tiistaina, helmikuuta 21, 2012

Hemmottelua ja hämmentymistä

Jos kerran on pakko sairastaa yksin kotona, ilman ketään, joka voisi vähän passata ja hemmotella (sitä ei kyllä ole minulle tehty aikoihin), täytyy hoitaa hemmottelupuoli itse. Tässä minun ratkaisuni siihen:

1. Linnoittaudu sänkyyn – mieluiten mahdollisimman suureen. minä tällaisena lyhytkasvuisena olen voinut köllötellä parisängyssä miten päin tahansa.
2. Kun helposti saatavilla oleva ruoka loppuu kaapista (minun tapauksessani pinaattiletut) tai kyllästyt saman ruuan syömiseen, tilaa pitsa kotiin kannettuna. Okei, minä tilasin kanafileitä ranskalaisilla.
3. Lue kirjoja. Paljon. Mieluiten ehkä kuuntele, koska samalla voi lojua missä asennossa tahansa silmät kiinni.
4. Aina sängystä jaksaa sen verran nousta, että kykenee valmistamaan helpon, nopean ja maittavan suklaakakun mikrossa. Tee se ja syö sängyssä(murusista viis) samalla, kun luet kirjaa.
5. Kun et jaksa syödä enempää kuin yhden pitsan ja kaupassa olisi pakko käydä, mutta millään ei jaksa rämpiä lumihangessa, käytä Alepan Kauppakassipalvelua. Ruokaostokset kätevästi ovellesi.

Lukemistani kirjoista melko suuri osa on ollut romanttista hömppää. Aavistuksen nolottaa, mutta kai sairaana saa lukea sellaista, johon ei suurta aivotoimintaa tarvitse... Ja 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Englantiin sijoittuva hömppä on sentään siveellistä, toisin kuin Nora Roberts.

Se suklaakakku oli oikeasti aika hyvää, vaikka mikrossa valmistettu kakku kuulostaakin epäilyttävältä ja vaikka se olisi ehkä kaivannut kaverikseen kermavaahtoa, eikä suklaakuorrutuskaan olisi pahitteeksi… Mutta ohje meni jotakuinkin näin:

3 dl vehnäjouhoja
1,5 dl sokeria
3 rkl kaakaojouhetta
2 tl leivinjauhetta
3 munaa
200 g juoksevaa tai sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon munat ja rasva, sekoita. Laita mikronkestävään vuokaan ja mikroon täydelle teholle, kuumenna noin 5 minuuttia (minulla taisi mennä 6). Nauti!

Hömppäromaanien (olen minä lukenut muutakin, kuten Rosa Liksomin Hytti nro 6) lukeminen sai minutkin kirjoittamaan. Lauantaina kirjoitin yhden runon, mutta en ollut vielä tallentanut sitä kun koneeni päätti tilttailla pari kertaa, enkä enää saanut sitä palautettua. Ehkä kirjoitan sen vielä joku kerta uudestaan, ellen vallan unohda, mitä olin kirjoittamassa. Mutta toissayönä valvoessani aloin myös kirjoittaa romaania. Ehkä todennäköisempää on, että se jää muutaman sivun raakileeksi tai siitä tulee novelli, mutta oli miten oli, alku on omasta mielestäni ihan lupaava. Minulla ei tosin ole minkään väristä aavistusta siitä, mitä tarinassa tulee tapahtumaan.

Käytin toisen kerran elämässäni kauppakassipalvelua, viimeksikin olin kipeänä. Se on muuten ihan kätevä, mutta toimitusajat eivät yllä aivan pitsa-kebab-ravintoloiden kotiinkuljetuksen tasolle, vaan ostoksia saa odotellajonkin tovin pidempään. Se loppusumma, jonka Visaelektronillani rappukäytävässä maksoin, oli euron suurempi kuin se, jonka netissä hyväksyin. Olin jo menossa laittamaan tulenkatkuista palautetta Kauppakassin asiakaspalveluun muistaessani, että olin itse ruksinut nettitilausta tehdessäni ruudun, jossa kysyttiin oikeutta vaihtaa tuotevastaavaan, jos juuri haluttua ei olisi saatavilla. Broilerin fileesuikalepaketin muovikassista kaivaessani totesinkin sen pakkauksen muodon perusteella olevan Kariniemen, eikä Raimbow’n. Ei siis liene ihme, että loppusumma kasvoi vähäsen.

******

Hämmennyksiä on tässä parin päivän sisällä sattunut parikin: toinen minulle, toinen minun aiheuttama. Tai se minulle sattunut hämmennys hämmensi kyllä myös toista osapuolta.

Kanafileitä minulle kuskannut mies toi mukanaan kaksi limsavaihtoehtoa, koska minun valitsemaani limua ei ollut tarjolla. Otin hänen käsistään ruokapaketin ja ensimmäisen käteen osuneen pullon, kun hän sanoi, että voisin valita, kumman limun otan. "Sen tai tän kokiksen."

"Mikä tää siis on?" kysyin kädessäni olevasta pullosta, kun en edes sen muodosta tunnistanut.

Olen lähes sataprosenttisen varma, ettei tuo mies ollut tajunnut minun olevan sokea ennen tuota kysymystä. Aiheutin selkeän hämmentymisen hetken hänelle. Mutta sain sentään tietää pitäväni kädessä Jaffaa, joten otin mieluummin sen kokiksen.

Eilen minulle soitettiin tuntemattomasta numerosta. Vastasin koko nimelläni ja toisessa päässä tuli hetken hiljaista.

"Ö, eikö tää ole [äitini nimi]? Mikä on [äitini] numero?"

Minä naurahdin hämillisenä, kun soittaja ei esitellyt itseään lainkaan. Aloin sitten luetella numeroa ja siitäkös vastapuoli hämmentyi:

"Ootas… Mä… Kirjotan sen tähän."

Luetellessani ulkomuistista numeron, kuulin korvassani, kuinka sitä naputeltiin puhelimeen. Mies kiitti (edelleenkään en tiennyt, kuka hän on) ja lopetti puhelun.

Menin sitten selvittämään soittajan henkilöllisyyttä numeropalvelusta, etten vaan taas olisi lähettänyt puhelinmyyjiä pahaa-aavistamattoman äitini riesaksi. En ehtinyt lähettää viestiä, kun jo sama soittaja soitti minulle uudestaan… Vastasin. Puhelimesta ei kuulunut mitään. Huutelin haloota. Edelleen hiljaista. Syy oli jumiutuneessa puhelimessani.

Käynnistin puhelimen uudestaan, selvitin soittajan henkilöllisyyden (ei hajuakaan, kuka tyyppi on, mutta ehkä äiti tunsi hänet) ja toivoin, että hän sai kaipaamansa henkilön kiinni.

Välillä on riesaa siitä, että numeroni löytyy numerotiedustelusta äitini nimellä ja yllättävän moni, joka yrittää äidilleni soittaa, soittaa ensin minulle. Useinmiten ne ovat puhelinmyyjiä.

*******

Huomenna on varmaankin jo pakko tehdä niitä kotitöitä, joita suunnittelin tämän ylhäisen yksinäisen viikkoni ratoksi touhuilla, jottei ulkomailta palaavan Mikaelin tarvitse palata sikolättiin. Tänään aloitinkin jo pyykinpesulla, vielä pitäisi vaan laittaa ne pyykit kuivumaan. Tiskaaminen, imuroiminen ja vessan lavuaarin hajulukon puhdistus olisivat vielä edessä, ainakin. Minä olen meidän taloudessamme ennenkin tehnyt näitä ’miehisiä’ kotitöitä (mm. korjannut keittiön kaapin saranan, ostanut ja vaihtanut uudet lamput (vaikken edes näe sitä valoa) ja koonnut keittiön pöydän silloin, kun se tuli), niinpä hajulukon puhdistus kuulunee sekin minulle. Ei edes ole ensimmäinen kerta.

4 kommenttia:

neitinomad kirjoitti...

Mua kiinnostaisi kuulla siitä kauppakassipalvelusta enemmänkin - kuinka kalliiksi koet ostosten tulevan kaupassa käyntiin verrattuna? Mua hotsittais aika paljon säästää kaikki se kamala toikkarointi ja tilata kamat kotiin. Täällä ulkomailla, etenkin jos asuu kaupungissa eikä tuppulassa niinkuin minä, sen voi tehdä ilman mitään tilaus- tai kuljetusmaksuja tiistaisin ja keskiviikkoisin.

Partapappa kirjoitti...

Mukavaa lukee sun tarinoita, ja kertomuksia sellassista kun selviydyt asioista omalla tavalla, mitä näkevät ei osaa ees kuvitella.
Mukavaa päiväjjatkoo sulle sinne!!

Ronja kirjoitti...

Neiti Nomad, Kauppakassipalvelussa tulee aina 9.90 euron pakkaus- ja kuljetusmaksu, eli kyllä se minusta aika kalliiksi tulisi, jos sitä aina ruokaostoksiin käyttäisi. Toisaalta sokkona - ja heikkarina - on vähän helpompi selailla saatavissa olevia tuotteita, kun niitä voi rauhassa netistä katsoa. Ja jos sitten ostaisi riittävän ison satsin kerralla, niin ei kuljetusmaksu tuntuisi niin pahalta. Mutta jos sitten ostosten rahtipaino ylittää jonkun tietyn määrän (olikohan se 30 kg?), kuljetusmaksu kasvaa.

Partapappa, kiva kuulla!

Tarunblogi kirjoitti...

KYSYMYKSET SIIHEN HAASTEESEEN

1. Miten aloitit juuri yleisurheilun?

2. Minkä ikäisenä aloitit yleisurheilun?

3. Suosikki laji yleisurheilussa ja miksi?

4. Koska sulla on syntärit?

5. Milainen on hyvä opas juoksussa?

6. Pahin kommelus mikä sulle on sattunut?

7. Oletko harkinnut opaskoiran hakemista?

8. Paras sijoitus kisoissa?

9. Muut harrastukset?

10. Onko sulla kisoissa aina sama opas jos on niin kuka?

11. Pidätkö eläimistä?

12. Perhe?

13. Leirit yleisurheilu?

14. Loukaantumiset onko ollu?

15. Kuunteletko musiikkia?

16. Koko nimesi?

17. Lemmikki eläimet?

18. Paras kuuntelemani kirja?

19. Paras urheilia kaveri?

20. Paras huippu urheilia ikinä?

Vastaaistko näihin kysymyksiin postauksena ja haasta joku muu keksi hänelle 20 kysymystä



Taru