tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Näpertäminen on kivaa

Kävin lauantaina pyörimässä parin kaverini kanssa Helsingissä askarteluliikkeissä. Toiset olivat tulleet Tampereelta asti lasimaalin ja helmien tähden, minä taas yritin vasta siellä kaupassa ollessamme keksiä, mitä ostaisin nyt, kun kerrankin olen päässyt oikeasti askarteluliikkeeseen asti. En meinannut keksiä mitään, vaikka yleensä mielessäni on vaikka kuinka paljon sellaista, mitä pitäisi ostaa, jos joskus pääsisi ostamaan.

Bongasin kuitenkin jossain välissä rautalankoja ja tykötarpeita. Niitä hiplailin pitkän aikaa ja kävin mielessäni tiukkaa pohdintaa siitä, tarvitsenko vai en. Lopulta päätin tarvitsevani ja ostin ohutta, vihreää ja hopeaa rautalankaa, vähän vahvempaa metallin väristä ja vielä vahvempaa, sellaista runkolankaa, metallinvärisenä. Piti minun ostaa lisäksi leikkuritkin, että päääsisin jotain tekemään. Tajusin sentään meiltä löytyvän pihdit, ettei niitä tarvinnut ostaa.

Viimeistään kesäleirillä tajusin, kuinka kiva materiaali rautalanka onkaan. Siitä voi tehdä oikeastaan mitä tahansa.

Meillä näkkäreillä on oikeus lainailla näkövammaisten kirjastosta äänikirjoja Daisy-muodossa, mikä vastaa ehkä lähinnä MP3-muotoa. Daisy-levyjä ei palauteta kirjastoon, mutta ne kuuluu hävittää. Minä itse olen pohtinut sen olevan ihan mieletöntä ja silkkaa tuhlausta - kuunnella kerran joku kirja ja heittää se muoviläpyskä roskiin. Keksin jossain vaiheessa, että niitä voi uusiokäyttää vaikka miten. Viikonloppuna sain lisää uusiokäyttöideoita Daisy-levyille. Kehittämäni uusiokäyttö on sellaista, ettei kirjoja voi enää kuuunnella, mutta levyistä on iloa vielä muuten. Lähinnä nyt askartelua ja muuta vastaavaa olen suunnitellut.

Toteutin sunnuntaina ensimmäisen visioni, joka tuli kyllä suhteellisen tyhjästä. Käytin siihen sekä rautalankaa että yhden Daisy-levyn. Mukaan tuli vielä foliopaperia, joka on alunperin ollut suklaalevyn kääreenä. Kaverini kanssa totesin, että ensin voi kuunnella kirjan ja syödä suklaan, sitten aloittaa asioiden hyötykäytön ja käsillätekemisen.

Sunnuntain luomukseni oli kynttilänjalka. Pohjana Daisy-levy, joka oli peitetty foliolla, runko muuten rautalangasta. Kuva tulee mukaan, kunhan ehdin. Väänsin sitä nelisen tuntia ja vasta, kun olin saanut hökötykseni valmiiksi, saatoin mennä aamupalalle. Alkoi olla jo hiukan nälkä, mutta ei sitä siinä käsillätekemisen innossa edes huomannut.

4 kommenttia:

piparminttu kirjoitti...

Pakko kysyä, että miksi sitä Daisy-levyä ei palauteta takaisin kirjastoon? Onko se joku sellainen juttu, että sen voi kuunnella vain kerran ja se on sitten siinä?

Ronja kirjoitti...

Ei. Daisy-levyjä, kuten ihan mitä tahansa muutakin levyä, voi kuunnella niin monta kertaa, kuin haluaa. Mutta kirjastoon sitä ei palauteta enää, koska Celia säästää postimaksuissa ja kirjat ovat nopeammin asiakkaiden tavoitettavissa, kun jokaiselle tehdään oma kopio. Itse en ole niin tämän systeemin kannalla, sillä ei niitä kirjoju nyt kauhean kauaa joutunut ennenkään odottelemaan ja se on oikeasti järkyttävää tuhlausta. Mutta minä en päätä tästä asiasta, joten valittaminenkaan ei auta.

Vaikka kirjoja periaatteessa voisi kuunnella niin monesti, kuin tykkää, ne kuuluu ihan tekijänoikeudellisista syistä hävittää käytön jälkeen. Millaista kirjastotoimintaa se oikein olisi, että meille annetaan ilmaiseksi kirjoja, jotka voimme pitää koko loppuikämme? Jotenkin minä tykkäsin enemmän siitä systeemistä, etä kirjat postitettiin takaisin Celiaan. Aina välillä tosin unohti viedä ne postiin...

piparminttu kirjoitti...

Aivan.
Ehkä nekin Daisy-levyt muuttuvat joskus ihan mp3-tiedostoiksi, niin materiaa ei sinänsä tarvitse sitten postitella ympäriinsä.

Ronja kirjoitti...

Ehkä, joskus. Ongelmana ainakin tällä hetkellä on se, että suurin osa näkövammaisista ja siis myös suurin osa Celian asiakkaista on yli 65-vuotiaita. Mutta ehkä sitten, kun minä itse olen sen ikäinen ja tämä tietokonesukupolvi näkövammautuu vanhuksina, voidaan lähetellä kaikki äänikirjat mp3-tiedostoina, kun jokaiselta joka tapauksessa löytyy tietokone.