torstaina, syyskuuta 27, 2012

Tänään, sekalaisia asioita

Menin tänään yliopiston kahvilaan aikomuksenani ostaa lattea (maailma on kääntynyt päälaelleen, sillä enhän minä pidä kahvista tippaakaan), koska olin jo edellisellä luennolla torkkunut ja vielä oli kaksi jäljellä. Jollain muullakin oli aie käydä kahvilassa luentojen välissä ja jono oli aika pitkä. En ensin ihan tajunnut sitä ja - kun vihdoin hoksasin asiain tilan - kysyin parilta pojalta (mieheltä), ovatko he jonossa.

"Joo."

"Okei. Missähän täällä on se jonon pää?"

"Itse asiassa sä olit ennen meitä."

Niin.

No, herrat ohjasivat minut sitten paremmin jonoon ja päätin olla skarppina ja kyetä seuraamaan edellä menevää tyyppiä, jotta jonotuksesta tulee jotain. Se on sokkona nimittäin vähän vaikeaa, jos ei kehtaa olla kontaktissa siihen edellä menevään… Ajattelin myös, että ehkä ne takanani olevat herrat sitten sanovat, jos jotenkin jään tosi paljon jälkeen jonosta.

Olin todella tyytyväinen jonotustaitoihini, kunnes yksi kaverini (joo, olen onnistunut saamaan oikeasti ainakin yhden sellaisen) huikkasi kauempaa, tarvitsenko apua. Hän sitten luikahti jonon ohi auttamaan minua ja samalla tajusin, että edessäni ollut hahmo, jonka etenemistä yritin kuunnella, olikin tolppa.

Eipä ihme, kun jono ei kauheasti liikkunut eteenpäin.

Ja niin, tulin järkiini siinä tiskillä ja vaihdoin latte-ajatukseni Pepsi Maxiin.

Se kofeiinijuoma tuli kyllä tarpeeseen. Kassalle päästyäni pengoin hädissäni laukun sivutaskua, johon olin juuri aulassa lompakkoni laittanut. Tasku oli tyhjä. Olin jo aivan varma, että lompakkoni on pudonnut jonnekin. Ihmettelin sitä ääneen kaverille ja kassatädille. Minua auttaneet herrat vähän taaempaa: "Se on varmaan toi tossa tarjottimella."

Kaivoin lompakosta lyyra-opiskelijakortin ja visa elektronin. Ojensin kassatädille kortin ja hän:

"Sä maksat tällä lyyra-kortilla?"

"Joo. Ei kun… Enhän mä voi maksaa sillä."

(Vielä viime syksyn uudet opiskelijat saivat sellaiset lyyra-kortit, joissa on myös maksuominaisuus. Näissä uusissa ei enää ole ja muutenkin se ominaisuus poistuu pian käytöstä.)

Seuraavat luennot pysyin hereillä.

******

Urheilukassi tekee kyllä urheilijan. Tähän saakka olen kanniskellut treenikamojani siinä samassa repussa, jota käytän kaikkialla: koulureppuna, viikonloppureissulla laukkuna… kaikkialla. Pari viikkoa sitten ostin kuitenkin ihan oikean treenikassin, koska alkoi tulla jo pieniä tilaongelmia, kun yritin tunkea tietokoneen, treenikamat (kahdet piikkarit, juomapullon, vaatteita) ja eväät samaan reppuun. Nyt, repun ja treenikassin kanssa kulkiessa, tunnen itseni oikeasti urheilijaksi. Tänään sitä tunnetta lisäsi HKV:n tuulipuku, jonka sain.

Oli muuten mukava käydä urheilemassa melkein kahden viikon tauon jälkeen. Tahtoisi heti lisää.

*******

Jos joku voisi antaa minulle kyvyn kieltäytyä herkuista. Tai edes kyvyn syödä niitä vähän.

*******

Kommentoin yhden blogin kommenttia ja kadun sitä nyt suuresti. Poistin kommenttini, koska se oli tyhmä ja turha (kuten minusta sekin, jota kommentoin). Sain vain haukut - sekä kommentistani että sen poistosta. Ei siis kannata osallistua nettikeskusteluihin, edes omalla nimellään. Voi myös olla, etten ymmärrä hten ymmärrä huumoria. Taidan siis jatkaa hiljaista linjaani, koska suun avaamisesta tulee vain paha mieli.

10 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Häntä pystyyn!

Mä pärjään jonoiaa, mutta tosi monessa yliopiston kahvilassa (esim. pääkkärillä ja kai myös portsussa) just ne erikoiskahvit pitää itse tilata automaatista. Ts. ensin päättää mitä haluaa, sitten yrittää nähdä, missä (kirkkaat, läpinäkyvät) lasit on, sitten yrittää päätellä, mikä laseista on oikean kokoinen, sitten päätellä, mihin kohti konetta se lasi laitetaan ja sitten vielä se viimeinen haaste: paikallistaa halutun kahvin nappula. Juon aika usein mehua.

Neitinomad.

Ronja kirjoitti...

Onneksi unicafen tädit on avuliaita. Viimeksi sellainen ilmestyi jostain viereeni, kun odottelin pääsyä kassalle, jotta voisin pyytää apua. Ehkä he siis auttavat sinuakin mielellään sen kahvikoneen kanssa. :)

Liiolii kirjoitti...

Uteliaana kysyn, mites sinulta sujuu Portsun pyöröovet? Vieläkö siellä on sellaiset? Mä pelkäsin niitä aina, pyöröovet voisi minun puolestani kieltää. :D

© Partapappa ™ kirjoitti...

Mielestäin kannattaa aina pyytää apua, kun sitä tarttee. Ite oon huomannu sen, et ihan missä vaan ollessa kun apua pyytää, sitä myös saa.

Mukavaa opiskelua!

Ronja kirjoitti...

Liiolii, on siellä edelleen ne pyöröovet. Kyllä niiden kanssa toimeen tulee, kunhan muistaa vähän varoa, ettei saa ovesta päähän tai jätä kättään väliin tai vastaavaa. :) Minulla ei toisaalta ainakaan koko syksynä ole yhtään luentoa Porthaniassa, eli ei tarvitse kauheasti pyöröovien kanssa taistella.

Partapappa, Olen kyllä ihan samaa mieltä tuosta avun pyytämisestä. Joskus se on vaan rasittavaa, kun aina tarvitsee pyytää apua eikä mitään saa tehtyäyksinkertaisesti ja helposti.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi se avun pyytäminen on niin vaikeaa sinulle? Me näkevät autamme mielellämme. Mekin tarvitsemme joskus apua emmekä mekään sitä saa pyytämättä.

Näkeekö sinusta päällepäin mitenkään, että olet sokea? Käytätkö yliopiston tiloissa liikkuessasi valkoista keppiä tai onko sinulla mustat lasit, rintapielessä näkövammaista osoittava pinssi tai muu sokeaa tarkoittava symboli?

Varmasti saat apua, kunhan jotenkin ilmaiset tarvitsevasi sitä. Nuo kahviautomaatit sun muut vehkeet ovat meille näkevillekin usein konstikkaita joten ymmärrämme hyvin, että sinulle ne ovat jopa ylivoimaisia.

Pyydä siis vain rohkeasti apua, kun sitä tarvitset.

Anitta kirjoitti...

Avun pyytämisen pitäisi olla ihan luonnollista jos/kun kohdalle osuu hankala tilanne. kyllähän me näkevätkin pyydämme välillä apua, etenkin noiden automaattien kanssa. useinkin kaverin kanssa yhdessä katsotaan miten saadaan automaatista sitä mitä halutaan.
Kaupassa näkevätkin kyselevät toisilta asiakkailta mistä jotain tavaraa löytyy.
Kovasti onnea syksyn opintoihin!

Rikkokiri kirjoitti...

Komppaan Anonyymi ja Anittaa. Pyydä vain rohkeasti apua. Suurin osa ihmisistä on kivoja ja avuliaita.

Kahvikoneista tulee mieleen oma lahjakas töppäilyni äskeittäin kaakaoautomaatin kanssa kahvilassa. Kyseisessä automaatissa oli allekkain neljä nappia: Kaakao, tyhjä nappi, vesi ja taas tyhjä nappi. Minä luulin kaakaon nappia vain kyltiksi ja oletin sen tarkoittavan, että alapuolella olevasta "tyhjästä" napista painamalla saisi kaakaota, vaikka todellisuudessa kyseisen napin painamisesta ei tapahtunut mitään. Minä sitten painelin tyhmänä sitä nappia ja ihmettelin, kun et kaakaota saanut. Lopulta takanani oleva asiakas opasti ystävällisesti painamaan oikeaa nappia. Painuin naama punaisena kassalle. Olin kuitenkin kiitollinen avusta - fiksumpana olisi kysynyt sitä toisen painalluksen jälkeen :D

Sanna kirjoitti...

Moikka! Olen kohtalaisen uusi lukija täällä, eksyin joku aika sitten Blogilistalta. Blogisi on valtavan kiehtova! Olen jotenkin aina ajatellut, että sokeus estää hirveästi asioita ja vaikeuttaa loppuja valtavasti - mutta sinä se vain mennä viipotat ja teet kaikkea ja selviät kaikesta :D Kunnioitettavaa tuo UniCafe-juttukin, minä kävin tänään vieraassa opiskelijaruokapaikassa enkä meinannut millään löytää oikeita paikkoja vaikka näenkin.

Asiasta kukkaruukkuun (anteeksi kilometrikommentti), olen päätoimittaja itse perustamassani nettilehdessä, Nollapisteessä (http://www.nollapiste.net/). Olen miettinyt, että mahtaisitko olla kiinnostunut kirjoittamaan sinne? Kirjoitat meinaan hyvin ja kiinnostavasti. Lehti ilmestyy kahden viikon välein, ja meillä on toimitus yksityisellä foorumilla. Tai jos et toimittajaksi halua, olisi mielenkiintoista vähintäänkin haastatella sinua! Toivottavasti en vaikuta kamalan päällekäyvältä, mutta... Jos vähääkään kiinnostaa, ota minuun yhteyttä osoitteeseen toimitus@nollapiste.net ! :)

Anonyymi kirjoitti...

Sä torkuit luennolla? Ei kai nyt sentään, vaikea uskoa ;) itsekään en koskaan en ikinä! Oon ny lukenu melkein kaikki sun blogitekstit, kirjotat tosi elämänmakusesti ni näitä on mielenkiintosta lukea t: Pipsa