Perjantai 13 - huonon onnen päivä

Uh.

Unohdin aamulla lompakon kotiin. Ei se nyt hirveän paha juttu ollut. Unohdin myös laskimen kotiin, vaikka oli matikkaa koulussa. Selvisin silti hengissä siitä matikantunnista...

Kuvaamataidon tunnilla katsoimme 75 minuuttia toistemme töitä. Voin julkisesti myöntää, että se oli t-y-l-s-ä-ä. Tajusin siinä sentään aivan loogisen asian: vesiväreistä tulee vaaleampia, jos käyttää enemmän vettä (tai vähemmän väriä). Työni oli siis ehkä hieman kirkkaampi ja voimakkaaamman värinen, mitä omissa mielikuvissani... Eikä se varmaan muutenkaan näytä siltä, mitä minä halusin. "Tässä tämä sijoittelu on aika lailla kultaisen leikkauksen mukainen, mikä varmaan Ronjan tapauksessa ei ollut se alkuperäinen tarkoitus, vaan sattuma." "Joo, en mitannut, että kultainen leikkaus on siinä kohtaa..." Opettaja ei tainnut tajuta, että omena oli kuitenkin juuri siinä kohtaa paperia, mihin minä sen halusin laittaa.

Jätin vanhojen tanssit väliin ja lähdin kaverin kanssa Kampin kautta kotiin. Bussissa käytin aikani hyväksi ja piirtelin vihdoin ja viimein jotain lyijykynäpiirrustusta, joka meni melko pieleen, eikä siitä varmaan edes tajua kunnolla, mitä sen on tarkoitus esittää. Piirtämiseni jälkeenkin olin vielä aika lailla ajatuksissani...

Bussikuski unohti minut. Hän ei muistanut sanoa, milloin olemme pysäkilläni. Ajatuksissani ollessa en tiennyt yhtään, missä me menimme. Jossain vaiheessa aloin katsella jo kelloa, että tässä on mennyt kyllä ihmeen kauan... Ja mietin, ettei siinä pitäisi sellaista alamäkeä olla...

Uskaltauduin viimein kysymään kuljettajalta, missä me olemme. Sekin vaati ihan tajuttomasti taas valmistautumista, vaikka tiesinkin meidän jo ajaneen ohi. Silti en vain uskaltanut mennä kysymään, missä me menemme. Lopulta päätin, että nyt on jo ihan pakko, etten päädy jonnekin Mäntsälään tai Riihimäelle.

"Oho, mä en muistanut sua! Me ollaan Järvenpäässä..."

Jep jep. Jäin pois Järvenpään linja-autoasemalla ja istuskelin siellä odottelemassa seuraavaa bussia, joka voisi viedä minua hiukan takaisin päin. Minulle kerrottiin, että ensimmäiseen bussiin on 25 minuuttia, jos se ei suostu ottamaan minua kyytiin (oli eri firman bussi), joudun odottamaan tunnin. Silloin olisi ollut siitä lompakosta hyötyä; olisin voinut ottaa taksin.

Laittelin kuitenkin siinä samalla viestiä isälleni, sillä pikkubussikuskina hän olisi saattanut olla lähistöllä. Niinhän hän olikin, mutta ajanut jo ohi ja menossa eri suuntaan. Hän sitten soitti veljelleni, joka tuli hakemaan minut Järvenpäästä. Ei tarvinnut istua tuntia linja-autoasemalla, puoli tuntia riitti.

Että sellainen päivä tänään. Olihan tämä hiihtoloma ihan mukava aloittaa tällaisella pienelä seikkailulla. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun bussikuski unohti minut.