongelmitta.

Eilen seisoin suojatien vieressä ainakin viisi minuuttia miettiessäni, milloin uskallan mennä yli. Lopulta eräs mies kertoi, kun valot vaihtui. Ylitin kiskot ja menin toiselle puolelle seisomaan pysäkille.

Onneksi minulla ei ollut kiire; olin muutenkin etuajasssa ja opettaja, joka minun piti tavata, ilmoitti tulevansa vähän myöhässä. Seisoin pysäkillä pitkään, nolona ja tyhmänä. En tajunnut, milloin ratikka tuli pysäkille, kun samaan aikaan pysähtyi myös toiselle puolelle ratikoita ja autoja ajoi ohi koko ajan. En kuullut sitä kunnolla enkä ainakaan kuullut, missä on ovi. Tajusin ratikat monesti vasta silloin, kun ovia suljettaessa kuului kilahdus. Vähän oli myöhäistä.

Kun pysäkille tuli monen uuden sijasta vanhan mallinen ratikka, jopa minä huomasin sen. Onneksi se oli sellainen, jolla pääsin koululle.

(Nyt jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut mennä Sörnäisten metroaseman sijaan Hakaniemeen ja kävellä sieltä… Eilen en kuitenkaan jaksanut läppärin ja kitaran kanssa raahustaa pitkää mäkeä ylös.)

Sama ruostuneisuus ilmeni vielä toisessakin kadunylityksessä. Sellaisessa risteyksessä, joka – Sörnäisten tapaan – on vähän vaikeampi. Siellä menee autoja viiteen suuntaan ja niiden lisäksi ratikoita. Liikennevaloja ei ole. Kun sitä tietä piti ylitellä useammin, sekin meni aikaluontevasti, enkä turhaan jäänyt odottelemaan ja miettimään, milloinpääsisin yli. Eilen piti kyllä hieman miettiä.


Olen menossa tänään hyppäämäään pituutta HKV:n kisoihin, käytännössä tosin kilpailujen ulkopuolisena osanottajana ja ennen niitä muita hyppääjiä. Eilisen illan ja viime yön aikana on hieman pieni flunssa tunkeutunut kroppaani, olo tuntuu kuumeiselta ja tunkkaiselta. Vähän on nuhaa, mutta sitä kuumetta ei ole. Vaikken todellakaan tunne olevani ihan täydessä iskussa tämän takia, täytyy sinne kisoihin silti mennä pari hyppyä hyppäämään – ei ehkä taas ihan järkevin vaihtoehto. Taidan napata Buranan naamaan ja lähteä Liikuntamyllyyn verkkaamaan. Valmentajani asettama tulostavoite (vähintään 350 cm) voi tosin olla hieman haastava tässä olotilassa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sörnäisten metroaseman tienoo on hankala näkevällekin, joten ei voi muuta kuin ihailla kykyjäsi liikkua siellä. Mikähän mahtoi olla se toinen risteys, jossa sekoilit?

Joskus kauan sitten, kun metroa vasta rakennettiin, osuin Vuosaaressa samaan bussiin yhden näkkärin kanssa. Ehkä on tuttu sinullekin, laitetaan tähän vain nimen alkukirjaimet A S ja ammatti pappi. Matkalla Rautatientorille hän kertoi, että Ympyrätalo on näkkärille tosi hankala, kun siellä menee suuntavaisto totaalisesti sekaisin.

Ei Hakaniemikään ole mikään helppo paikka, kun ratikkakiskojakin on kaksi edestakaista paria, toinen Ympyrätalolle ja toinen Hämeentielle. Minä tosiaan ihmettelen, miten pärjäät noissa paikoissa.

Ronja kirjoitti...

Toinen hämmennystä aiheuttanut paikka oli Porthaninkadun ja Viidennen linjan risteys. Torstaina selvisin siitäkin melko mallikkaasti, kun en jäänyt turhaan mietiskelemään, milloin voisin ylittää tien.

A S on tuttu, en henkilökohtaisesti tunne, mutta tiedän kyllä. Ympyrätalosta en sen sijaan sano mitään, en varmaan edes löytäisi sinne... :)

Hakaniemessä en pärjäisi, jos minun pitäisi mennä ratikkapysäkille. Olen siellä käyttänyt käytännössä vain ja ainoastaan metroa, joskus tullut bussilla ja vaihtanut metroon. Ratikkapysäkillä olen piipahtanut pari kertaa, kun olen onnistunut menemään pysäkin ohi Haapaniemestä ja on pitänyt palata taaksepäin (ja tietysti sen ikimuistoisen kerran, kun onnistuin ihan kunnolla menemään ohi ja löysin itseni Kruununhaasta ja palasin väärällä ratikalla ja piti Hakaniemessä vaihtaa enkä olisi ikinä päätynyt koululle, ellei minua olisi autettu). En siis oikeasti löydä siellä mihinkään muualle kuin metroon ja sinnekin vain tietystä ovesta ja tietystä suunnasta.

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että Porthaninkadun ja Viidennen linjan risteyksessä kulkee autoliikennettä viideltä eri suunnalta. Minun mielestäni se on aina ollut helppo nakki, vaikkapa Sörnäisten ja Hakaniemen metroasemiin verrattuna. Mutta mitäpä minä näkevä olen sanomaan. Kun se on sinun mielestäsi hankala, niin sitten se on. Harmi kun en älynnyt kysäistä, mihin osoitteeseen olit menossa, että olisin vähän yrittänyt hahmottaa reittiäsi.

Ympyrätalo on Hakaniemen metroaseman kohdalla, melko tarkkaan junalaiturin yläpuolella. Välissä on 20-30 metriä peruskalliota. Talossa on mm. lääkäriasema, S-market ja Alkon myymälä. En tässä viitsi ruveta tarkemmin neuvomaan reittiä, jos et ole sinne menossa.

Ai niin... onnittelut lakin johdosta. Olen lukenut tätä blogiasi, kun rupesi kiinnostamaan, miten sokko pärjää. Ja hyvinhän se meni.