torstaina, joulukuuta 09, 2010

Ihana, kamala talvi

Minä pidän talvesta. Suomalaiseen tavleen kuuluu kovin erottamattomana osana lumi ja pakkanen, pidän siitäkin. Talvisin löydän itsestäni helposti vielä lapsen, kun mieli hinkuu pulkkamäkeen (en omista pulkkaa! Arvatkaa, harmittaako), iloitsen lumisateesta, teen lumienkeleitä ja odotan suojasäätä, jotta voisin edes periaatteessa tehdä lumiukon.

On talvessa - erityisesti lumessa - sitten nämä huonotkin puolet, joista olen joskus ennenkin tainnut täällä mainita. Vastasataneen, paksun lumikerroksen alta ei löydä yhtikäs mitään. Käytän liikkumisessani "maamerkkeinä" usein asvaltin ja nurmikon rajaa tai katukiveystä, joskus jotain pieniä korkeuseroja tms, mutta jos niitä ei lumen alta löydä... Saatan olla vähän hukassa.

Elämä helpottuu suuresti silloin, kun tiet on aurattu selkeästi ja voin seurata lumipenkkaa. Alkuviikon lumimyräkän jäljiltä ei vieläkään ole todellakaan aurattu kaikkia teitä selkeästi, Vallillassa ja Kalliossa on monet tiet oikein muhkuraista perunapeltoa, josta on vaikea löytää yhtään mitään.

Suurimmaksi osaksi taidan tällä hetkellä liikkua aika tuurilla. "Jossain tuolla päin" ja "tästä suoraan ja sitten ehkä kohta voisin kääntyä" ovat tämän hetkiset suuntimeni liikkuessa, mutta tuurilla ne laivatkin seilaa. Ilman piipittäviä liikennevaloja, autoteiden ääntä ja noin muutoinkin kuuntelemista en löytäisi varmaan yhtään mihinkään.

Onneksi sentään liukkaus ei minua häiritse. Minulla on aika hyvät kengät, jotka eivät ole tosiaankaan kovin liukkaat ja tasapaino pelaa, onneksi. Muuten tuolla perunapellollakaan ei meinaisi pysyä pystyssä.

Olen nyt hyvin monena päivänä mennyt taksilla kouluun, osaksi tuon sään takia, osaksi myöhästelevän joukkoliikenteen takia ja osasyynä on myös yöuneni, jotka haluaisivat jatkua sen verran pitkään herätyskellon jälkeen, että kiire tulee. Muuallekin olen liikkunut kohtuu paljon nyt taksilla. Tänään tulin ensimmäisen kerran vähään aikaan julkisilla kotiin. Ihan tutuissa paikoissa Kalliossa olin aikas sekaisin, kun joka puolella oli vain lumikökköjä. Sopivan kulkureitin löytäminen on useinkin vaikeaa, joten ratkaisen ongelman loikkimalla lumipenkkojen poikki.

Vallillassa vastaan tuli ilmeisesti Mäkelänrinteen lukion opiskelijoita, jotka olivat lähtemässä kotiin päin. Yksi pojista sanoi turhautuneena kavereilleen: "Hitto vie, mitä tää oikein on. Tuusulassakin kolataan kaikki tiet!" "Niin just, kaikilla on sielä varmaan oma traktori", vastasi siihen toinen poika. Vaikkei meillä traktoria Tuusulassa olekaan (pikkuveljellä on sentään traktorikortti), niin kyllä minustakin tuntuu, että siellä on usein tämä talvinen teiden kunnossapito paremmalla tolalla kuin Helsingissä tällä hetkellä. Tai ehkä luulen vaan.

Nyt voisin kirjoittaa hetken ja lähteä sitten Itäkeskukseen runomatineaan, julkisilla. Pitänee lähteä riittävän ajoissa, jotta varmasti ehdin perille.

2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Heh, kirjoituksesi taisi todistaa sen, mitä jo epäilin uutisten ja blogi- ja Facebook-kirjoitusten perusteella: Helsingissä lumentulo on shokki eikä siihen ole oikein varauduttu. Meillä maalla paheksutaan syvästi jos aamukahdeksalta on vielä tiet auraamatta... :)

Ronja kirjoitti...

Nimen omaan! En tajua, miten tämä voi muka olla näin vaikeaa. Kyllä siellä Tuusulassakin... Okei, keskustassa ei ole oikein paikkoja, mihin sitä lunta tunkee, muttei se voi olla ainut syy sille, ettei Vallilassa ole vieläkään aurattu ja eilenkin jäin taksilla jumiin lumihankeen. On myös käsittämätöntä, kuinka ihmiset edelleen väen vängällä tulevat keskustaan omalla autolla vaikka aivan taatusti tietävät, ettei sitä autoa saa täällä mihinkään. Okei, joukkoliikenne jumittaa, mutta ei jumittaisi niin paljon, jos ihmiset käyttäisivät sitä eikä niitä omia autojaan, piru vie. Ja jos ne tiet vielä saataisiin aurattua...