Tein tässä viikonloppuna ensimmäisen kerran itse mokkapaloja. Joskus muinoin ala-asteella (vai olisiko ollut jopa eskarissa?) olin mukana tekemässä mokkapaloja, mutta meillä kotona niitä ei juurikaan ole harrastettu.
Meillä ei juoda kahvia, yhtään. Viimeksi hotellissa yöpyessäni nappasin yhden murukahvipötkön mukaani, jotta voin ”sitten joskus” tehdä mokkapaloja. Nyt sille tuli siis käyttöä.
Pohjan taikina oli sen verran jämäkkää, ettei se mukavasti valunutkaan tasaisesti pellille, kuten vaikka pannukakku- tai –pullataikina, mutta myös sen verran löysää, että sen levittely käsin ei oikein olisi sujunut. Taikinan levittely oli sen verran haastavaa, että pyysin Mikaelin tekemään sen loppuun, jotta tulisi edes melkein tasaista.
Muistan hämärästi lukeneeni joskus jostain jonkun mokkapalaohjeen, jossa kuorrutteeseen laitettava kahvi lisätään kylmänä. Koska käyttämäni ohje ei sanonut kahvin lämpötilasta mitään, ajattelin noudattaa hämärää muistikuvaani. Pieleenhän se meni. Kuorute jähmettyi jo kulhoon ja se piti sieltä käsin taputellen levittää pohjan päälle. Maussa ei ollut mitään vikaa kuitenkaan, mutta nonparelleja ei saanut pysymään pinnalla.
Parin viime viikon aikana olen siis vihdoin oppinut käyttämään meidän kaasu-uunia. Olin jo aikaisemmin sytytellyt sitä, mutta asteista ei ollut aavistustakaan. Nytkin käytän sitä lähinnä mutu-tuntumalla: tiedän, missä on suurin ja missä pienin aste, siltä väliltä arvon.
Mikael teki viikonloppuna ruokaa ja pyysi minua pilkkomaan sipulit loppuun. Vaihdoin hänen käyttämänsä ison veitsen pienempään, koska sillä on mielestäni parempi leikata. Hetken kuluttua minut kuitenkin käskettiin pois: ”Anna mä leikkaan, kun sä oot noin hidas.”
Kyllä, olen hidas leikkaamaan. Aina jos teen ruokaa, joka vaatii paljon vihannesten tms leikkelyä, minulla menee sen valmistamiseen reilusti enemmän aikaa kuin arvioitu valmistusaika on. Olen tupannut syyttää siitä huonoja veitsiä: erityisesti lantun leikkaaminen huonolla veitsellä on raivostuttavaa. Mutta ehkä sipulin kohdalla en voi pelkästään huonoa veistä syyttää. Jos tarkkoja ollaan, taidan nykyään jauhelihankin ruskistaessa ensin pilkkoa sipulin ja laittaa vasta sitten lihan pannulle, koska muuten se ehtii jo ruskistua ennen kuin sipuli pääsee mukaan. On kai siis vaan myönnettävä, että olen hidas pilkkomaan. Johtuuko se sitten sokeudesta – en tiedä.
Keittiöömme tuli viikonlopun aikana myös magneetti-veitsiteline seinään, kun isäni ystävällisesti sen kävi kiinnittämässä, ja kello, jolle sain ihan itse hakata taulukoukun paikalleen.
*******
Viime viikolla ystäväni muutti omaan kotiin vanhempiensa luota. Hän hankki kasan uusia huonekaluja Ikeasta ja minä sain kerrankin olla oikeasti avuksi jonkun muutossa - omissakin muutoissani olen lähinnä ollut lapsenvahtina tyyliin "pidä se poissa jaloista ja pysy itse poissa jaloista". Nyt sain kasailla huonekaluja (se on kivaa!) yo-lahjaksi saamallani akkuporakoneella. Porakone tosin antoi minulle pari mojovaa tälliä, otsaan ja leukaan. Pääsin myös kantamaan sohvaa viidenteen kerrokseen (kädet oli pari päivää jumissa) ja löysin ensimäisen kerran sellaisia Ikea-huonekaluja, joita en osanutkaan kasata illman ohjeita. Väitän tosin edelleen, että jos vain olisin nähnyt ne ensin kasattuna, olisin osannut koota ongelmitta. Minulla ei kuitenkaan välillä ollut mitään aavistusta, miltä niiden pitäisi valmiina näyttää.
Uusia tuulia, uusi blogisivu
-
Yhdistin kaksi blogiani yhteen. Jatkossa juttujani urheilusta ja kaikesta
muusta mieleen tulevasta voit lukea uudelta sivustoltani. Kiitos kaikesta
ja terv...
7 kommenttia:
Heh, minä en osaa koota Ikea-huonekaluja ohjeidenkaan kanssa, vaikka mallikappale olisi vieressä. Aina joku osa jää yli ja prosessi on vaikeampi kuin voisi kuvitella.
Olen laittanut mokkapaloihin sellaista puoliksi jäähtynyttä kahvia tomusokerin sekaan. Hävitin yksien todella hyvien mokkapalojen ohjeen. Seuraavalla reseptillä mokkapaloista ei tullut yhtään hyviä.
Ulkomailla asuessani en todellakaan tullut kaasu-uunin kanssa toimeen. Pullat paloivat tai jäivät raaoiksi, kun paistoin niitä. Niihin tuli myös omituinen sivumaku kaasusta.
Sulla on selvästi enemmän lahjakkuutta huonekalujen kokoamisessa kuin minulla. Mun mielestä kaikki koottavat huonekalut on keksitty vain asiakkaiden kiusaksi. Meillä puoliso onneksi kokoaa ne, koska mulla ei riitä kärsivällisyys, vaikka olen ns. norminäkevä.
Hei täällä kirjoittelee ihan super suuri fani sun blogille. Löysin tän joskus jotain tosi salaperäistä reittiä jota en itsekään enää muista ja sitten yhtenä iltana (tai no oikeastaan yönä) luin kaikki sun siihen asti julkassut tekstit. Oot avannu mun silmiä ihan hirmusesti sille millasta on olla sokea ja jos nyt sattuisi joku sokea tulemaan vastaan saattaisin jopa osata auttaa häntä. Oikeasti musta ois tosi kiva tuntea ihmisiä joilla on jonkinlainen vamma yms. koska haluaisin oikeasti oppia ymmärtämään ja tietämään millaista heidän elämänsä on. No ainakin voin vähän niinkun tuntea sut, lukemalla sun blogia =)
Kiitos siis hurjasti luultavasti parhaasta blogista jonka tiedän!
T. Milja
Tuuli, ehkä kannattaa kokeilla seuraavalla kerralla Ikean huonekalujen kasaamista ilman ohjeita. ;) Mutta täytyy khyvin loogisia kalusteita, kuten keittiön tuoleja ja pöydän, jossa piti vain kiinnittää jalat. Sitten taas kirjoituspöytä, jossa oli jos jonkin moista tasoa ja ruuvinreikiä missä sattuu, voitti minut 6-0. Osasin kasata sen pöydän laatikon.
Anonyymi, minä pistin kahvin vasta ihan kylmänä... Tuo ohje, jota käytin, oli bongattu Hesarista, mihin se taas oli päätynyt kotikokki.netistä.
Meidän kaasu-uuni ei jätä outoa makua, vähän vaan siis epätasaisesti paisteli. Tällä viikolla saimme uuden hellan, enkä sen uuniin ole vielä tarkemmin perehtynyt - kyllä siinä patonkia on jo paistettu ja ihan hyvin näytti kypsyneen, mutta saa nähdä, miten vaikka pullille käy.
Milja, kiva kuulla! Vielä kun jaksaisin ja muistaisin kirjoitella useammin...
Ihan lohduttavana kommenttina voin kertoa, että ennen kuin itse aloitin opiskelemaan kokiksi alotin sipulin pilkkomisen ennen kuin pistin jauhelihan ruskistumaan pannulle. Mutta nyt valmistuttuani ja vuoden työelämässä oltuani, pistän ensin jauhelihan ruskistumaan, laitan makaronin kiehumaan ja pilkon vasta sitten sipulin. :D
Nopeasti pilkkominen vaatii varmuuttaa, joka tulee vain harjoittelemalla, harjoittelemalla ja harjoittelemalla. Ja ehkä vähän tietoa siitä miten mitäkin raaka-ainetta kannattaa pilkkoa. Eikä terävästä veitsestä ole haittaa. :)
Tässä eka kirjoitukseesi vastannut Anonyymi.
Mun täytyy ilmeisesti vain etsiä uusia mokkapalojen ohjeita ja kokeilla, kunnes täydellinen ohje löytyy. Kiitos reseptin nettiosoitteesta!
Pitäisköhän minun kutsua sinut kokoamaan huonekaluja silloin, kun mies on poissa...? Mulle tulee vain järjetön tuskanhiki katellessa ruuveja, paloja ja käsittämättömiä ohjeita. Viimeksi kun meille tuli kasattava huonekalu minä pysyin poissa tieltä, kun mies kokosi sen.
Näkeminen ei auta, jollei henkilöllä ole kolmiulotteisten rakennelmien rakentamistajua.
Kun jatkat opiskelua, niin sinähän voisit saada lisätienestiä kokoamalla huonekaluja ;). Eri asia sitten on se, että mitä työnantajat luulevat sokean henkilön osaavan tai ei-osaavan tehdä.
Mulla on yksi kysymys: onko sulle tullut sellaisia tilanteita vastaan, joissa asiantuntemustasi on vähätelty sen vuoksi, että olet sokea? Itselleni vähättelytilanteet ovat liittyneet siihen, että näytän nuorelta, vaikka olen tosiaankin yli 30-vuotias.
Kokki-anonyymi, lohduttavaa kuulla, etten ole ainut, joka on hidas leikkaamaan. :) Ehkä minäkin vielä opin nopeammaksi...
Ano1,
Voisi tosiaan olla vähän haastavaa saada ketään palkkaamaan sokko huonekalujen kokoajaksi. ;D Ainahan sitä voi yrittää. Kaverin muuttoa tehdessä mietittiin, pitäisikö perustaa muuttofirma, kun se sohvakin niin kepeästi nousi viidenteen kerrokseen.
Ei ehkä suoranaisesti asiantuntijuuttani ole vähätelty (olenko edes asiantuntija missään muussa kuin näkövammaisuudessa?), mutta noin muuten osaamistani ja kykeneväisyyttäni vähätellään varmasti viikoittain, joskus ehkä päivittäinkin. Ihan siis sellaisissa pienissä jutuissa, että joku ei ymmärrä, kuinka voin osata soittaa kitaraa tai epäilee, että ruuanlaitto on minulle vaikeaa. Sellaista yleistä aliarvioimista vähän kaikessa.
Lähetä kommentti