tiistaina, huhtikuuta 13, 2010

Kiirettä, kiirettä

En ole kirjoittanut aikas pitkään aikaan, vaikka on moniakin aiheita välillä pyörinyt päässä. Ehkä niistä tulen vielä joskus teille kertomaan.

Nyt on viimeiset viikot vierähtäneet koulutehtävien, teatteriharjoitusten ja muiden harrastusten sekä luottamustoimien parissa. Koeviikko on ohi ja uusi, aivan ihanan rento jakso (5 kurssia, aaaah) pyörähtänyt käyntiin, joten kiire hiukan alkaa helpottaa. Teatterin suhteen taas kiire on tässä vain lisääntynyt: ensi-ilta on ylihuomenna.

Yli kymmenen hengen teatteriporukalla (en jaksa laskea, montako meitä on yhteensä) on menojen ja sairasteluiden yhteensovittaminen melko haastavaa ja monienkin hermoja on kiristänyt se, ettei koskaan tunnu olevan kaikki paikalla - tai etenkään ajoissa. Silti me teemme parhaamme ja luotamme toisiimme, tai vähintään itseemme. Shakespeare oli hauska mies, ainakin hänen tekstistään saa paljon hulvattomuuksia aikaan.

Kutsun oikein mielelläni teidät kaikki blogini lukijat (joiden määräon muuten vain lisääntynyt kirjoitustaukoni aikana) katsomaan Iirikseen näkövammaisteatterin näytelmää Mitta mitasta. Ensi-ilta on 15.4 klo 18 ja muut esitykset Iiriksessä (Marjaniementie 74, Itäkeskus) lauantaina 17.4 klo 16, sunnuntaina 18.4 klo 16, torstaina 22.4 klo 18, lauantaina 24.4 klo 16 ja sunnuntaina 25.4 klo 16. Lippuvarauksia voi tehdä Tanja Turuselle tanja.turunen@welho.com tai puhelimitse (09)3960 5505. Lippuja myydään tietysti myös ovelta ennen esitystä. Lippujen hinnat on 10 e ja 8 e (opiskelijat, eläkeläiset, yli 10 hengen ryhmät). Kaikkiin esityksiin sisältyy kuvailu näkövammaisille.

Minun oli tarkoitus mainostaa jo hiukan aikaisemmin ja vaikka hoitaa keskitetysti lukijoidenn lippuvarauksia, mutta kirjoitustaukoni takia sekin on jäänyt. Silti sanoisin, että mikäli vain mahdollista, kannattaa tulla katsomaan! (Eikä vähiten sen takia, että näkeee minut puhumassa rivoja, "moraalinen selkäranka" kun lukioporukassanikin olen.)

*******

Tänä kesänä on Kouvolan Taikapäivillä juniortaikuuden SM-kisat, joihin olen kovasti osallistumassa. Kisaohjelma on ollut jo pari kuukautta kovan treenin alla ja kunhan tästä teatteriharjoitusten sumasta pääsen yli, treenaus jatkuu vielä kovempana. Taikureiden sunnuntaitapaamiseenkin sain itseni roudattua viime sunnuntaina ja aion kyllä ihan oikeasti käydä siellä taas vähän ahkerammin. Oli ensimmäinen kerta tämän vuoden puolella, kun sinne menin. Hävettää hiukan.

*******

Viime aikoina tehokkuuteeni - ja sen puutteeseen - on varmasti myös vaikuttanut Leen@, jossa ajatukset pyörivät paljon ja jonka blogissa on tullut vierailtua monesti päivässä. On haikeaa, kun ihminen, jonka on tuntenut koko pienen ikänsä, joutuu tappiolle taistelussa syöpää vastaan. Viimeiset kunniakierrokset menossa ja lähimmäisten tuki vahvasti taustalla.

3 kommenttia:

Kiara kirjoitti...

Olethan sinä täällä! Jee!!

Joo, tulisin mielelläni katsomaan, vaan täältä on pitkä matka (kaikkialle), joten jätän väliin.

Break a leg, sanotaan enkuksi, ku ensi-ilta ja näyttämölle meno lähestyy, eikö niin :)

Leen@ on mielessä. Aivan. Vaikka en olekaan tiennyt häntä kuin n. vuoden.

Liiolii kirjoitti...

Liiolii on palannut. Pelleily toisen nimimerkin takana on ohi, mä oon Liiolii mikä Liiolii. Muuten, ompelen sulle edelleen sitä hipelöitävää kangaskassia, mistä joskus oli puhetta. Siis kassi jossa on jonkinnäköinen tunnusteltava "kuva". Mitähän siitäkin tulee... Hihii. :)

Ronja kirjoitti...

Kiara: Jep, olen yhä täällä. :)

Ensi-ilta on ohi ja hengissä ollaan yhä. Vielä on viisi näytöstä jäljellä ja sitten se on ohi.

Liiolii: Kiva kiva, että sinäkin olet täällä taas. :D Kävin kuulumisiasi kurkkimassa pari kertaa myös sen toisen nimimerkin takaa, en vain muista, jätinkö jälkeä.

Oh, olin unohtanut jo ihan kokonaan sen kangaskassin! Kivaa. =)